Itis havainnekuva Itäväylälle päin

Skanska rakentaa Itikseen suuren elokuvateatterin

Itis havainnekuva Itäväylälle päin

 

”Asiakkaamme ovat toivoneet Itikseen Finnkinon elokuvateatteria pitkään ja olemme iloisia, että voimme toteuttaa heidän toiveensa. Samassa yhteydessä laajennamme Itiksen ravintolatarjontaa merkittävästi ja tuomme kauppakeskukseen lisää viihdepalveluita. Esimerkiksi Veikkaus on juuri avannut Itiksessä pääkaupunkiseudun toisen Feel Vegas -pelimaailman ja kartoitamme parhaillaan muita toimijoita, jotka täydentäisivät viihdepalvelutarjontaamme”, kertoo Wereldhave Finland Oy:n talous- ja hallintojohtaja Anne-Maria Hautala.

Elokuvateatterin tilojen lisäksi hankkeeseen kuuluu liiketilakokonaisuuden toteuttaminen, Itäkadun puoleisen julkisivun päivittäminen sekä ravintolatilojen laajentaminen teatterialueen viereen. Rakennettavaa alaa on noin 13 000 bruttoneliömetriä.

Hankkeen tilaaja on Kauppakeskus Itäkeskus Oy, jonka omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Soini & Horto Oy.

”Hanke käynnistyy heinäkuun alussa laajamittaisilla purkutöillä, joissa nykyisen Itis-kauppakeskuksen tiloja puretaan runko- ja julkisivurakenteineen vesikatolta Itäkadun puoleisen pysäköintikannen tasoon saakka”, kertoo yksikönjohtaja Urmas Soots Skanskasta. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu loppuvuodesta 2018.

Skanskalla on paljon kokemusta vastaavan tyyppisistä korjaus- ja uudisrakentamista yhdistelevistä projekteista, joista tuore esimerkki ovat Kauppakeskus Isossa Omenassa toteutetut hankkeet. ”Finnkinolta olemme saaneet erittäin positiivista palautetta heille aiemmin toteuttamistamme elokuvateattereista”, Soots jatkaa.

Olennaisen tärkeää hankkeen toteutuksessa on käytössä olevan kauppakeskuksen toiminnan turvaaminen ja mahdollisimman pienen häiriön aiheuttaminen projektin aikana.

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.