Tampereen Sokos-tavaratalon peruskorjaus ja laajennus

2 2Kadulta tultaessa ensimmäisen kerroksen pääaulaan avautuu edessä uudistunut, valoisa kauneuden maailma.

– Kolmella sivulla olevat näyteikkunat on suurennettu ja se jo antaa lisää valoisuutta sekä avaruutta. Tavoitteena on ollut ”kasvojen kohotus” ja houkuttelevuuden lisääminen, kertoo projektiarkkitehti Vesa Helminen Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy:stä.

Uudistuksen läpimenevänä ideana on ollut toteuttaa 2020-luvun tavaratalo. Kohteen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Petri Pussinen.

Merkittävä uudistus on liukuportaiden rinnalle tullut maisemahissi, josta on pääsy tavaratalon eri kerroksiin. Henkilöhissit on jatkettu maan alle menevään alimmaiseen eli 2: een asti. Kaikkiaan talossa on viisi maanpäällistä kerrosta ja kaksi kerrosta maan alla. Alimmainen kerros on uutta tilaa, joka on toteutettu muuttamalla entinen varastotila myymälän käyttöön. Sinne on siirtynyt lounasravintola Herkku, joka tiputtautui kerroksen alaspäin. Nyt ruokaa saa lähes tavaratalon koko aukioloajan.

– Samassa yhteydessä, kun uusi ja pienempi varastotila rakennettiin viidenteen kerrokseen entiselle vesikatolle, uudisteettin myös 300-paikkainen parkkitalo tavaratalon kupeessa. Varastotila ja uusi toimistotila tehtiin uudisrakenteena, neuvottelutilat rakennettiin jo olemassa olevaan vanhaan saunaosastoon, jatkaa Vesa Helminen.

Sokoksen kehityspäällikkö Erika Vakkilainen selvittää, että varastotilaa tavaratalossa on pienennetty, sillä uuden käytännön mukaan tavara tulee entistä enemmän keskitetystä käsittelykeskuksesta suoraan myyntiin. Jonkin verran varastoa kuitenkin tarvitaan ja nyt se on viidennessä kerroksessa. Siellä tuotteet otetaan vastaan, puretaan pakkauksista ja niihin kiinnitetään hälyttimet.

Viidennessä kerroksessa on myös neuvottelutila ja henkilökunnan toimistotiloja / työhuoneita.

19 2

Suoraviivainen ja konstailematon

Alin kerros eli 2 maan alla on hiukan matalampaa tilaa, mutta se on hoidettu valaistuksella. Lasten osasto ja viihdemaailma ovat kotiutuneet sinne. Seinissä ja pylväissä on käytetty runsaasti näkyvää isoa grafiikkaa. Grafiikkaa löytyy joka kerroksesta, seinistä ja pylväistä. Kassapalvelut on keskitetty isompiin pisteisiin usean pienen pisteen tilalle. Alhaalta löytyvät uudistuneet sosiaalitilat henkilökunnalle. Siellä on myös omatoimiruokala, jossa ei tarvita erillistä henkilökuntaa, ovathan ruokailijat myynnin ammattilaisia. Viereisen varastotilan liukuoviseinät mahdollistavat tilan avaamisen vielä isommaksi neuvottelutilaksi.

Alakerrasta löytyy myös somistamo tavaratalon omaan visuaaliseen markkinointiin. Siellä on myös siivouskeskus ja henkilökunnan työhuoneita. Katoissa ovat putkistot avoinna ilman välikattoa.

– Alakattoja ei ole tarkoituksella peitetty, sanoo Vesa Helminen.

– Kokonaisuudessaan tavaratalon ilme on suoraviivainen ja konstailematon. Pirkanmaalaisen asiakaskunnan näkemys tavaratalouudistuksesta selvitettiin konsulttityönä ja tuloksena saatiin hyvää tietoa. Asiakkaat eivät halua Sokoksen näyttävän liian kalliilta, mutta ei halvaltakaan. Mitä se siis pitää olla? Arkkitehti kiteyttää sen kahteen sanaan; suoraviivainen ja konstailematon.

– Paljon on myös tehty sellaisia uudistustöitä, jotka eivät näy asiakkaille, sanoo Erika Vakkilainen ja jatkaa, että esimerkiksi valaistus on uusittu ja lämmönsäätelyä parannettu, niin, että viilennys tehostaa ilmanvaihtoa. Logistiikka- ja lastausratkaisut, pysäköintitalo ja hissit on uusittu. Nyt hissillä voi liikkua kaikkiin pysäköintitalon kerroksiin. Talossa työskentelee noin 300 työntekijää. Tampereen Sokoksen tavaratalojohtajana toimii Maija Korpela.

18 2

Lisätilaa Kuninkaankadun alta

Herkussa herkutellaan myös väriharmonialla. Vihreän ja harmaan värit vaihtelevat Sokos Herkun tiloissa; seinissä, grafiikassa, ostoskoreissa ja työntekijöiden vaatteissakin. Maitokaappia ei tarvitse etsiskellä, vaan sen voi helposti huomata seinällä olevasta, mukavasta lehmän kuvasta. Päivittäistavaraosaston tilaa on laajennettu Kuninkaankadun alle, urakoitsijana on toiminut Skanska Talonrakennus Oy.

– Kohteen tiukasta aikataulusta sekä kohteessa matkan varrella tulleista muutoksista huolimatta vastaava mestari Antti Kallioinen työryhmänsä kanssa pysyi aikataulussa ja sai kohteen luovutettua alkuperäisen aikataulun mukaan. Haasteita on riittänyt matkan varrella eikä työajan venyttämiseltäkään ole täysin vältytty. Näin mittavien rakennustöiden toteuttaminen kaupan liiketoiminnan keskellä vaatii huolellista työn suunnittelua ja jatkuvaa kanssakäymistä tilaajan sekä käyttäjän kanssa.

Tilojen uusi valoisa ilme miellyttää myös rakentajan silmää ja tehty työ antaa korjausrakentamisen yksiköllemme paljon lisää kokemusta toimivien liiketilojen keskellä tehtävästä työstä, kertoo kohteessa työpäällikkönä toiminut Jouko Koivula.

Herkulle on ominaista palvelutiskien laajuus ja runsaus. Kassojen määrää on voitu lisätä puolella ja säilytystilat ovat selkeät ja asianmukaiset. Miinus kakkosessa toimiva keittiö valmistaa Herkkuun myyntiin tulevat tuotteet ja lounasravintolan annokset. Miinus ykkösessä toimii myös kukkapiste ja Alko.

Nälkäiseksi Sokoksella ei tarvitse jäädä, sillä neljännessä kerroksessa on kahvila ravintola, joka on myöskin saanut lisää tilaa. Kahvilasta on upea näköala Hämeenkadulle. Uutuutena ovat tuorepastat ja salaatit sekä B-oikeudet. Avarat tilat mahdollistavat pienten lasten kanssa liikkuvat perheet asioimaan kahvilassa, lastenvaunuilla pääsee liikkumaan paikasta ja kerroksesta toiseen. Kahvilan perältä löytyy verholla eristetty imetysnurkkaus ja wc:stä vauvanhoitopöytä.

Kosmetiikkaosasto on saanut lisätilaa ja glamouria. Suositulle luonnonkosmetiikalle on niin ikään annettu lisätilaa. Pukeutumisosastojen sovitustilat on uusittu ja kolmannen kerroksen S-pankissa saa asioida rauhassa rakennettujen väliseinien ansiosta.

22 2

Monimuotoinen projekti

– Sokos-tavaratalon perusparannus ja laajentaminen on ollut monimuotoinen projekti, joka on kehittynyt matkan varrella, koko ajan on haettu aina parempia ratkaisuja, sanoo rakennesuunittelusta vastannut projektipäällikkö rakennusinsinööti Timo Vuolle A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n korjaussuunnitteluyksiköstä.

Kohde on lähtökohtaisesti haasteellinen, koska on tehty isoja muutoksia. Liikkeelle lähdettiin viidennen kerroksen kattovaraston ja toimitilojen rakentamisesta, seuraavana oli ensimmäisen kerroksen uuden lastaustaskun rakentaminen ja parkkitalon uudistus. Alakellarin vanha lastaus- ja varastotila peruskorjattiin myymälä- ja sosiaalitilaksi. Alakellarin asiakasliikennettä varten tehtiin uudet liukuportaat nykyisten alle. Yläkellarin tilojen laajentaminen Kuninkaankadun alle aiheutti merkittäviä liikennemuutoksia Hallituskadun ja Hämeenkadun välillä. Ajoneuvoilla ajo oli kokonaan kielletty, vain työmaaliikenne oli sallittua.

Hämeenkadun puolelle rakennettu maisemahissi vaati uuden pystyrungon, jolla mentiin jokaisesta kerroksesta läpi aina alakellariin asti, missä kallio tuli vastaan. Tavaratalo on perustettu kalliolle. Laajennuksen alta jouduttiin kalliota louhimaan muutamasta kohdasta.

– Kun tavaratalo siirtyi SOK:lta Pirkanmaan Osuuskaupalle vuonna 2005, oli talo pitkälti kunnoltaan vuoden 1974 tasoa eli siltä vuodelta, jolloin se rakennettiin, selvittää kiinteistökehityspäällikkö Kari Mäkelä.

Tavoitteena on ollut ajanmukaistaa Sokos-tavaratalo. Kiinteistön myötä Pirkanmaan Osuukaupalle tuli uusi toimiala, tavaratalokauppa. Tiloja on kaikkiaan nyt 22 605 m2.

– Kuninkaankadun alle tapahtuva laajentaminen on on ollut kallista, sillä rakentamisen yhteydessä jouduttiin siirtämään teknisiä järjestelmiä, kuten sade- ja jätevesiviemärit, kaukolämpöputket, puhelinkaapelit ja sähkökaapelit. Vanhat viemärit olivat vielä tiilirakenteisia ja ne korvattiin uusilla ratkaisuilla. Liitokset viemäröintijärjestelmään olivat haastavia, jatkaa Mäkelä.

SOK:n puolelta projektissa rakennuttajapäällikkönä toiminut Erkki Keränen sanoo, että kuusi vuotta on hankkeessa pitkä aika, jonka kuluessa liiketoiminnan konseptit kehittyvät ja hankkeen viimeisiin vaiheisiin tulee muutoksia. Lisäksi hankkeessa liiketoiminnan johtohenkilöstö ehtii vaihtua, joten näkemykset konsepteista ja varsinkin layouteista kehittyvät, mistä johtuen haasteita on ollut.

– Pirkanmaan Osuuskaupan asettamat tavoitteet jo alun perin ovat olleet hyvin valmisteltuja, joten tilaajan taholta hankkeen johtaminen on ollut selkää ja luotettavaa, mistä johtuen hanke on edennyt suunnitellusti.

Urakoitsijoille on ollut haasteellista rakentaa uutta ja saneerata olemassa olevaa samaan aikaan työalueiden ollessa kerroksittain vaiheistettuna liiketoiminnan ehdoilla ja keskellä niin, että tavaratalo on toiminut koko ajan keskeytyksettä ilman mainittavia häiriöitä. Rakennustyön vaiheistus on otettu suunnittelussa huomioon ja suunnitelmat on laadittu vaiheistukseen perustuen, mikä on edellytys liiketoiminnan ehdoilla tehtävässä rakentamisessa ja saneerauksessa. Toimivan tavaratalon turvallisuussuunnitelman päivitys ja toimivuus on ollut huomioon otettava asia niin suunnittelussa kuin rakentamisessakin. Kuninkaankadun alle rakentaminen aiheutti useamman korttelin laajuisen liikennesuunnitelman laatimisen, mikä oli edellytys Hämeenkadun ja Kuninkaankadun välin rakentamiseksi.

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.