Havainnekuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.

Skanska käynnistää työmaansa Olympiastadionilla

Havainnekuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.

”Rakentaminen käynnistyy ensimmäisessä vaiheessa Stadionin eteläisten ja läntisten osien peruskorjaustöillä. Maanalaisten tilojen uudisrakentamisen osalta työt käynnistyvät Stadionin pohjoispäässä”, kertoo aluejohtaja Vesa Tähti Skanskasta.

”Meille skanskalaisille on erityisen tärkeää, että työmaam­me on turvallinen ja hyvä naapuri työmaan ympäristössä asuville ja liikkuville. Teemme parhaamme, jotta rakennus­töistä aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen”, sanoo aluejohtaja Vesa Tähti.

Skanska tiedottaa merkittävistä tapahtumista ja mahdollisista reittimuutoksista koko työmaan ajan. Ajankohtaiset asiat löytyvät osoitteesta www.stadion.fi sekä Stadionin uutiskirjeestä.

Stadionin uudistushanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Skanska valittiin Olympiastadionin mittavan uudistushankkeen pääurakoitsijaksi helmikuussa. Hanke on suurin Skanskan Suomessa koskaan toteuttama talonrakennusurakka, jossa Skanska on yksin päätoteuttajana. Sopimuksen arvo Skanskalle on 156 miljoonaa euroa.

Olympiastadionilla on menossa Lemminkäisen suorittamia maanrakennus-, louhinta- ja perustuksien vahvistustöitä, jotka jatkuvat syksyyn 2017.

Yleisölle, tapahtumajärjestäjille ja kaupunkilaisille rakentuu hankkeessa 19 290 bruttoneliötä uusia tiloja. Lisäksi katsomot, kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan. Stadionin katsomot katetaan ja ravintola- ja WC-tilojen määrä kaksinkertaistetaan. Hankkeen kokonaislaajuus on kenttäalue ja katsomot mukaan lukien 90 000 neliötä. Arvioitu aikataulu on, että perusparannus ja uudistamishanke valmistuvat vuoden 2019 aikana.

Muutos mahdollistaa Olympiastadionin kehittämisen monipuoliseksi kansainväliset vaatimukset täyttäväksi tapahtumakeskukseksi. Uudistetulla Olympiastadionilla arvioidaan vierailevan tulevaisuudessa vuosittain noin miljoona kävijää.

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.