Viimeisimmät julkaisut

Senaatti-kiinteistöt myy kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Anjalan kartanon

Senaatti-kiinteistöt on laittanut myyntiin Kouvolassa Kymijoen länsirannalla sijaitsevan Anjalan kartanon.  Anjalan kartano on huomattava historiallinen ja kulttuurihistoriallinen muistomerkki ajalta, jolloin Ruotsin ja Venäjän välinen raja kulki Kymijoen kohdalla. Kartanoon liittyy poliittisen historian kannalta merkittäviä vaiheita, minkä lisäksi kartano lähiympäristöineen on tunnettu kulttuurimaisema.

Anjalan kartano - Kuva: Tuomas Uusheimo

Anjalan kartano – Kuva: Tuomas Uusheimo

”Kartano on aikoinaan toiminut museona ja pyrimme siihen, että uusi omistaja voisi pitää kartanon jatkossakin avoinna yleisölle”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Kari Kervinen.

Kartano ja siihen liittyvät maa-alueet myydään valtion toimintatavan mukaisesti julkisella tarjouskilpailulla. Kartanon myyntiin päädyttiin, koska valtiolla ei ole kartanolle enää käyttöä. Museoviraston toiminta kartanossa päättyi jo vuonna 2010, ja vuonna 2014 kartano siirtyi Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Tällä hetkellä kartanossa ei ole vuokralaisia.

Myytävä kokonaisuus käsittää kaikkiaan kuusi rakennusta ja yhteensä 26,4 hehtaaria maa-alueita.  1700- ja 1800-lukujen vaihteessa rakennetun kaksikerroksisen päärakennuksen lisäksi kauppaan kuuluu muun muassa 1840-luvun alussa rakennettu kivirakenteinen viljamakasiini, entinen kartanon tilanhoitajan asunto, rantavaja ja puurakenteinen viljamakasiini.

Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjoajia esittämään hinnan lisäksi myös alustavan suunnitelman kiinteistön tulevasta käyttötarkoituksesta ja ylläpidosta. ”Historiallisesti arvokkaissa kohteissa painotetaan kauppahinnan lisäksi myös muita näkökulmia, kuten suojelunäkökohtia ja riittäviä resursseja kohteen hoitamiseksi sen arvoa vaativalla tavalla”, painottaa Kervinen.  Anjalan kartanoa koskee rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) mukainen suojelu.

Tarjoukset tulee jättää 2.12.2016 mennessä.

Tarkempi esittely: http://www.senaatti.fi/myynnissa/kohde/81/kouvola-anjalan-kartano


Senaatti-kiinteistöt on valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntija, joka keskitetysti vastaa myös valtion kiinteistövarallisuuden myynneistä. Valtion toimintatavan mukaisesti kiinteistöt myydään julkisella tarjouskilpailulla käypään hintaan.  Myytäviin kohteisiin voi tutustua osoitteessa www.senaattimyy.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail