Rakennusteollisuus RT jakoi vuoden 2015 apurahat

rt_rakennusteollisuus

Allianssimalli ja hankintamenettelyt, rakennusalan sopimukset ja sääntelyn vaikutukset, innovaatiotoiminta sekä laatukulttuuri tämän vuoden palkittujen väitöskirjahankkeiden aiheita.

Rakennusteollisuus RT:n rakennusalan jatkokoulutusrahasto jakoi tänään vuoden 2015 apurahat kuudelle väitöskirjatutkijalle. Tutkimushankkeiden aiheet vaihtelivat laajasti rakentamisen eri osa-alueille ja hankkeiden taso oli korkea. Apurahan saajia valittaessa kiinnitettiin huomiota erityisesti aiheen ajankohtaisuuteen sekä hankkeen vaikuttavuuteen rakennusteollisuuden liiketoiminnan ja menettelytapojen kehittymisessä. Nyt kahdennentoista kerran jaetut apurahat saivat väitöskirjatyötään varten DI Anna-Maija Hietajärvi, OTM, DI Katja Lehtonen, VTM Lauri Pulkka, DI Jaakko Sorri, DI Ville Teräväinen, DI Marika Tuomela-Pyykkönen. Apurahojen suuruus oli 6 000 euroa. Rakennusalan jatkokoulutusrahasto on tukenut jo yli 60 tutkijan työtä apurahoin yli kymmenen vuoden aikana. Yksi vuoden 2011 apurahan saaneista henkilöistä kertoo tämän tiedotteen lopussa muun muassa siitä, miksi apurahoja tarvitaan.

RT:n jatkokoulutusrahaston vuoden 2015 apurahojen saajat ja aiheet

DI Anna-Maija Hietajärvi, Oulun yliopisto, tuotantotalous Yhteistoiminnalliset projektien toteutusmuodot rakennusteollisuudessa – onnistuneen allianssihankkeen mahdollistavat mekanismit

Anna-Maija Hietajärven väitöstutkimuksen aiheena ovat rakennusteollisuuden yhteistoiminnalliset projektien toteutusmuodot, allianssihankkeet. Väitöstutkimuksen tavoitteena on analysoida Suomen ensimmäisiä allianssihankkeita ja määrittää hankkeita tukevia mekanismeja ja prosesseja, jotka kehittävät organisaatioiden välistä yhteistyötä ja integroitumista, mahdollisuuksien hallintaa sekä kyvykkyyksien rakentamista allianssiorganisaatiossa. Tutkimustulokset tukevat rakennusalan yrityksiä ja niiden liiketoimintaa tuomalla uutta tietoa ja ymmärrystä yhteistoiminnallisten projektien toteutuksesta ja parantamalla eri toimijoiden edellytyksiä osallistua ja lähteä toteuttamaan allianssihankkeita. Allianssihankkeet kehittävät koko toimialaa ja alan yritysten välisen yhteistyön kehitystä integroimalla osapuolet toimimaan hankkeen parhaaksi sekä vähentämällä organisaatioiden välistä osaoptimointia.

OTM, DI Katja Lehtonen, Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Sopimuksesta riippumattomat ja välittömän sopimussuhteen ylittävät vastuurelaatiot rakennusurakassa

Katja Lehtosen oikeustieteellinen väitöskirja käsittelee vastuumuotoerottelun ”harmaita alueita” rakennusurakan näkökulmasta. Tutkimuskohteena on oikeussystemaattisesti hankalasti jäsenneltävissä olevat vastuutilanteet, joita voi aiheutua joko suoraa sopimuskumppania tai hankkeen muita osapuolia kohtaan. Rakennusala on tarkastelun kohteena otollinen yhtäältä siksi, että alaan liittyy pakottavaa lainsäädäntöä ja normeja, ja toisaalta siksi, että hankkeissa on paljon erilaisia osapuolia, jotka eivät välttämättä ole keskenään sopimussuhteessa, mutta joiden tehtävät limittyvät toisiinsa olennaisesti. Väitöskirjassa tarkastellaan näiden toimijoiden välisiä vastuurelaatioita välittömän sopimussuhteen ylittävän vastuun, sopimuksesta riippumattoman vastuun ja yhteisvastuun näkökulmasta, sekä hahmotellaan mainittuihin vastuutilanteisiin varautumista juridisin keinoin.

VTM Lauri Pulkka, Aalto-yliopisto, kiinteistöliiketoiminta Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen mukainen innovaatiotoiminta rakennusalalla

Lauri Pulkan väitöskirjan aiheena on innovaatiotoiminta rakennusalalla. Tarkastelun kohteena on erityisesti, miten innovaatioprosessin onnistumisen mahdollisuuksia voi parantaa. Rakennusalan merkitys kansantaloudelle on huomattava. Rakennetun ympäristön osuus energian kulutuksesta ja kasvihuonekaasupäästöistä on myös suuri. Innovaatioita eli uusia käytäntöön saatettuja ideoita tarvitaan sekä parantamaan alan kannattavuutta että pienentämään rakentamisesta johtuvaa ympäristökuormaa. Innovaatioiden tarve on tunnistettu, mutta parhaat käytännöt niiden tuottamiseksi ovat yhä hakuisessa. Väitöskirjassani käsitellään innovaatiotoiminnan mahdollistajia ja niiden tiellä seisovia esteitä. Päätuloksena esitetään uusi ekosysteemiteoriaan perustuva, verkostotason innovaatiomalli rakennusalalle.

DI Jaakko Sorri, Tampereen teknillinen yliopisto, rakennustekniikka Sääntely rakennetussa ympäristössä ja sen vaikutukset sekä seuraukset erityisesti energia-asioissa

Jaakko Sorrin väitöstutkimuksessa käsitellään sääntelyä ja sen vaikutuksia rakennetussa ympäristössä erityisesti energia-asioihin liittyen. Rakennetun ympäristön energia-asioihin vaikutetaan monenlaisen sääntelyn kautta. Sääntely vaikuttaa sekä rakennus- ja kiinteistöaloihin että rakennetussa ympäristössä eläviin kansalaisiin. Tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuvaa rakennetun ympäristön energiatehokkuuteen liittyvän sääntelyn kokonaisuudesta sekä selvittämään sitä, miten erilaiset sääntelytavat käytännössä vaikuttavat ihmisten toimintaan. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää sääntelyä kehitettäessä.

DI Ville Teräväinen, Tampereen teknillinen yliopisto, rakennustekniikka Rakennusalan laadun ja tuottavuuden parantaminen organisaatiokulttuurin avulla

Ville Teräväisen väitöstutkimuksen tavoite on syventää ymmärrystämme rakennusalan organisaatiokulttuurin ja suorituskyvyn eli kokonaislaadun välisestä yhteydestä. Organisaatiokulttuurilla on havaittu olevan vaikutusta suorituskykyyn ja sitä on tutkittu erityisesti terveydenhuollon sekä valmiste- ja teknologiateollisuuden piireissä. Rakennusalalla aiheen akateeminen tutkimus on kuitenkin jäänyt vähäiseksi, vaikka ala on edelleen hyvinkin ihmiskeskeinen toimintaympäristö. Tästä syystä voidaankin olettaa, että organisaatiokulttuurilla on merkittävä rooli tuotettavaan laatuun sekä tuottavuuteen. Rakennusalan useat laadunparannustoimet ovat jääneet tehottomiksi organisaatiokulttuurin vaikutuksen aliarvioinnista johtuen. Tutkimus pyrkiikin osaltaan selittämään tätä ilmiötä, mutta ennen kaikkea vastaamaan kysymykseen miten ja mihin suuntaan organisaatiokulttuuria tulisi ohjata, jotta rakennusalan yritykset pystyisivät parantamaan suorituskykyään: laatua sekä tuottavuutta. Tutkimustuloksena muodostuu synteesi, joka pyrkii löytämään ja selittämään yhtäläisyyksiä suorituskykyisten organisaatioiden kulttuurien väliltä rakennusalalla.

DI Marika Tuomela-Pyykkönen, Oulun yliopisto, tuotantotalous Hankintatoimen ja hankintaosaamisen kehittyminen isoissa infrahankkeissa

Marika Tuomela-Pyykkösen väitöstutkimuksen aiheena on hankintatoimen ja hankintaosaamisen kehittyminen isoissa infrahankkeissa. Tavoitteena on luoda organisaatioiden käyttöön hankinta-kyvykkyysmalli, joka huomioi perinteisillä teollisuudenaloilla (rakennus- ja kaivannaisteollisuus) ylikorostuneen teknisen osaamisen lisäksi myös kaupallisen ja johtamisosaamisen hankintatoimen tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimus pyrkii tuomaan hankintatoimen strategisen merkityksen entistä paremmin keskusteluun perinteisillä toimialoilla.

Alustavat tutkimustulokset osoittavat, että suurhankkeiden ostotoiminnassa on kehitettävää erityisesti kaupallisen ja johtamisosaamisen alueilla. Edellä mainittujen kyvykkyyksien huomioiminen ja kehittäminen jo hankintaorganisaation muodostamisen alusta saakka edistää selkeästi liiketaloudellista osaamista alan yrityksissä ja luo vahvan pohjan menestyksekkäälle liiketoiminnalle. Ulkoisten resurssien, kuten toimittajaverkoston, hallinnassa ja kehittämisessä avainasemassa on yrityksen hankintaorganisaatio ja sen luomat mahdollisuudet. Korkealaatuinen hankintaosaaminen tukee myös riskienhallintaa ja edistää turvallisuusnäkökulmien huomioimista rakennusteollisuuden yrityksissä.

RT jakanut apurahoja jo yli kymmenen vuotta

Rakennusteollisuus RT on jakanut jo yli kymmenen vuoden ajan apurahoja ensisijaisesti tohtorin tutkinnon suorittamiseen tähtäävään jatko-opiskeluun. Apurahan on saanut jo 61 tutkijaa. Yksi heistä on Aki Aapaoja, joka sai apurahan vuonna 2011. Aapaojan väitöskirjahankkeen aiheena oli rakennusprojektien arvontuoton tehostaminen sidosryhmien aikaisella osallistamisella ja integraatiolla.

”Nykypäivän rakennusprojektit saattavat koskettaa kymmeniä eri tahoja, projektit muuttuvat koko ajan entistä monimutkaisemmiksi. On tärkeää, että eri osapuolet sitoutetaan ja otetaan mukaan projektiin ajoissa heti tarveselvityksestä alkaen. Vain siten voidaan saavuttaa hyvin toteutettu, asiakkaan tarpeita vastaava lopputulos”, Aapaoja sanoo.

Aapaojan tohtorinväitöstilaisuus oli viime vuoden keväänä. Nyt hän työskentelee VTT:n tutkijana ratkomassa samoja kysymyksiä älyliikenteen palvelujen parissa.

”Samat lainalaisuudet, että yhdessä haetaan parempia ratkaisuja, ja että asiakkaalle tarjottavaan palvelukokonaisuuteen on saatu kaikkien paras osaaminen mukaan, pätevät muussakin kuin rakentamisessa. Esimerkiksi tiesääosaamiseen voidaan yhteistyömallilla tuoda paljon parannuksia. Yksittäinen aura-auto voi kerätä tietoa keliolosuhteista, jota analysoidaan ja jota muut tahot, myös tienkäyttäjät, voivat suoraan hyödyntää”, Aki Aapaoja kertoo.

Hän pitää apurahajärjestelmää tärkeänä, mutta ei pelkästään taloudellisista syistä. ”Apurahan saaminen motivoi ja kannusti jatkamaan omaa tutkimusta. Se loi sopivasti paineita, että periksi ei anneta ja oma tutkimus viedään loppuun asti”, vuoden 2011 apurahan saaja Aki Aapaoja muistelee.

Lisätiedot: johtaja Jukka Pekkanen, puh. 050 527 6966

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten, teknisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, LVI-tekninen urakointi ja Pinta.