Kuva: Suomen asuntomessut/Gordilainen solmu

Taidetta Mikkelin asuntomessuilla

Kuva: Suomen asuntomessut/Gordilainen solmu

Isoja ulkotaideteoksia on alueella kaksi: toinen on Kaarina Kaikkosen Vasten Auringon siltaa ja toinen Jan-Erik Anderssonin Gordilainen solmu, joka nostettiin paikoilleen viikonlopun aikana. Asuinaluetta elävöittävät ulkotaideteokset on sijoitettu messusatamaan ja asuinalueiden keskivaiheilla sijaitsevaan Heinzen puistoon.

Mikkelin kaupunki järjesti uutta Kirkonvakauden asuinaluetta varten vuonna 2015 prosenttitaiteen kutsukilpailun, jonka molemmat voittajatyöt nähdään tulevilla Asuntomessuilla Mikkelissä.

– Taiteen tehtävä on herättää tunteita. Kutsutaidekilpailulla saimme näyttävät ja uniikilla tavalla asuinaluekokonaisuuteen soveltuvat teokset Kirkonvarkauteen. Uskon, että näistä teoksista puhutaan vielä pitkään, Mikkelin museotoimenjohtaja Matti Karttunen kertoo.

Kaarina Kaikkosen kivisistä portaista, alumiinista valetuista tuoleista ja valaisimista koostuva teos laskeutuu melko jyrkkää rinnettä messusataman osin luonnon muovaamaan kiviportaikkoon, aina Saimaan rannalle asti. Teoksen keskeinen elementti on valo, joten portaita voi ihailla vuodenajasta ja valaistusolosuhteista riippumatta ympärivuotisesti.

– Tuolit ovat sellaisia, että niissä voi todella istua ja ihailla edessä avautuvaa Saimaan maisemaa. Se on tarkoitettu kaikille rauhoittumisen paikaksi, taiteilija Kaarina Kaikkonen kertoo.

Toinen voittajatyö, lähes 14 metrin korkeuteen kohoava massiivinen teos herättää varmasti sekin huomiota. Nimen taustalla on ajatus Zeuksen temppelissä Fryygian Gordionissa sijainneesta myyttisestä Gordionin solmusta. Tunnetun tarinan mukaan Aleksanteri Suuri ratkaisi solmun lyömällä sen rikki miekallaan.

– Halusin luoda teoksen, joka toimisi sekä kohtaus- että mietiskelypaikkana. Teoksen, joka herättää ajatuksia, ja jolla on yhtymäkohtia sekä menneeseen että tulevaan, avaa taiteilija Jan-Erik Andersson taidetyönsä syntyhistoriaa

Teoksen sijoituspaikkana toimii messualueen keskellä sijaitsevaan Heinzenpuisto. Gordilaisen Solmun betoniset penkit ovat jo valmiit ja metalliset, punaiseksi maalatut pystytangot asennettiin paikoilleen viikonloppuna. Viimeistelytöitä jatketaan vielä tällä viikolla. Teos on valaistu, joten myös pimeään talviaikaan se nousee näyttävästi esiin ympäröivästä maisemasta.

Talvella tummanpunaisen teoksen neljä solmua sekä valaisevat aluetta että toimivat alueen maamerkkinä. Taideteoksen alle istutettava omenapuu saa oman valonsa teoksen liityntäkohdassa sijaitsevista kohdevaloista. Puu symboloi mahdollista Solmun ratkaisua.

Omenapuulajikkeellakin on oma pieni tarinansa. Lajiksi valikoitui Mikkelin Rantakylän kartanosta 1850-luvulta kotoisin oleva syysomena ”GRENMAN”, joten makeaa satoakin tullaan puusta tulevien vuosien aikana saamaan.

Messukodeissa on esillä maalaustaidetta ja veistoksia

Mikkelin asuntomessukodeissa on paljon esillä erilaisia maalaustöitä, mutta myös veistoksia sekä puu- ja puutarhataidetta, johon ympäröivä luonto antaa puitteet. Alueen arkkitehtuuri ja Saimaan rannalle rakennettu asuinalue itsessään on kuin valtava kolmiulotteinen maalaus, jonka kumpuileva maasto paljastaa milloin rantaa, milloin kallioita ja milloin metsää.

Useassa Asuntomessuilla esillä olevassa messukodissa on akvarellitöitä, mutta myös valokuvataidetta, grafiikkaa ja muutama veistoskin. Kahdessa messukodissa nähdään kuvataiteilija Pia Feinikin ja sisustussuunnittelija Minna Häkkisen yhteistyön tuloksia, joihin pääsee tutustumaan jo ennakkoon Studio M3 tiloissa Mikkelin keskustassa.

– Yhä useampi suomalainen on kiinnostunut hankinnoista kotiinsa, mutta epävarmuus omasta taidemausta jättää hankinnan usein vain haaveilun tasolle. Yhteistyössä taiteeseen vihkiytyneen sisustussuunnittelijan kanssa on mahdollista saada vahvistusta omille ajatuksille, sisustussuunnittelija Minna Häkkinen neuvoo.

 

Osuuskunta Suomen Asuntomessut toimii paremman asumisen puolesta, vuoden ympäri. Tuomme asukkaan näkökulman mukaan asumiseen liittyviin keskusteluihin, olipa kyse sitten rakentamisesta, asumisen kustannuksista, palveluista tai liikkumisesta. Meillä on katse vankasti tulevaisuudessa: pohdimme, miten suuret megatrendit, kuten kaupungistuminen tai teknologinen kehitys muuttavat asumista. Haluamme ymmärtää, miten ihmiset haluavat asua. Tulevaisuudessa Osuuskunta Suomen Asuntomessuihin törmää uudenlaisissa keskusteluissa ja tapahtumissa.