Rakentamisen rytminvaihdos alkaa näkyä talotekniikassa

LVI-urakoitsijoiden suhdanneodotukset ovat nyt myönteisempiä kuin maaliskuussa. Positiivinen vire on vahvistunut tarjouskyselyjen ja tilausten lisääntyessä kevään aikana. Tiedot käyvät ilmi LVI-asennuksen suhdannetarkistuksesta, jonka tuloksia verrattiin maaliskuussa 2016 toteutettuun LVI-asennuksen suhdannekyselyyn.

Suhdannetarkistuksen mukaan LVI-urakoitsijoiden työt uudishankkeissa ovat lisääntyneet selvästi. Keväällä vain 18 %:lla oli hyvä tilanne, mutta nyt jo reilulla kolmanneksella LVI-urakoitsijoista on työlistalla uudiskohteita.

– Ilmassa on positiivista väreilyä: rakentamisen arvioidaan kasvavan tänä vuonna jopa 5 – 6 %. LVI-urakoinnin kasvu näkyy paremmin vasta syksyllä, jolloin käynnistyneessä rakennustuotannossa päästään taloteknisiin töihin, toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.

Myös korjausrakentaminen jatkaa kasvuaan: jo yli puolet vastaajista (keväällä 36 %) pitää tilannetta hyvänä. Korjausrakentaminen kitkuttaa enää vain 10 %:lla (keväällä 19 %).

Aluekohtaiset erot suuria

Pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella ja Turussa rakennetaan ja korjataan ahkerasti. Myös Keski-Suomessa on hieman vilkkaampaa. Näillä alueilla onkin käynnissä useita suuria hankkeita muun muassa Helsingissä Kalasataman REDI ja Keski-Pasilan Tripla, Äänekoskella biotuotetehdas, Turussa Tyksin sairaalahanke ja telakkaranta sekä Tampereella Kansi ja Areena -hanke. Aluerakentamiskohteet ovat lisääntyneet myös LVI-urakoitsijoilla.

Kaakkois-Suomessa on hiljaisempaa venäläisturistien ja Venäjän kaupan määrän vähenemisen takia. Myös Oulun seutu on hiljentynyt.

– Aluekohtaiset erot ovat todella suuria. Pk-seudulla voi ilmetä tilapäistä kapasiteettipulaa; jo nyt työnjohto on pullonkaula ja tarjouslaskenta täystyöllistetty. Henkilöstön liikehdintä yrityksien välillä on lisääntynyt, Syrjälä kertoo.

Tilauskirjat ovat pulskistuneet

LVI-urakoitsijoiden tilauskanta on kasvanut jopa 61 %:lla vastaajista, kun keväällä kasvua oli näkyvissä vain reilulla kolmanneksella.

– Lisääntynyt kysyntä ei näy LVI-urakoitsijoiden hintatasossa. Pääurakoitsijat korjaavat ensin omaa katettaan, ja sitten ehkä aikanaan tarjousten puutteessa joutuvat jakamaan hyvää ali- ja sivu-urakoitsijoille. Tilaajan toiminta taantuman aikana muistetaan sekä hyvällä että pahalla, Syrjälä toteaa.

Tutustu LVI-asennuksen suhdannetarkistus kesä 2016 -tuloksiin
http://www.slideshare.net/LVI-TU/lvisuhdannetarkistus-kes-2016

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry toteuttaa keväisin ja syksyisin LVI-asennuksen suhdannekatsauksen. LVI-TU teki kesäkuussa 2016 LVI-asennuksen suhdannetarkistuksen. Kyselyyn vastasi 59 jäsenyritystä: vastausprosentti oli 23.


LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry on LVI-asennusalalla toimivien yritysten toimiala- ja työnantajajärjestö. Sen tehtävänä on jäsenyritysten ja toimialan liiketoimintamahdollisuuksien edistäminen. Liiton jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin miljardi euroa, ja ne työllistävät reilut 6 000 henkilöä. Lisätietoja www.lvi-tu.fi

LVI-TU on vahva erikoisurakointiliitto osana Rakennusteollisuus RT:tä