Kaupungininsinööri Henry Westlin johtaa kuntatekniikan keskuksen tulosaluetta ja toimii MATTI-hankkeen tuoteomistajana ja ohjausryhmän puheenjohtajana

Vantaan MATTI, maankäytön digiloikka 2020-luvulle

Joitain vuosia sitten minulla eli ajatus laajentaa osaamistani älyliikenteen suuntaan. Digitaalisuuden ymmärsin perinteisesti ja pinnallisesti tarkoittavan lähinnä robottiautoja ja konenäkösovelluksia, joita olin ollut mukana pilotoimassa liikennemerkkien inventoinneissa. Tulokulmani olisi taustastani johtuen ollut infran ja kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen.

Perimmäisenä tavoitteena oli muodostaa Vantaasta älyliikenteen kaupunkikokeilualusta samaan tapaan kuin Lapissa on käynnissä Aurora-hanke eli Maailman ensimmäinen arktinen älykkään liikenteen testiekosysteemi. Sen jälkeen asiatuntijoiden olisi enää tarvinnut valita, osallistuvatko he seminaareihin Saariselällä tai/ja Vantaan erinomaisissa lentokenttähotelleissa.

Kaupungininsinööri Henry Westlin johtaa kuntatekniikan keskuksen tulosaluetta ja toimii MATTI-hankkeen tuoteomistajana ja ohjausryhmän puheenjohtajana

Osittain tämän pohjalta perustettiin MATTI-hanke eli MAankäytön Toimintamalli ja TIetojärjestelmä (MATTI). Tavoitteena oli hankkia vanhat järjestelmät korvaava kokonaisratkaisu maankäytön, kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja kuntateknisen infran elinkaaren hallintaan. Kokonaisvaltainen uudistaminen toteutetaan siirtymällä prosessiperusteiseen tiedon- ja toiminnanohjaukseen, joka ohjaa käyttäjien toimintaa sekä tarjoaa samalla ajantasaista ja oikeaa tietoa.

Paikkatiedon tuominen samaan kokonaisratkaisuun mahdollistaa dokumenttien ja muun ajankohtaisen tiedon kytkemisen karttatietoon. Kokonaisratkaisun avulla vähennetään käytettävien järjestelmien määrää, ja siten päästään eroon tiedon kopioinnista ja pirstaloitumisesta eri järjestelmiin. Julkisen kaupunkitilan eli katujen ja puistojen suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito muuttuvat tietomallipohjaisiksi.

Rakennuslupien ja julkisen kaupunkitilan lupien lupa- ja valvontaprosessit hallitaan osittain MATTI-hankkeessa ja osittain Solitan lupapiste.fi-portaalissa. Kaikki lupatiedot ovat reaaliaikaisesti käytettävissä kaupunkimallissa rajapinnan kautta. Ympäristökeskuksen lupaprosessit on sovittu ratkaistavaksi vasta myöhemmin MATTI-hankkeen etenemisen myötä.

MATTI-hanke muodostuu kokonaisratkaisun lisäksi toimialan uudesta toimintamallista. Molempia osioita täytyy kehittää samanaikaisesti, koska digitalisaation tuottamista hyödyistä valtaosa syntyy prosessien tehostamisesta. Joissain asiantuntija-arvioissa hyödyistä viisi prosenttia saavutetaan uudella järjestelmällä ja 95 prosenttia prosesseja ruuvaamalla. Vaikka järjestelmän ja prosessien suhde olisikin ”vain” luokkaa 50/50, niin toimintamallien uudistaminen on silti äärimmäisen tärkeää.

Vanhat tietojärjestelmät hidastavat tulevaisuuden toimintamallien käyttöönottoa eivätkä motivoi muuttamaan niitä. Toisaalta uuden kokonaisratkaisun muokkaaminen vanhoihin toimintamalleihin ja rakenteisiin on turhaa työtä puhtaimmillaan.

Omalla työurallani olen osallistunut useammankin tietojärjestelmän hankintaan tai rakentamiseen. Silti prosessien uudistaminen samassa yhteydessä on unohtunut kokonaan. Käytännössä tussilla käsin piirtäminen muoville on korvattu tulostamalla samat kuvat CAD-järjestelmän kautta piirturin muovirullalle suunnittelija-avusteisesti.

MATTI-hanke käynnistyi syksyllä 2016 määritysvaiheen sprinteillä, joiden tavoitteena oli kuvata tulevaisuuden toimintamallimme toimintajärjestelmän laatimisen pohjaksi. Totutuista toimintavoista pois oppiminen sekä uusien digitaalisten toimintamallien oivaltaminen ja kuvaaminen vaativat aktiivista johtamista ja koordinointia, jottei uusien digitaalisten toimintamallien asemasta kuvattaisi edelleen samoja vanhoja prosesseja ja työnkulkuja.

Työn aluksi toimialan pääprosessit määritettiin ja hyväksyttiin MATTI-hankkeen mukaisiksi. Ne määritettiin täysin riippumatta nykyisestä organisaatiorakenteestamme ja prosesseistamme. Tämä vaihe todettiin valmiiksi tammikuussa 2017 pidetyssä yhteisessä katselmuksessa. Tämän jälkeen toimintamallien jatkojalostusta ja tarkentamista on tehty pilotin ja julkaisu 1:n sprinttien yhteydessä. Varsinainen hankkeen käyttöönotto tehdään vaiheittain ja lopullisesti se on tuotantokäytössä vuoden 2019 alkupuolella.

Kaikkiaan tällaisen hankkeen läpiviennin onnistumisen ehdoton edellytys on, että johto sitoutuu siihen intohimoisesti ja arvovallallaan. Jo hankintavaiheessa muodostettiin MATTI-hankkeen muutosjohtamista ja jalkauttamista varten ”muutosagentit”-ryhmä, johon on kutsuttu avainhenkilöitä jalkauttamaan MATTI-hanketta. Käytännössä projektiin on tällä hetkellä kaupungilta kytketty yli 40 henkilöä, joilla saattaa olla samanaikaisesti useampikin rooli hankkeen eteenpäinviennissä.

Henkilöstön motivaatiotason ylläpitämiseksi hankkeen etenemisestä viestitään avoimesti ja säännöllisesti. Avainhenkilöille ei saa muodostua liian pitkiä odottelujaksoja eri vaiheiden ja julkaisujen välillä, koska syksyllä 2017 ei vielä ole olemassa henkilöstön ja johdon toivomaa MATTI-näppäintä, käyttöliittymää taikka konepeltiä, jonka alle pääkäyttäjä voisi kurkistaa.

Henry Westlin

Kaupungininsinööri Henry Westlin johtaa kuntatekniikan keskuksen tulosaluetta ja toimii MATTI-hankkeen tuoteomistajana ja ohjausryhmän puheenjohtajana

ROTI 2017 kokoaa yhteen lähes 160 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.

Seuraa meitä verkossa!

https://roti2017.wordpress.com
www.twitter.com/ROTI2017
www.facebook.com/ROTI2017
www.roti.fi