Technopolis Asemakeskus, havainnekuva Peltokadulta

Skanska laajentaa Technopolis Asemakeskusta Tampereella

Skanska ja Technopolis ovat sopineet Technopolis Asemakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta Tampereen keskustaan.

Toinen vaihe koostuu kahdeksankerroksisesta tornista, jonka koko on noin 12 700 bruttoneliömetriä. Torniin tulee lisäksi kaksi kellarikerrosta, joihin sijoitetaan pysäköintihalli. Rakennustyöt käynnistyvät syyskuun alussa, ja tornin rakentaminen saadaan päätökseen kesällä 2020.

Technopolis Asemakeskus, havainnekuva Peltokadulta

Technopolis Asemakeskuksen ensimmäinen vaihe on parhaillaan rakenteilla Peltokadun varrella. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kaksi tornia, joiden yhteenlaskettu koko on yli 21 100 bruttoneliömetriä.

”Olemme tehneet Skanskan kanssa jo useita hankkeita Tampereelle. Koska Skanska rakentaa jo Asemakeskuksen ensimmäistä vaihetta, on luontevaa, että toteutamme myös toisen vaiheen yhdessä”, sanoo Technopoliksen Tampereen toiminnoista vastaava johtaja Henri Rantalainen.

Technopolis Asemakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kaksi tornia, joista ensimmäinen on 8-kerroksinen ja toinen 10-kerroksinen. Tornien ylimpien kerrosten toimistoissa on myös oma kattoterassi. Suuret ikkunat tuovat paljon valoa kaikkiin toimistoihin.

Asemakeskuksen kampukselle tulee näyttävä aula, lounge ja ravintola, jonka konseptin on suunnitellut Sisustusarkkitehtitoimisto DSIGN Vertti Kivi & Co. Ensimmäisen vaiheen tornien toisessa kerroksessa on runsaasti pientoimistotilaa sekä kaikille vuokralaisille yhteinen kesäterassi. Kerroksiin 3–10 sijoittuvat tavalliset toimistotilat ja ullakkokerroksiin VIP-tilat ja saunaosasto. Kellarikerroksissa sijaitsevat esimerkiksi pysäköintihalli ja pyörävarastot. Toimistokokonaisuuden rakennusten sisääntuloaulasta toiseen pääsee sisäkulkuyhteyden kautta.

Technopolis Asemakeskus, ilmakuva radalta päin

Ensimmäisen vaiheen rakennustyöt käynnistyivät maaliskuun alussa 2018, ja ne valmistuvat vuoden 2019 loppuun mennessä. Myös Skanskan oma Tampereen toimipiste muuttaa Technopolis Asemakeskuksen ensimmäisen vaiheen uusiin tiloihin vuoden 2020 alussa.

Technopolis Asemakeskuksesta tulee moderni monitilatoimisto, jonka ympäristötehokkuustavoitteet ovat tiukat: hankkeelle haetaan kultatason LEED®-ympäristösertifikaattia.

Skanska on Tampereen keskustassa sijaitsevan Yliopistonrinteen 1. ja 2. vaiheiden lisäksi toteuttanut Technopolikselle Tampereelle Hermia 15 -toimistorakennuksen Tampereen teknillisen yliopiston ja VTT:n tilojen läheisyyteen.