Viimeisimmät julkaisut

Skanskalta ja SATOlta uusia asuntoja Helsingin Taliin

Skanska rakentaa kaksi uutta asuntokohdetta Helsingin Talin Kutomotielle. Yhteensä 36 uuden asunnon Talin Estelle rakennetaan SATOlle. 27 asunnon Helsingin Jasmine on puolestaan Skanskan omaperustaista asuntotuotantoa.

Helsingin Jasminen julkisivu, havainnekuva

Talin Estellen asunnot ovat valtaosin perheasuntoja, mutta kohteessa on yksi yksiö ja yksi kaksio kerrosta kohden. Jasminessa on samoin eniten kolmen ja neljän huoneen asuntoja, vaikka muutamia kaksioita löytyy myös. Molemmissa rakennuksissa on kahdeksan kerrosta.

”Estellen ja Jasminen rakentaminen tapahtuu limittäin. Ensimmäisenä, joulukuussa 2018, on käynnistynyt Estellen rakentaminen, ja rakennus valmistuu keväällä 2020. Jasminen ennakkomarkkinointi on käynnissä, ja puolet asunnoista on jo varattu. Rakentaminen käynnistyy vuoden 2019 alkupuolella ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa arviolta syksyllä 2020”, sanoo Skanska Kotien projektipäällikkö Juha Laaksonen.

Helsingin Jasmine, olohuone, havainnekuva

Jasminen ylimmän kerroksen kahdessa suuressa huoneistossa on kummassakin oma terassi ja parveke, ja lähes kaikissa asunnoissa on puistonäkymät. Asuntojen koot vaihtelevat 46,5 ja 121,5 neliön välillä.

Estellen ja Jasminen sijainti on ihanteellinen: kohteet sijoittuvat Talin liikuntapuiston ja Pitäjänmäentien väliin jäävälle vyöhykkeelle, mikä takaa monipuoliset virkistysmahdollisuudet. Talin liikuntapuistossa voi harrastaa esimerkiksi golfia, tennistä ja jalkapalloa.

Kutomotieltä käsin on myös erinomaiset liikenneyhteydet. Pitäjänmäentieltä on kattavat bussiyhteydet sekä keskustan että Länsi-Helsingin ja Espoon suuntiin. Lisäksi Valimon juna-asema on noin kilometrin etäisyydellä. Matka-aika julkisilla liikennevälineillä Helsingin keskustaan kestää noin puoli tuntia.

Estellen ja Jasminen läheisyydessä on sekä päiväkoti että ala-asteen koulu. Lähin ruokakauppa löytyy kävelymatkan päästä, ja matkaa Munkkivuoren ostoskeskukselle kertyy vajaat kaksi kilometriä.

Talin Estelle ja Helsingin Jasmine ovat alueensa viimeisiä rakennushankkeita. Piha-alueet ja pysäköintilaitokset kortteleissa, joihin Estellen ja Jasminen uudet kodit sijoittuvat, on jo rakennettu valmiiksi. Skanska on aikaisemmin toteuttanut useita asuntokohteita samoihin kortteleihin.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail