Töölön kirjasto avataan elokuussa

hclTöölön kirjaston remonttityöt valmistuvat toukokuussa ja kirjasto muuttaa kesän aikana takaisin uudistuneeseen kirjastotaloon. Avajaisia juhlitaan lauantaina 20. elokuuta.

– Kun uudet kirjahyllyt on saatu keväällä paikoilleen, kirjaston henkilökunta palaa takaisin Töölöön muista kirjastoista valmistelemaan avaamista. Myös it-väki pääsee asentamaan tietokoneet ja yhteydet kuntoon, sanoo Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola.

Suurin osa Töölön kirjaston kokoelmasta on ollut varastoituna remontin ajan.

– Elokuussa kirjat ja muu aineisto saadaan taas yhteiseksi iloksi lainattavaksi, johtaja kertoo.

Remontissa kirjastorakennus on uudistettu vastaamaan nykypäivän tarpeita. Suurimmat muutokset on tehty 1. ja 4. kerrokseen.

Satupiha lapsille, tilaa oleskella, opiskella ja työskennellä

Ensimmäisen kerroksen aulaan, missä aikaisempi lainaustoimisto oli, tulee pieni pikapalvelupiste sekä tilaa oleskella. Varsinainen palvelupiste siirtyy taaemmaksi entiseen lehtisaliin.

– Entiseen lastenosaston tilaan avataan Satupiha pienille lapsille. Nuorten aineisto muuttaa ylimpään kerrokseen Terassille – eli entinen musiikkiosasto täydentyy muilla palveluilla ja on saanut myös uuden nimen. Siellä on tilaa myös asiakkaiden paljon toivomalle oleskelulle, Anne Ala-Honkola sanoo.

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen suurimmassa opintosalissa on hiljaista tilaa opiskella ja työskennellä. Lukupöydät on varustettu asiakkaiden paljon toivomin sähköpistokkein.

Ulkoterassi ja parvekkeet jälleen käyttöön

Kirjasto saa jälleen hienosti yhteyden puistoon, kun pitkään huonokuntoiset ja poissa käytöstä olleet parvekkeet on korjattu.

– Kirjaston Topeliuksen puistoon avautuvat terassit ja pitkät parvekkeet otetaan jälleen käyttöön remontin jälkeen, johtaja kertoo iloisena.

Arkkitehtoninen helmi

Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Töölön kirjasto avautui yleisölle 22.12.1970. Tuolloin uutta Töölön kirjastossa oli muun muassa ylimmän kerroksen musiikkiosasto.

Töölön kirjasto oli käytössä yli neljäkymmentä vuotta ilman kokonaisvaltaista perusparannusta.

Uutisia Töölön kirjastosta voi seurata kirjaston kotisivuilta Helmet.fi:stä sekä kirjaston Facebook-tililtä.