Viimeisimmät julkaisut

Rakentaminen Helsingissä vilkasta ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Helsingin asuntorakentamisessa vuosi 2018 alkoi edellisvuoden alun tapaan vilkkaana, niin aloitettujen asuntorakennustöiden kuin valmistuneiden asuntojenkin osalta.

Asunto Oy Arielinranta Kalasatamassa. Kuva: Helsingin kaupunki

Tammi-maaliskuussa valmistui 1 305 asuntoa, joista 11 prosenttia käyttötarkoituksen muutoksina olemassa oleviin rakennuksiin. Asuntoja valmistui enemmän kuin 2010-luvun ensimmäisillä neljänneksillä keskimäärin ja lähes sama määrä kuin edeltävän vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Tammi-maaliskuussa aloitettiin 1 257 asunnon rakentaminen, joista 15 prosenttia käyttötarkoituksen muutoksena. Aloituksia oli 9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Rakennuslupia puolestaan myönnettiin keskimääräistä suuremmalle asuntomäärälle uustuotannossa ja laajennuksissa kuin 2010-luvun ensimmäisillä vuosineljänneksillä, 1 444 asunnolle. Kaikista myönnetyistä 1 598 asunnon rakennusluvasta käyttötarkoitusten muutoksia oli noin 10 prosenttia.

Maaliskuun lopussa Helsingissä oli rakenteilla noin 6 500 asuntoa uustuotantona ja laajennuksina, mikä on hieman enemmän kuin vuoden 2017 vastaavana aikana. Luku ei sisällä käyttötarkoituksenmuutoksia.

Toimitila-aloituksia poikkeuksellisen paljon

Toimitilarakentamisessa vuoden alku oli poikkeuksellisen vilkas aloitettujen rakennustöiden osalta. Tammi-maaliskuussa aloitettiin noin 172 500 kerrosneliön rakentaminen. Myös keskeneräisen toimitilan määrä oli noin 116 prosenttia enemmän kuin vastaavina alkuvuosien ajankohtina 2010-luvulla keskimäärin.

Siitä huolimatta, että toimitilarakennusten kerrosalaa (26 100 k-m2) valmistui edellisvuoden alkua enemmän, määrä oli 35 prosenttia vähemmän kuin aikaisemmin 2010-luvulla tammi-maaliskuussa keskimäärin. Myös myönnettyjen rakennuslupien kerrosala (54 200 k-m2) oli edellisvuotta suurempi, mutta noin 14 prosenttia pienempi kuin 2010-luvulla ensimmäisillä vuosineljänneksillä keskimäärin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail