Viimeisimmät julkaisut

Tampereen teknilliselle yliopistolle kevyt- ja erikoisrakenteiden professuuri

Yrjö ja Senja Koivusen säätiö sekä Rakennustuotteiden Laatu Säätiö lahjoittavat kevyt- ja erikoisrakenteiden professuurin Tampereen teknilliseen yliopiston rakennustekniikan laitokselle.

"Arvostamme suuresti säätiön meille osoittamaa tukea, lahjoitusprofessuurilla on tärkeä merkitys puurakentamisen kehittämiselle”, totesi rehtori Markku Kivikoski (oik.) Mikko Niinille.

”Arvostamme suuresti säätiön meille osoittamaa tukea, lahjoitusprofessuurilla on tärkeä merkitys puurakentamisen kehittämiselle”, totesi rehtori Markku Kivikoski (oik.) Mikko Niinille.

Uusi professuuri (tenure track) keskittyy uusien materiaaliyhdistelmien ja rakenneratkaisujen kehittämiseen, analyysiin, optimointiin ja suunnitteluun. Erityisesti puu, metallit ja erilaiset yhdistelmät ovat tutkimuksen keskiössä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös uusia automatisoituja valmistusmenetelmiä.

– Esimerkiksi kilpailukykyisen puurakentamisen pullonkaulaksi on osoittautunut niukkuus pätevöityneistä vaativien rakenteiden suunnittelijoista. Lahjoituksellaan säätiö haluaa olla tukemassa tämän osaamisalueen kehittymistä Suomessa erityisesti TTY:n kanssa, jolla on vahvaa näyttöä hyvästä yhteistoiminnasta teollisuuden kanssa, toteaa Yrjö ja Senja Koivusen säätiön puheenjohtaja Mikko Niini.

Rakennustekniikan laitoksen johtaja Matti Pentti on ilahtunut saadusta lahjoituksesta.

– Rakennetekniikan korkeatasoiseen osaamiseen tähtäävä tutkimus ja opetus tukevat suomalaista valmistavaa teollisuutta. Osaaminen on keskeisessä asemassa muun muassa kilpailtaessa vaativista suunnittelukohteista sekä Suomessa että ulkomailla. Samalla se tarjoaa mahdollisuuksia parantaa rakennusten ekotehokkuutta sekä lisätä suomalaisten raaka-aineiden ja työn käyttöä.

TTY:n rakennustekniikan laitos tarjoaa erinomaisen toimintaympäristön uudelle professuurille. Laitoksella on muun muassa rakenteiden mekaniikan, metallirakenteiden, vaativien betonirakenteiden ja rakennusfysiikan tutkimusryhmät. Tehtävään valittava professori voi siten tehdä kiinteää yhteistyötä monilla rakenteiden kehittämisen kannalta tärkeillä alueilla.

Tehtävä on avoinna ja haettavana 14.3.2016 asti. Professuuri täytetään neljän vuoden määräajaksi.

Stipendejä myös opiskelijoille

Yrjö ja Senja Koivusen säätiö jakoi maanantaina 15.2. professuurin lahjoitustilaisuuden yhteydessä lisäksi 1 500 euron suuruiset stipendit neljällekymmenelle TTY:n, TAMKin, Aalto-yliopiston ja Metropolian puu- ja metallialan opiskelijalle. Stipendeillä säätiö haluaa kannustaa lahjakkaita valmistumista lähestyviä opiskelijoita omien erikoistumisalueittensa korkean ammattiosaamisen eteenpäin viemiseen tieteen tai työelämän piirissä.

Lisätiedot:

Yrjö ja Senja Koivusen säätiön puheenjohtaja Mikko Niini, mikko.niini(at)kolumbus.fi, puhelin 0400 322 747

TTY:n rakennustekniikan laitoksen johtaja Matti Pentti, matti.pentti(at)tut.fi, puhelin 040 535 2305

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail