Kuva: ISKU

SRV saneeraa Lahden ammattikorkeakoulun

Isku-Yhtymän Mukkulankatu 19:ään sijoittuvien Lahden ammattikorkeakoulun vuokratilojen saneeraustyö on vauhdissa. Uudenaikaisen ja Euroopan mittapuulla korkeatasoisen korkeakoulukampuksen pääurakoitsijana toimii SRV ja sivu-urakoitsijana LeaseGreen Oy. Tällä hetkellä työmaalla on meneillään väliseinä- ja maalaustyöt. Hankeaikataulu on suunniteltu siten, että LAMK aloittaa toimintansa Mukkulankadulla lukuvuoden 2018-2019 alusta lähtien.

Kuva: ISKU

”Me LAMKissa olemme innolla uuden modernin oppimisympäristömme rakentumisessa mukana. On hyvä, että pääsemme kaikki sijoittumaan uudelle yhteiselle korkeakoulukampukselle jo reilun vuoden päästä. Meillä on parhaillaan käynnissä toiminnan uudistaminen monella eri tasolla ja tuleva kampus tekee uuden LAMKin näkyväksi”, sanoo Lahden ammattikorkeakoulun projektijohtaja Satu Hyökki.

”Lahden ammattikorkeakoulun uusi kampus on hyvä esimerkki siitä, miten vanha, historiallinen teollisuuskiinteistö voi saada uudenlaisen elämän uuteen käyttötarkoitukseen muutettuna. Tulemme toteuttamaan uuden, modernin oppimisympäristön, joka henkii vanhaa tehdasmiljöön tarinaa”, kertoo johtaja Kimmo Kurki SRV:ltä.

”Rakentuva kampus mahdollistaa teollisuuden ja oppilaitoksen yhteistyön nostamisen uudelle tasolle.

Iskun tehdaskiinteistö muunnetaan uuteen käyttötarkoitukseen, jossa korkeakoulu-opiskelijat ja kiinteistössä toimivat eri alojen yritykset kohtaavat toisensa. Isku keskittää koko tuotantonsa yhteen tehtaaseen Lahdessa (Mukkulankatu 23) vuoden 2018 kesään mennessä. Investointimmetehtaaseen etenevät suunnitelmiemme mukaan”, sanoo Isku-Yhtymän toimitusjohtaja Arto Tiitinen.


Isku on suomalainen vuonna 1928 Lahteen perustettu perheyritys. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita ja kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja sekä koteihin että kouluihin, toimistoihin, terveydenhuoltoon ja kaikkiin julkisiin tiloihin. Koko Suomen kattavan Isku-myymäläketjun lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Venäjällä sekä Lähi-idässä. Iskun omat huonekalutehtaat sijaitsevat Lahdessa. Isku noudattaa ISO 9001 -laatujärjestelmää ja toimii aktiivisesti ekologisen tuotannon kehittäjänä: Isku sai ISO 14001 -ympäristösertifikaatin ensimmäisenä alalla, ja tänä päivänä koko tuotanto on PEFC-sertifioitua, eli kaiken Iskun käyttämän puun alkuperä on tunnettua ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaan tuotettua. www.isku.fi