Kuva: Inspecta

Valtion laitoksesta kansainväliseksi moniosaajaksi – Inspectasta tulee tänään Kiwa Inspecta

Kuva: Inspecta

Kiwa Inspecta tähtää Suomessa noin 100 miljoonan euron liikevaihtoon vuoteen 2022 mennessä. Se tarkoittaa noin 30 miljoonan lisäystä nykyiseen.

– Kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana, kasvua on tullut noin 15 prosenttia. Kasvua haetaan kaikilta eri alueilta, mutta erityisesti sertifioinnista ja kiinteistöpalveluista, Kiwa Inspectan Suomen maajohtaja Topi Saarenhovi sanoo.

Kiwa Inspecta on kehittynyt 200 henkeä työllistävästä valtion tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi konserniksi. Yhtiö on kasvanut sekä orgaanisesti että yritysostoin. Vahva kasvu näkyy myös henkilöstömäärän kasvuna. Vuoden 2017 kesällä henkilöstöä oli Suomessa jo 600.

Inspecta siirtyi Kiwa-konsernin omistukseen vuonna 2015. Kiwalla on toimintaa yli 40 maassa, ja yhtiö työllistää yli 4500 asiantuntijaa. Maayhtiöillä on itsenäinen asema konsernissa. Kiwan yritysperhe kuuluu alan suurimpien toimijoiden joukkoon.

– Kiwa-konserni on kasvanut yritysostoin. Brändejä on ollut useita, ja selkeytys on paikallaan. Nimenmuutos on myös tapa tehdä palvelujemme kansainvälisyys näkyväksi, Saarenhovi kertoo.

Kiwaa kiinnosti Inspectan osaaminen teollisuuden ja kiinteistöjen tarkastuksissa pohjoismaissa sekä sertifioinnin markkinajohtajuus Suomessa. Suomesta onkin viety erityisesti teollisuuden ja kiinteistöjen laitteistojen tarkastusosaamista ulkomaille. Lisäksi palveluviennin puolella on edelleen paljon potentiaalia, erityisesti kehittyvien markkinoiden korkean tason teknologiapalveluissa.

– Esimerkiksi Uruguayihin ja Indonesiaan rakennettavissa sellutehtaissa tarvitaan Inspectan testaus- ja tarkastuspalveluita. Lisäksi monet kansainväliset konsernit haluavat, että sama yritys toteuttaa sertifioinnin kaikissa maissa, jolloin tulevaisuudessa voimme hyödyntää Kiwa-konsernin paikallista läsnäoloa, Saarenhovi kertoo.

Inspecta muuttaa 6.9.2017 lähtien brändinimensä Kiwa Inspectaksi. Samalla yhtiön logo ja ulkoasu uudistuvat. Inspecta Oy:n, Inspecta Tarkastus Oy:n ja Inspecta Sertifiointi Oy:n yritysnimet säilyvät brändimuutoksen yhteydessä.

Kiwa Inspecta on Pohjoismaiden johtava asiantuntija turvallisuudessa, laadussa ja luotettavuudessa. Testaamme, tarkastamme, sertifioimme sekä tarjoamme konsultoivia asiantuntija- ja koulutuspalveluja yli 1400 osaajan voimin Suomessa, Skandinaviassa ja Baltian maissa. Kiwa Inspecta auttaa asiakkaitaan onnistumaan liiketoiminnassaan – joka päivä, kaikkialla yhteiskunnassa.