Kuva: Sonera

Soneran datakeskus lämmittää jatkossa Espoon kaupunkia

Sonera ja Fortum ovat tehneet aiesopimuksen Soneran uuden datakeskuksen toiminnasta syntyvän hukkalämmön hyödyntämisestä kaukolämpönä.

Sonera rakentaa Helsingin Pitäjänmäelle Suomen suurinta avointa datakeskusta, jonka on määrä valmistua vuoden 2017 lopulla. Datakeskuksen konesalin tietokoneet synnyttävät tulevaisuudessa merkittävän määrän lämpöä. Nyt solmitun aiesopimuksen myötä se kerätään talteen ja johdetaan lämmittämään espoolaisten koteja ja lämmintä käyttövettä. Lämmön kerääminen alkaa siinä vaiheessa, kun lämpöä syntyy riittävästi. Tämä tapahtuu todennäköisesti vuoden 2019 alussa.

”Soneran datakeskuksessa syntyy tulevaisuudessa lämpöä jopa 200 gigawattituntia vuodessa. Lämmön määrä vastaa esimerkiksi Imatran kokoisen kaupungin vuotuista lämmön tarvetta. Tavoitteenamme on kierrättää vähintään 80 % syntyneestä lämmöstä ja tämän yhteistyön avulla pääsemme tavoitteeseemme”, sanoo Soneran kiinteistöyksikönjohtaja Pasi Miettinen.

”Meille Fortumissa yhteistyö Soneran kanssa on osa systemaattista hukkalämpökohteiden hyödyntämistä kaukolämpönä. Pyrimme ottamaan alueellisesti talteen kaiken muuten hukkaan menevän lämpöenergian. Soneran datakeskuksen hukkalämmön hyödyntäminen on myös yksi askel kohti hiilineutraalia kaukolämpöä Espoossa. Yksistään tämä hukkalämpökohde kattaa lähes 10 % kaukolämmön tarpeesta Espoon alueella”, sanoo kehitysjohtaja Niko Wirgentius Fortumin City Solutions -liiketoiminnasta.

dc_sonera
Kuva: Sonera

Datakeskus käyttää uusiutuvaa sähköenergiaa

”Soneran datakeskus tulee olemaan Suomen modernein ja energiatehokkain datakeskus. Käytämme datakeskuksessa vain uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua ns. vihreää sähköä”, sanoo Miettinen.

Datakeskus auttaa Soneran asiakkaita liiketoiminnan digitalisoitumisessa tarjoamalla luotettavia pilvipalveluita sekä IoT (Internet of Things, asioiden internet)- kapasiteettia. Datakeskus liitetään suoraan merkittävimpiin globaaleihin pilvipalveluihin. Lisäksi Sonera kumppaneineen tarjoaa paikallisia pilvipalveluita täydentämään globaalia tarjoamaa.

Vuoden 2017–2018 vuodenvaihteessa valmistuvassa datakeskuksessa on yli 30 000 m2 ja sinne mahtuu jopa 200 000 palvelinta. Datakeskuksen kapasiteetti on 24 MW.


Sonera on uuden sukupolven operaattori, jonka palvelut mahdollistavat sujuvampaa arkea, valinnan vapautta ja uusia mahdollisuuksia kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille. Soneralla oli vuoden 2015 lopussa noin 4,4 miljoonaa liittymäasiakasta ja noin 3700 asiantuntijaa töissä. Sonera edistää digitalisaatiota muun muassa investoimalla vuosittain noin 200 miljoonaa euroa suomalaisten verkkoyhteyksiin. www.sonera.fi

Sonera on osa kansainvälistä Telia Companya. Tarjoamme toimivat ja kilpailukykyiset yhteydet ympäri maailmaa helposti ja huolettomasti. Toimintamme nojaa vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin. Lue lisää meistä www.teliacompany.com

Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä. Toimitamme asiakkaillemme sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja, jotka parantavat nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Jo 64 % sähköntuotannostamme on päästötöntä. Tärkeimmät markkina-alueemme ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 palveluksessamme oli noin 8 000 energia-alan asiantuntijaa ja liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi