Viimeisimmät julkaisut

toimitila

Keskustan arvokiinteistöstä innovaatiotalo

12/21/2018

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan historiallisesti arvokkaan Mikonkatu 9:n punatiilitalo on korjattu perusteellisesti. Talon luonne muuttui tavanomaisesta toimistotalosta nykyaikaiseksi innovaatioyhteisöksi, kun päävuokralaiseksi tuli ruotsalaistaustainen Epicenter, joka luonnehtii itseään kasvuyritysten yhteisöksi. ...

Rakentamisen kasvu jatkuu Euroopassa lähivuosina

06/11/2018

Foreconin mukaan matalat korot, hyvä talouskasvu ja patoutuneet tarpeet ovat saaneet rakentamisen hyvään kasvuun Euroopassa. Talouskasvun ennakoidaan jatkuvan hyvänä, työttömyys vähenee, vienti kasvaa, korot pysyvät matalalla ja sekä kuluttajien että elinkeinoelämän luottamus tulevaisuuteen on korkealla. Näiden ansiosta myös verotulot kasvavat, mikä mahdollistaa mm. kasvavan panostamisen liikenneverkostoihin ja muuhun infraan. Rakentamisen kannalta tärkeitä tekijöitä ovat myös kaupungistuminen, maahanmuutto ja väestön ikääntyminen. ...

Finnoon keskus nousee metroaseman ympärille

06/07/2018

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 12. kesäkuuta esitystä kaupunginhallitukselle koskien Finnoon keskuksen asemakaavan hyväksymistä. Keskus käsittää Finnoon metroaseman ympäristöineen sekä voimalaitosalueen ja suojeltavan lintukosteikon. ...

Toimisto elämää varten

06/07/2018

Työnteon muuttuminen heijastuu toimitilojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Kuinka varautua siihen, että kohta on tarve muuttaa toimisto muuhun käyttöön? Millainen on toimitila, jossa ihmisen tuottavuus on parhaimmillaan ja joka tuo lisäarvoa koko päivään, työtuntien ulkopuolellekin? ...

Tulli huutokauppaa antiikkihuonekaluja

06/05/2018

Tulli myy vanhoja kalusteitaan ja muita tavaroitaan tiistaina 12.6.2018 pidettävässä huutokaupassa. Myynnissä on muun muassa 1800-luvun kalustoja sekä haluttua 1900-luvun alun kotimaista Billnäsiä. Mukana on todellisia helmiä ja harvinaisuuksia. ...

Parmalta suuri elementtitoimitus Helsinki Outlet -kylään

05/31/2018

Helsingin ja Vantaan rajalle Kehä III:n ja Lahdentien risteykseen avataan vuoden 2019 lopulla norjalaisen Fortus AS:n rakennuttama Outlet-kylä. Pinta-alaltaan noin 16 000 neliön rakennuskompleksin elementit tulevat Parmalta. Urakoitsijana on Fira Oy. ...

Bittium Oyj:n pääkonttori

02/15/2018

Bittium Oyj:n pääkonttorin rakentamista ohjasivat korkeat tietoturvavaatimukset. Uusissa tiloissa huomio on kiinnitetty myös ihmisten kohtaamiseen ja työhyvinvointiin. ...
1 2