Viimeisimmät julkaisut

Tampereen Metso-kirjaston peruskorjaus valmis

Tampereen kaupunginkirjasto juhlii tällä viikolla pääkirjasto Metson mittavan remontin valmistumista

Kuva: Metso akustiikka A-insinöörit

 

Kahden vuoden urakassa kirjaston toiminnot ja tilat raikastuivat asiakaslähtöisemmiksi. Aikoinaan Metson rakenteet suunnitellut A-Insinöörit vastasi peruskorjauksessa rakenteiden ja akustiikan suunnittelusta.

Rakennuksen muodoista johtuen sen rakenteissa on käytetty yksilöllisiä ja osittain poikkeuksellisiakin rakenteita; esimerkiksi kirjastosalin katto on kallellaan oleva kupolirakenne. Rakennuksen monimuotoisuus toi haasteita tekniikan reittien löytämiselle erityisesti kaarevien palkkien kohdalla, sillä vanha tekniikka oli osittain sijoitettu kantavien rakenteiden sisään.

”Peruskorjauksen yhteydessä muutettiin tiloja tukemaan nykyaikaistetun toiminnan tarpeita. Esimerkiksi kellarikerroksessa aiemmin Muumimuseon käytössä olleet tilat otettiin pääkirjaston käyttöön. Tätä varten levennettiin myös vanhaa hissikuilua”, kertoo korjausrakennesuunnittelusta vastannut Timo Vuolle A-Insinööreistä.

Akustiikalla miellyttävä asiakaskokemus

Korjaussuunnitelmiin kuului myös tilojen akustiikan päivittäminen vastaamaan nykytarpeita. Kellarikerrokseen rakennettiin uusia kokoustiloja, joista suurin, Lehmus, on muodoltaan pyöreä. Akustiikkasuunnittelun keinoin tilaan on saatu hyvä puheakustiikka.

”Suunnittelimme akustiset ratkaisut hyödyntäen katon vanhaa betonista arinarakennetta, josta on tehty osittain heijastava, osittain vaimentava pinta. Seinille on järjestetty ääntä sirottavia ja vaimentavia puu- ja lasipintoja. Kokoustila Lehmuksessa akustiikka ja arkkitehtuuri ovatkin erottamattomat. Tällaisten tilojen suunnittelussa on mukavaa olla mukana!” iloitsee akustiikkasuunnittelusta vastannut projektipäällikkö Antti Mikkilä A-Insinööreistä.

Arkkitehtuurillaan kansainvälistäkin mainetta niittäneen Tampereen pääkirjasto Metson suunnitteli arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilä vuonna1986. Kaupunkikuvaa vahvasti värittäneen kirjaston alkuperäinenkin rakennesuunnittelu on kokonaisuudessaan A-Insinöörien käsialaa.

Remontti toteutettiin neljässä vaiheessa vuosina 2015-2017. Yhteensä Metsossa remontoitiin kolme kerrosta ja 11 160 bruttoneliötä. Metson peruskorjaus maksoi noin 11,5 M€.

 

A-Insinöörit pähkinänkuoressa

Väitämme ja uskomme, että menestys rakennetaan yhdessä. Partnerivetoinen konsernimme on rakennuttamisenrakennesuunnittelun, infrasuunnittelun sekä kallio- ja ympäristösuunnittelun suunnannäyttäjä ja uusien yhteistyömallien luoja.

Yhdessä työskentelevät toinen toistaan täydentävät kokeneet konkarit sekä nuoret, nälkäiset tekijät. Hyvän asiakaskokemuksen tuottaminen on meille intohimo. Juhlimme onnistumisia yhdessä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail