TOASin uusi toimitusjohtaja

Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOASin hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi tamperelaisen DI, eMBA Kirsi Kosken.

Kirsi Koski aloittaa tehtävässä syyskuun lopulla ja tulee ottamaan kokonaisvastuun säätiön toiminnasta nykyisen toimitusjohtajan Timo Lehdon jäädessä eläkkeelle.

”Timo Lehto on kehittänyt ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti TOASin toimintaa ja hänen aloitteestaan on toteutettu lukuisia merkittäviä hankkeita ja rohkeita avauksia tamperelaisten opiskelijoiden hyväksi. TOAS on opiskelija-asumisen edelläkävijä, joka on alansa arvostettuna toimijana osaltaan vahvistanut Tampereen vetovoimaisuutta. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää säätiön toimintoja ajassa ja opiskelijan arjessa kiinni pysyen”, sanoo TOASin hallituksen puheenjohtaja Markku Kivikoski.

Kirsi Koski tulee Tampereen kaupungin organisaatiosta, jossa hän on jo pitkään toiminut johtavassa asemassa konsernihallinnon tehtävissä. Hänellä on monipuolinen kokemus johtamisen eri osa-alueilta ja laaja-alainen yhteistyö- ja vuorovaikutusverkosto valmiina, mukaan lukien tamperelainen opiskelijayhteisö. Koski on luontaisesti näkyvän roolin ottaja ja asioita positiivisella tyylillä eteenpäin vievä.

”TOAS saa Koskesta aktiivisesti asioihin tarttuvan, markkinointihenkisen ja säätiön brändiä vahvistavan johtajan. Hänen johdollaan TOAS tulee varmasti jatkamaan kaikin puolin myönteisellä kehitysuralla. Uskon, että tulemme näkemään uusia yhteistyömuotoja ja raikasta ajattelua”, Kivikoski sanoo.


Vuonna 1959 opiskelijoiden perustama Tampereen opiskelija-asuntosäätiö on merkittävä osa tamperelaista opiskelijaelämää. TOAS toimii edelläkävijänä opiskelija-asumiseen liittyvien palvelujen kehittämisessä ja säätiöllä on tänä päivänä Tampereella noin 6000 opiskelija-asuntoa. Vuonna 2015 säätiön liikevaihto oli 39M€ ja taseen loppusumma oli 301M€. Säätiön palveluksessa on 20 henkilöä. www.toas.fi