Viimeisimmät julkaisut

Taitorekisteri helpottaa ammattipätevyyksien tarkastamista

Suomen Tilaajavastuu Oy tuo helpotusta rakennusalaa puhuttaneeseen korttiralliin Taitorekisteri-palvelun avulla

Taitorekisteri on sähköinen palvelu ammattipätevyyksien hallinnointia ja tarkastamista varten.

Taitorekisteri lanseerattiin pilotoinnin jälkeen laajemmin huhtikuussa 2017. Taitorekisteriin syötetyt pätevyydet voidaan lukea Valttikorttia hyödyntämällä. Valttikorttia käytetään rakennustyömailla yleisesti henkilötunnisteena ja kulunvalvonnassa. Näin erillisiä kortteja ja pätevyystodistuksia ei tarvita.

Taitorekisteri tukee tällä hetkellä yli 30:a rakennusalan yleistä ammattipätevyyttä. Taitorekisterissä on varmennettuna esimerkiksi SETIn myöntämä SFS 6002 sähkötyöturvallisuuspätevyys, Inspectan sertifioimia pätevyyksiä (muoviputkihitsaajat, telineasentajat) ja VTT:n myöntämät märkätilapätevyydet. Lisäksi rakennusalalla yleisesti käyttöön tuleva sähköinen yleisperehdytys, ePerehdytys, on alusta alkaen luettavissa Taitorekisteristä. Osa pätevyyksistä tulee Taitorekisteriin suoraan alkuperäisrekisteristä, osan työnantaja voi itse syöttää palveluun.

”Taitorekisteri on osoitus kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation etenemisestä ja byrokratian vähentämisestä. Keskitetty ammattipätevyys- ja osaamisrekisteri parantaa työturvallisuutta ja helpottaa työmaiden arkea. Neuvottelut uusien yhteistyökumppaneiden kanssa jatkuvat, ja tavoitteena on laajentaa Taitorekisteristä saatavia pätevyystietoja muillekin toimialoille. Tulevaisuudessa myös koulutuksia tarjoavat tahot voivat lisätä pätevyystiedot Taitorekisteriin heti koulutuksen jälkeen”, Tilaajavastuun toimitusjohtaja Lars Albäck kertoo.

Taitorekisteriä käytetään selainpohjaisella käyttöliittymällä. Lisäksi pätevyyksiä voi lukea Valttikortin avulla Android-puhelimella maksuttomalla ”Taitorekisteri” -mobiilisovelluksella.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail