Viimeisimmät julkaisut

Svenska Teatern

Perinteitä ja huipputekniikkaa

Svenska Teaternin peruskorjaus ei juuri katukuvassa näy. Sisällä on kuitenkin tapahtunut paljon. Näyttämöitä on nyt kolme, ja maan alle on rakennettu laajat verstastilat. Talon koko tekniikka on uusittu, ja toiminnot ja kulkureitit niiden välillä järjestelty uudelleen.

_3BJ4897Teksi: Jouko Kunnas Kuvat: Voitto Niemelä

Teatterinjohtaja Johan Storgård on tyytyväinen.

– Teatterin henkilöstöllä on nyt parhaat mahdolliset edellytykset tehdä työtä.

Suurin näyttämö on entisestä hieman laajentunut, istumapaikkoja on noin 700. Uudessa Amos-salissa on 160 paikkaa. Lisäksi teatterissa on noin 70 katsojan kolmas sali.

– Kansallisnäyttämönä meidän tehtävämme on tarjota laaja ohjelmisto: sekä klassista että uutta kokeilevaa teatteria, lasten ja nuorten näytelmiä, musiikkiteatteria. Tähän tarvitaan erikokoisia ja erilaisia näyttämöitä.

Storgård tuli teatteriin töihin vuonna 2002. Ensimmäinen ohjaustyö osoitti talon ongelmat.

– Se oli logistinen katastrofi. Lavasteita jouduttiin purkamaan ja kokoamaan, kun niitä siirreltiin kerroksesta toiseen. Talossa oli oma keittiö melkein joka nurkassa, kommunikaatio eri kuppikuntien kesken oli mahdotonta.

Teatteriin tutustuminen teatterinjohtajan perässä kävellen vahvistaa, että tilanne on nyt toinen. Puolen tunnin aikana Storgård ehtii esittelyn ohessa hoitaa kymmenkunta muuta asiaa vastaan tulevien kanssa: irtokalusteiden siirtoa, tavarahissin oven oikuttelua, lavasteita, kiinalaisen vieraan kulkukorttia…

Yhteisöllisyyden symbolina on henkilöstöruokala, joka sijaitsee entisen pienen näyttämön paikalla. Siellä kohtaavat niin oma väki kuin esityksissä vierailevat orkesteritkin. Ikkunat avautuvat aurinkoiselle Erottajan aukiolle. Tunnelma on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Parketti, peiliovet ja ikkunoiden tammipuitteet muistuttavat menneestä. Tarjoilutiski on pelkistetyn moderni. Katon ritilät kertovat, että rakenteisiin on upotettu moderni talotekniikka.

_Q1W5563

Teatteri puistoon tsaarin luvalla

Teatteri rakennettiin alkujaan tsaarin käskystä ja luvalla Esplanadin puistoon. Rakennuspaikka oli oleva käytössä ilmaiseksi niin kauan kuin talossa esitetään teatteritaidetta. Vasta myöhemmin teatteritalolle muodostettiin oma kiin-teistönsä, jonka nykyään omistaa Helsingin kaupunki.

Paikalla sijaitsi alun perin C. L. Engelin suunnittelema puinen teatterirakennus. Sen tilalle valmistui vuonna 1860 Georg Theodor Policron Chiewitzin suunnittelema uusi teatteritalo. Se paloi kuitenkin lähes täysin jo kolme vuotta valmistumisensa jälkeen. Kolmen vuoden kuluessa talo rakennettiin uudelleen melko samanlaisena. Talo palveli ainoana teatteritalona pääkaupunkia aina vuoteen 1916, jolloin Kansallisteatteri valmistui. Tällöin Esplanadin teatteri erikoistui ruotsinkieliseen toimintaan.

1930-luvulla teatteria ajanmukaistettiin Eero Saarisen suunnitelmien pohjalta. Vuokratuottojen saamiseksi sitä myös laajennettiin Pohjoisesplanadin varren liikehuoneistoilla sekä toisen ja kolmannen kerroksen juhlatiloilla.

Aika oli jo moderni, ja Saarinen pyrki riisumaan teatteritaloa 1800-luvun ornamentiikasta. Kustannusten kattamiseksi perustettiin osakeyhtiö, mutta osakkeet kävivät nihkeästi kaupaksi. Lopulta mesenaatiksi löytyi Amos Andersson, jonka vaikutus näkyy myös lopputuloksessa. Ilme on koristeellisempi kuin mitä Saarisen käsiala antaisi aihetta olettaa.

Anderssonin varoista huolimatta saneeraus tehtiin tiukalla budjetilla, esimerkiksi vanhaa muurattua holvikaaristoa saatettiin jatkaa puurakenteisella. Katsomoparvien alapinnat pinnoitettiin maalatulla säkkikankaalla.

– Tulos on kuin kenen tahansa ihmisen elämä, kooste monista asioista. Talo on ollut jatkuvien muokkausten ja muutosten areena, eikä sillä ole yhtä oikeata muotoa, kuten Eduskuntatalolla tai Kansallisteatterilla, kuvailee peruskorjauksen lähtötilannetta arkkitehti Stefan Ahlman.

Alkuun teatterilla ei ollut juurikaan kiinteää henkilökuntaa, vaan kiertävät ryhmät toivat taloon esityksensä kukin vuorollaan. Oman toiminnan kasvaessa tarvittiin henkilökunnalle ja tekniikalle tiloja, joita nipistettiin vuokrattavista tiloista. Näin syntyi vähitellen se kaaos, joka tuskastutti teatterin väkeä ja lopulta ajoi perusteelliseen korjaukseen.

_Q1W5588

Selkeät tavoitteet, hankala toteutus

Saneerauksella oli kolme päätehtävää, kertoo Stefan Ahlman.

– Yleisölle tuli taata esteetön pääsy. Toiseksi teatteritoiminnalle tuli luoda asialliset ja toimivat puitteet, etenkin logistiikkaa oli oleellisesti parannettava. Kolmanneksi talon tuli olla omalle henkilökunnalle turvallinen ja toimiva työ-ympäristö.

Toimivan työympäristön luominen edellytti lisätiloja, mutta taloa ei ollut lupaa laajentaa. Ainoa mahdollinen suunta oli maan alle. Kun uusia työtiloja rakennettiin kellarikerroksiin, vapautui ylemmistä kerroksista tiloja henkilökunnan käyttöön, ja tilat voitiin järjestellä tarkoituksenmukaisesti.

Yleisötilojen esteettömyyden varmistaminen ei vanhassa rakennuksessa juuri koskaan ole helppoa, eikä Svenska Teaternin talo tehnyt tässä poikkeusta. Yleisötilat olivat kaikkiaan kuudessa eri tasossa. Tarvittavat kaksi hissiä sijoitettiin aulatiloihin mahdollisimman huomaamattomasti.

Pääsali kunnostettiin konservoinnin hengessä tavoitteena muuttaa sisätilaa mahdollisimman vähän. Muutoksia kuitenkin tehtiin, sillä aikanaan katsomo oli rakennettu hieman toisenlaista teatterikulttuuria varten. Parempi väki tuli teatteriin näyttäytymään, ja istuimet oli sijoitettu niin, että aitioiden välillä oli hyvä näkyvyys. Kaikilta istuimilta ei kunnolla nähnyt esitystä, eikä aina kuullutkaan. Takanäyttämö oli lisäksi noin yhdeksän senttiä etunäyttämöä korkeammalla; lattia oikaistiin ja samalla permannon lattian kaltevuuskulmaa säädettiin, jotta kaikille katsojille taataan näkymät näyttämölle. Lattiakorkoja muutettiin myös parvilla. Valaistusta ja kaiuttimia lisättiin.

– Kun illalla on näytöksiä ja yleisöä auloissa, näkee hyvin että tunnelma on varsin tiivis. Kaikki mahtuvat, mutta suurempi yleisömäärä ei enää sopisi. Katsomopaikkoja on nyt niin paljon kuin tällä paikalla teatteritaloon sopii, kertoo Stefan Ahlman.

Talo oli osin tyhjän päällä

_Q1W5662Rakennusteknisesti teatterin heikoin kohta olivat perustukset. Hiekkamaahan juntatut puupaalut olivat lahonneet pohjaveden laskiessa. Putkirikko tai vastaava saattaisi aiheuttaa onkaloihin tulvan, ja hiekkamaa häiriintyisi.

– Sortumavaaraa ei ollut, mutta painumia ja halkeamia olisi todennäköisesti tullut, kertoo rakennesuunnittelusta vastanneen Aaro Kohonen Oy:n yksikön johtaja, diplomi-insinööri Teuvo Meriläinen.

Suihkupaalutuksen yhteydessä kellaria syvennettiin noin kaksi ja puoli metriä. Kellaria laajennettiin rakentamalla sen vierelle maanalaiset työpajatilat. Teatterin kivijalasta oli Stockmannin vanhaan ajoluiskaa noin kahdeksan metrin tila, joka otettiin kokonaisuudessaan käyttöön. Työpajaan saatiin noin viiden metrin vapaa korkeus. Lattia on samalla tasolla kuin näyttämön alataso, ja lavasteiden liikuttelu on merkittävästi aiempaa helpompaa. Tavarahissi mahdollistaa enimmillään kuuden metrin pituisten esineiden – vaikka henkilöauton – kuljettamisen kadulta näyttämölle. Uutta tilaa maan alle syntyi kaikkiaan noin tuhannen neliön verran.

Teknisesti maanvaraisen kellarin lattian alentaminen oli helppoa, vaativa yksityiskohta oli sen sijaan perusmuurin läpäisy kellarin laajennuksen kohdalla. Lähes kymmenen metrin aukko ylitettiin järeällä betonipalkilla, jonka yläpuolisen rakenteen teräsrakenteinen työnaikainen tuenta kuului työmaan vaikeimpiin kohteisiin.

Amos-sali sijoitettiin vanhaan juhlatilaan, joka ei matalana kuitenkaan soveltunut teatteritoimintaan. Ratkaisuna oli purkaa tilan lattia ja korottaa salia alaspäin. Salin päällä sijaitsi ennen lavastemaalaamo, josta tehtiin harjoitus-näyttämö. Senkin lattia uusittiin, jotta hyppyjen äänet eivät kuuluisi alakertaan. Rakenteiden kantavuudesta johtuvista syistä välipohja uusittiin kaista kerrallaan. Harjoitusnäyttämölle saatiin riittävä korkeus, kun yläpohja purettiin ja uusi rakenne tehtiin vesikattopintaa myötäillen. Harjoitusnäyttämö vastaa kooltaan päänäyttämöä, joten harjoitukset voidaan viedä läpi todellista esitystä vastaavissa olosuhteissa.

Pääsalin katsomon koristemaalatun sisäkaton päälle sijoitettiin ilmanvaih-tokonehuone.

– Ilmamäärät ovat entiseen nähden 2,5-kertaiset ja koneiden kuorma samassa suhteessa; vanha puupalkisto vahvistettiin teräsristikoin ja konehuo-neeseen valettiin betonilaatta, kertoo Teuvo Meriläinen.

Vanhat tiilimuurit riittivät uusillekin pystykuormille, vaikka muureissa olikin runsaasti hormeja. Näitä hyödynnettiin ilmanvaihtokanavina. Rakennesuunnittelijan työtä helpotti, että vanhoja rakennelaskelmia löytyi rakennusvalvonnan arkistosta. Piirustukset sen sijaan olivat kaaviomaisia, ja rakennesuunnittelijan projektipäällikkö Jari Tirronen kävi työmaalla mittailemassa korjauksissa paljastuneita rakenteita kiireisimpinä aikoina lähes päivittäin.

Esitystekniikka alan huippua_Q1W5489

– Tilaaja oli vaativa, tiesi, mitä tahtoi, ja tekniikan henkilöt olivat hyvin aktiivisesti mukana suunnittelussa, kertoo talon teatteritekniikasta ja akustiikasta vastanneen Akukon Oy:n projektipäällikkö Tapio Ilomäki.

– Pääsali edustaa tekniikaltaan parasta mitä Suomeen on tehty.

Teatterin vanhakin tekniikka oli laadukasta, ja sitä hyödynnettiin Amos-salissa. Pääsalin tekniikka ja kalusto on kokonaan uutta. Saliin liittyy videoiden editointitila ja äänistudio. Tallennusjärjestelmä mahdollistaa esitysten taltioinnin HD-videokuvana ja monikanavaäänenä.

– Äänimies voi harjoitella esityksen tallenteiden avulla myös harjoitusten ulkopuolella, Ilomäki kertoo.

Vanha rakennus asetti tekniikan suunnittelulle omat rajoitteensa, joista useimmat liittyivät tilaan tai oikeammin sen puutteeseen. Tekniikka toi tiloihin kymmeniä laitekaappeja, joista monet saattavat painaa satoja kiloja, ja niissä on äänihäiriöitä aiheuttavia tuulettimia. Valojen ja äänen kaapeloinnit on vedettävä erikseen eikä äänikaapeleiden läheisyydessä saa viedä yleiskaapelointeja. Yhdestä huoneesta saattaa lähteä tuhatkunta kaapelia.

– Kaikki kuitenkin saatiin mitä haluttiin, eikä katsojan näkökulmasta puutu mitään. Talon tekniikalle olosuhteet eivät ole aivan niin hyvät kuin mitä uudisrakennukseen olisi saatu, esimerkiksi tarkkaamon ikkunat ovat rakenteellisista syistä haluttua pienemmät.

Esitystekniikan asentaminen on mahdollista vasta kun tilat on rakentamisen jäljiltä siivottu pölyttömiksi, ja silloin on yleensä aina kiire.

– Puhtausvaatimus on sama kuin tietotekniikkatiloissa. Urakoitsijat venyivät kiitettävästi, työtä tehtiin öisin ja viikonloppuisin, kiittää Ilomäki.

_Q1W5552

Projektinjohtokonsultoinnilla joustavuutta toteutukseen

Rakennustyöt toteutettiin siten, että teatteri muutti väistötiloihin Aleksanterin teatteriin. Vaihtoehto olisi ollut korjata taloa kesäseisokkien aikana ja muuten yksi osa kerrallaan. Työ olisi kestänyt sillä tavoin paljon pitempään. Vaikka siirtyminen Bulevardille toi vuokrakustannuksia samalla kun henkilöstökulut pyörivät ennallaan ja omat lipputulot supistuivat, nähtiin tämä paremmaksi. Rakentamisen aikataulu supistettiin kuitenkin mahdollisimman lyhyeksi. Kun uuden talon ensi-illan päivämäärä oli lyöty lukkoon, ei myöhästyminen ollut enää vaihtoehto.

Toteutusmuodoksi valittiin projektinjohtokonsultointi, jossa työtä johtaa konsultin asemassa Haahtela-rakennuttaminen Oy. Rakennuttajana toimi Nya Teaterhus Ab, jonka nimiin kaikki urakkasopimukset tehtiin. Haahtela vastasi rakennuttajakonsultin tehtävistä ja työmaan johdosta. Varsinaista pääurakoitsijaa ei ollut. Koska hanke sai julkista tukea, kilpailutettiin urakat tiukasti julkisten hankintojen menettelyjä noudattaen.

Työssä varauduttiin yllätyksiin sekä rahallisesti että aikataulullisesti. Varaukset olivat tarpeen, sillä esimerkiksi vanhat piirustukset osoittautuivat lähes aina virheellisiksi. Urakkamuodon joustavuus helpotti muutoksiin reagointia. Aikataulusta oltiin välillä kuusi viikkoa jäljessä, mutta tämä onnistuttiin kiri-mään kiinni.

Haahtelan projektipäällikkö, diplomi-insinööri Eero Kiljunen toteaa teatterin organisoituneen hyvin hankkeeseen.

– Tilaajaosapuolen taiteellisuus ja luovuus näkyi työssä, positiivisessa mielessä, Kiljunen muotoilee.

– Joka osastolla oli nimetty omat vastuuhenkilönsä, jotka ottivat kantaa suunnitelmiin, kertoo Johan Storgård.

Lisäkustannuksiin varautuminen oli aivan välttämätöntä, toteaa Storgård.

– Muutoin yllätysten kustannukset maksettaisiin lopputuloksen laadussa, ja tämän kanssa sitten jouduttaisiin elämään vuosikymmeniä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail