Viimeisimmät julkaisut

Seinäjoen asuntomessuilla 130 000 kävijää

Asuntomessut Seinäjoella päättyivät eilen. Messujen väliraportin mukaan yli 96 prosenttia messuvieraista piti messuja erinomaisina tai hyvinä. Nettilipunmyynti ja sosiaalisen median kampanjoiden määrä moninkertaistui aiempiin vuosiin verrattuna.

– Tärkeintä meille on asiakkaiden palveleminen parhaalla mahdollisella tavalla, oikeita kanavia käyttäen. Nettilipunmyynnin ja sosiaalisen median lukujen sekä väliraportin tulosten valossa olemme onnistuneet erinomaisesti, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala sanoo.

Väliraportin mukaan messuvieraista 95 prosenttia piti näyttelykohteiden monipuolisuutta hyvänä tai erittäin hyvänä. Yli 77 prosenttia kyselyyn vastanneista vietti Asuntomessuilla aikaa vähintään neljä tuntia.

Kuva: Suomen Asuntomessut

Kuva: Suomen Asuntomessut

Asuntomessuilla Seinäjoella vieraili yli 130 000 kävijää. Lopullinen virallinen kävijäluku vahvistetaan noin kuukauden kuluessa MediaAuditFinland Oy:n (entinen Levikintarkastus Oy) suorittaman tarkastuslaskennan jälkeen.

– Yhdessä Seinäjoen kaupungin ja yhteistyökumppaniemme kanssa onnistuimme tekemään Asuntomessuille Seinäjoelle runsaasti kiinnostavaa sisältöä eri ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkaille. Olemme kiitollisia erittäin hyvästä kävijämäärästä ja onnistumisesta sisällön luomisessa, Tuomaala sanoo.

Asuntomessut Seinäjoella –projektipäällikkö Kirsi Joensuu kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että messualueen kaava toteutui suunnitellun mukaisesti ja metsä säilytettiin osana aluetta. Monet rakentajat ovat käyttäneet pihoissa muun muassa kunttaa.

– Olen ylpeä myös siitä, millä ahkeruudella ja yhteishengellä rakentajat tekivät kotinsa aikataulussa valmiiksi. Kenenkään ei tarvitse tarttua vasaraan messujen päätyttyä, vaan rakentajat voivat muuttaa koteihinsa keskiviikosta alkaen, Joensuu sanoo.

Ensi vuonna 2017 Asuntomessut järjestetään Saimaan rannalla Mikkelissä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail