Skanska rakentaa KOy Alasintielle uuden liikerakennuksen Oulun Limingantulliin

Oulun Limingantulliin valmistuu tänä vuonna vanhan postitalon tilalle uusi 12 000 neliömetrin kokoinen liike- ja toimistorakennus. Rakennustyöt alkoivat marraskuussa 2016 ja liikerakennuksen ensimmäinen vaihe valmistuu kokonaisuudessaan syyskuun 2017 lopussa.

”Limingantullin alue on kasvussa ja kiinnostaa yrityksiä kovasti. Nyt rakenteilla oleva kiinteistö tarjoaa oivat puitteet monelle paljon tilaa tarvitsevalle yritykselle”, kertoo projektipäällikkö Matti Viitala Kiinteistö Oy Oulun Alasintien omistajatahoihin kuuluvasta Movitek Oy:stä.

Osoitteeseen Alasintie 10 kohoavaan liike- ja toimistorakennuksen muuttavat ensimmäisten joukossa muun muassa Kesko Oyj:n aluekonttori, Autotalo Laakkonen ja Baby Style -lastentarvikeliike sekä HopLop-liikuntaseikkailupuisto.

”Avaamme kesäkuussa Limingantulliin Pohjois-Suomen parhaan sisäseikkailupuiston”, kertoo toimitusjohtaja Tomi Pulkki HopLop Oy:stä. Pulkin mukaan Limingantulli on alueena houkutteleva, ja HopLopin asiakkaat arvostavat hyviä kulkuyhteyksiä ja parkkipaikkatilaa. Tärkeää on saada myös uudistetun HopLop-konseptin vaatimuksiin riittävän suuri ja korkea tila.

Alasintie 10:n liike- ja toimistorakennusta on alusta alkaen suunniteltu ja toteutettu sen rakennuttajana toimivan Kiinteistö Oy Oulun Alasintien ja rakentaja Skanskan tiiviissä yhteistyössä. Kiinteistö Oy Oulun Alasintien omistavat Movitek Oy, Movira Oy ja Sähkö-Polar Oy ovat jo aiemmin toteuttaneet Skanskan kanssa vastaavalla yhteistyömallilla Limingantullinraitin liikerakennuksen.

”Nyt rakenteilla olevan kiinteistön ensimmäisen vaiheen lisäksi suunnittelemme yhteistyössä parhaillaan tontille myös toista liikerakennusta, jossa olisi tilaa noin 6 000 neliömetriä”, kertoo hankekehityspäällikkö Markus Pöllä Skanskasta.

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.