Rakennusvarmalle puuelementtien tuotantolaitos Loviisaan

Rakennusvarma Oy on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja aikoo nyt ottaa uuden harppauksen panostamalla ekologiseen puurakentamiseen. Uusi Loviisan-tuotantolaitos tuottaa alkuun noin 10 000 neliömetriä massiivipuuelementtejä vuodessa. Tehtaan kapasiteetti riittää Rakennusvarman koko vuoden rakennuskohteiden tarpeiden kattamiseen.

─ Tällä hetkellä Loviisan tuotantolaitoksella työskentelee viisi henkilöä, mutta vuoden loppuun mennessä olemme työllistäneet Loviisaan jo noin 30 henkilöä, Rakennusvarman toimitusjohtaja Petri Vuokila kertoo.

Loviisa valittiin tuotantolaitoksen sijoituspaikaksi hyvien logististen yhteyksien vuoksi.

─ Lähellä on Kotkan satama, ja lisäksi voimme hyödyntää junarataa itään, Vuokila toteaa.

Rakennusvarman uusi aluevaltaus on kemikaali-, liima- ja muovivapaa massiivipuuelementti, Varma Luonnonpuu. Luonnollisesti eristävä ja hengittävä tuote takaa terveellisen sisäilman julkisiin ja yksityisiin tiloihin. Loviisan tuotantolaitoksella massiivipuuelementtien tuotannossa onkin otettu huomioon päästöjen minimointi sekä viimeisimmät ympäristönormit.

─ Haluamme tarjota ekologisen ja helpon vaihtoehdon puurakentamiseen. Elementit ja moduulit rakennetaan tehtaalla täysin valmiiksi, Petri Vuokila toteaa.

Eroon huonosta sisäilmasta

Loviisan tuotantolaitoksen avaaminen on yksi osoitus siitä, että Rakennusvarma uskoo tällä hetkellä ekologisen puurakentamisen ja sen mahdollisuuksien olevan kasvussa. Petri Vuokilan mukaan Suomessa ekologinen puurakentaminen voisi ratkaista julkisen rakentamisen ongelmia.

─ Me kaikki tiedämme rakennuskantaamme vaivaavat sisäilmaongelmat. Luonnollisesti hengittävän ja eristävän puun avulla saamme terveellisen sisäilman kaikkiin rakennuksiin. Puurakentamisessa on valtava kasvupotentiaali pelkästään meillä Suomessa, Petri Vuokila toteaa.

Petri Vuokila puhuu omakohtaisista asioista.

─ Puurakentaminen ja laadukas sisäilma ovat minulle tärkeitä kehittämiskohteita. Päätin aloittaa liiketoiminnan kehittämisen puhtaan sisäilman ympärille, kun sairastuin itse aikanaan huonon sisäilman vuoksi.

Rakennusvarma hakee kasvua myös ulkomailta. Varma Luonnonpuusta on tulossa vientituote muun muassa Aasian markkinoille.

─ Olemme esimerkiksi jo sopineet Kiinassa, Rizhaon kaupungin kanssa ensimmäisistä Varma Luonnonpuusta rakennettavista kohteista, Petri Vuokila summaa.