Viimeisimmät julkaisut

Seinäjoelle ympäri kaupunkia levittyvä taideteos

Seinäjoella voidaan pian nauttia ympäri kaupunkia levittyvästä taideteoksesta, kun sarja hienovaraisia lintumaalauksia ikuistuu kiinteistöjen julkisivuihin.

Yksityiskohta Silja Selosen maalauksesta “Feel-the-origo” (2017).

Hienovaraisia yksityiskohtia Seinäjoen kaupunkikuvassa

Seinäjoella aletaan tänään toteuttaa ainutlaatuista taideteosta, kun kuvataiteilija Silja Selonen maalaa sarjan lintuja lukuisiin kohteisiin eri puolille kaupunkia. Lintumuraalit sijoittuvat kiinteistöjen julkisivuihin. Utuisesta maalaustyylistään tunnettu Selonen maalaa teosta noin kymmenen päivän ajan. Teos on osa UPEA18-taidefestivaalia.

Turun Taide-Akatemiasta valmistunut Selonen yhdistää tieteellisen pohdinnan taiteen tekemiseen. Taiteilija pyrkii kuvaamaan maailmaa fysiikan silmin. Selosen tunnistettava tyyli syntyy ylikorostuneista yksityiskohdista ja paikoin epätarkasta maalausjäljestä. Selonen on osallistunut aktiivisesti yksityis- ja yhteisnäyttelyihin.

Seinäjoella valmistuu parhaillaan UPEA18-taidefestivaalin myötä myös Gummy Guen vaikuttava abstrakti muraali kahdeksankerroksisen kerrostalon julkisivuun osoitteessa Luomanranta 7.

Seinäjoen teoksissa ovat mukana Seinäjoen kaupunki, Sevas Kodit Oy, Tikkurila, Pintaväri ja Dinolift Oy.

Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma UPEA tuo tänä vuonna julkista taidetta 20 kohteeseen 12 suomalaiskaupungissa. Kolmatta vuotta järjestettävä tapahtuma kannustaa tutustumaan julkiseen taiteeseen ja osallistumaan siitä käytävään keskusteluun. UPEA18-taidefestivaalin teokset toteutetaan 1.‒30.9. Tapahtuman järjestää Upeart-taidekollektiivi.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail