Kuva: Sisco Oyj

Sisco haluaisi viedä puutaloja Vietnamiin

Kuva: Sisco Oyj

Lähivuosien aikana Vietnamiin saattaa nousta Suomessa innovoituja, täysin puusta rakennettuja kerrostaloja. Puumoduulirakentamiseen erikoistunut Sisco käy parhaillaan neuvotteluja paikallisten toimijoiden kanssa pilottihankkeiden käynnistämisestä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun modulaarisen puurakentamisen osaamista viedään Suomesta ulkomaille.

”Vietnamissa ei ole aikaisemmin tehty modulaarista puurakentamista teollisessa mittakaavassa. Tavoitteenamme on paitsi hakeutua uudelle markkinalle, myös testata, miten tuote käyttäytyy kuumissa ja kosteissa ilmasto-oloissa”, kertoo Siscon markkinointijohtaja Kimi Vainio.

Vietnam ja muut Kaakkois-Aasian maat elävät parhaillaan vahvaa kasvuvaihetta. Kaupungistumisen myötä tarve rakentaa laadukkaita asuntoja nopeasti ja tehokkaasti kasvaa. Laajamittainen asuntotuotanto perustuu Kaakkois-Aasiassa toistaiseksi betoni- ja tiilirakentamiseen.

”Puu on ekologinen ja hengittävä materiaali, minkä vuoksi se soveltuu erityisen hyvin juuri asuntotuotantoon. Menetelmämme yhdistää siihen myös moduulirakentamisen edut: nopeuden ja tehokkuuden”, Vainio sanoo.

Siscon kumppanina hankkeessa toimii Tekesin BEAM-ohjelma. Puurakentamisen viennin kasvattaminen on osa hallituksen Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä -kärkihanketta.

Sisco Oyj
Sisco on suomalaisen puumoduulirakentamisen edelläkävijä. Vuonna 2008 perustetun yrityksen käynnissä oleviin projekteihin kuuluu muun muassa Euroopan suurin puukerrostalohanke, joka valmistuu Laitilaan vuonna 2018. Sisco on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen Global Compact -aloitteeseen, jonka tavoitteena on kunnioittaa ihmisoikeuksia, työvoimaa ja ympäristöä sekä ehkäistä korruptiota. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli 22,5 miljoonaa euroa, ja sen on ennustettu lähes kolminkertaistuvan vuonna 2017. www.sisco.fi

BEAM – Business with Impact
Tekesin ja ulkoasiainministeriön (UM) yhteinen BEAM-ohjelma auttaa suomalaisia yrityksiä ja muita toimijoita ratkaisemaan innovaatioiden avulla maailman kehityshaasteita ja tekemään menestyksekästä ja kestävää liiketoimintaa. Ohjelma tukee suomalaisten yritysten, kansalaisjärjestöjen, tutkimusorganisaatioiden, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ym. innovaatioiden kehittämistä, pilotointia ja demonstraatioita. Tavoitteena on edistää kehittyvien maiden hyvinvointia ja tuoda kansainvälistä liiketoimintaa suomalaisille yrityksille. BEAM on viisivuotinen ohjelma, jonka laajuus on noin 50 miljoonaa euroa. www.tekes.fi/beam