Kuva 1: Tikkurilan Silkki, korttelin havainnekuva

Tikkurilan Silkki: työpaikkoja, palveluja, koteja

Kuva 1: Tikkurilan Silkki, korttelin havainnekuva

Silkistä muodostuu kaupunkikortteli, jossa on työpaikkoja, koteja sekä monitoimi-, ravintola- ja palvelutiloja saman pihan äärellä. Kortteli sijaitsee Keravanjoen varrella Vantaan Tikkurilassa, vastapäätä tiedekeskus Heurekaa. Kiinteistön omistaa Renor Oy. Renor on sopinut asuntotontin kehittämisestä Skanskan kanssa.

Renor investoi vuosina 1934-1965 rakennetun korttelin uudistamiseen ensimmäisessä vaiheessa noin 13 miljoonaa euroa. Tämä sisältää 5000 neliömetrin toimistotilojen rakentamisen lisäksi noin 170 auton paikoitustilat sekä maalämpölaitoksen koko korttelia varten. Nämä työt valmistuvat vuoden 2018 lopussa.

”Teimme alkuvuonna Vantaan kaupungin kanssa vuokrasopimuksen noin 2000 neliömetrin kokoisen toimistotilan vuokraamisesta Tikkurilan Silkin B-rakennuksesta. Tämä mahdollisti hankkeen etenemisen Renorissa kohti toteutusvaihetta. Renorissa tehtiin hankkeen investointipäätös kesäkuussa 2017, minkä jälkeen solmimme urakkasopimuksen Lujatalo Oy:n kanssa ja rakennustyöt korttelissa aloitettiin”, kertoo Renor Oy:n toimitusjohtaja Timo Valtonen.

Renor on valmistautunut myös hankkeen kakkosvaiheeseen. Tavoitteena on aloittaa Silkin toisen vaiheen rakennustyöt kesään 2018 mennessä. Tällöin kortteliin toteutetaan monitoimi-, ravintola- ja palvelutiloja. Palvelutilat voivat sisältää myös toimisto- ja liiketiloja.

Kuva 2: Tikkurilan Silkki, toimistorakennus, havainnekuva sisältä

Tikkurilan Silkin asuntotontti Skanskalle

Renor on sopinut asuntotontin kehittämisestä Skanskan kanssa. Keravanjoen kaareen kauniisti rajoittuva tontti sijoittuu palvelujen ja hyvin yhteyksien keskelle.

”Silkin alue sopii hyvin Skanska Kodeille. Voimme tarjota asiakkaillemme koteja aivan Tikkurilan keskustan palvelujen ja erinomaisten liikenneyhteyksien läheisyydessä ja samalla aivan ainutlaatuisessa miljöössä Keravanjoen jokimaisemassa. Kohde on uniikki ja meillä on suunnitteilla noin 50 mielenkiintoista asuntoa. Modernit ja hyvätasoiset uudisasunnot sovitetaan luontevasti osaksi historiallista nyt peruskorjattavaa tehdasmiljöötä. Tarkoitus on aloittaa varsinainen markkinointi kevättalvella 2018”, kertoo Skanska Kotien aluejohtaja Juhani Aspara.

Tikkurila kasvaa ja elävöityy

Tikkurilassa on käynnissä valtava keskustauudistus. Kävelykeskusta laajenee ja kaupunki panostaa julkiseen kaupunkitilaan. Väestömäärän kasvu näkyy katukuvassa. Tikkurilaan on valmistunut viimeisen viiden vuoden aikana 37 kerrostaloa ja liki 20 on rakenteilla. Näinä päivinä valmistuu keskustaan korkeatasoinen Kirjastopuisto vastikään valmistuneen torin viereen. Seuraava kaupungin suuri kehittämiskohde on Tikkurilan jokiranta, jonka yleissuunnitelma valmistuu tänä syksynä. Ensimmäisiin rakennustöihin päästään ensi vuonna.

”Renor Oy:n aloittamat Tikkurilan Silkin uudistustyöt samanaikaisesti kaupungin toimien kanssa jokirannan kehittämisessä takaavat, että Tikkurilan jokirannasta tulee kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja elävä osa Tikkurilan keskustaa”, summaa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Renor on tunnettu ja vastuullinen kiinteistökehittäjä

Renor on uudistanut Tikkurilan Silkkiä vastaavia, kokonaisia kaupunkikortteleita Porissa, Lahdessa ja Forssassa. Renorin kiinteistösalkku perustuukin kaupunkien kannalta historiallisesti, mutta myös toiminnallisesti merkittävien kohteiden uudelleen käyttöön ottamiseen.

”Näemme näissä kohteissa suuren potentiaalin vastuulliselle kaupunkikehitykselle. Uudistamalla Tikkurilan ytimessä sijaitsevan korttelin ja ottamalla tilat uudelleen käyttöön pystymme tarjoamaan uusia toimitiloja lähellä kaupunkilaisia ja samalla hyödyntämään olemassa olevaa, historiallista rakennuskantaa sekä infra- ja kaupunkirakennetta”, kertoo Timo Valtonen Renorista.

”Ideologiamme mukaisesti haemme kohteisiimme mahdollisimman ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja. Tämän vuoksi Silkissä tullaan hyödyntämään maalämpöä. Näin olemme toimineet myös Lahdessa, missä hyödynnämme Askonalueella alueen pohjavesivarantoa kiinteistöjen lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Porin Puuvillassa taas toimii yksi Suomen suurimmista maalämpölaitoksista sekä tänä vuonna toteutettu kiinteistökohtainen aurinkovoimala. Tikkurilan Silkin kiinteistö tullaan sertifioimaan uudistamisen yhteydessä LEED-sertifikaatilla Gold-tasoon”, lupaa Timo Valtonen