Viimeisimmät julkaisut

Rakennusteollisuus hakee pitkäjänteisyyttä toimialan kehittämiseen

rt_rakennusteollisuusRakennusteollisuus RT tähtää koko rakennusalan ja yritysten toimintaympäristön uudistumiseen. Päämääränä on muun muassa parantaa alan asiakastyytyväisyyttä ja vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä ennakoitavalle, kasvavalle ja kannattavalle yritystoiminnalle. Rakennusteollisuus RT:n uusi strategia vahvistettiin vuosiksi 2017–2022 liiton syyskokouksessa.

RT keskittyy toiminnassaan neljään tehtäväalueeseen, jotka ovat kasvu, kehitys, työelämä ja vaikuttaminen. Näistä vaikuttaminen on läpileikkaava tehtävä, joka tukee muiden tehtäväalueiden tavoitteiden saavuttamista. Tehtäväalueille sekä niiden tarkemmille osa-alueille on määritetty strategiset tavoitteet.

Osa tavoitteista koskee toimialatason muutoksia, jotka edellyttävät yritysten sitoutumista edistämään niitä omassa toiminnassaan. Yritysten toimintaympäristöä koskevat tavoitteet liittyvät esimerkiksi poliittisen päätöksenteon linjakkuuteen sekä sääntelyn ja viranomaistoiminnan sujuvoittamiseen.

”Pitkäjänteisyys on avainasemassa, oli kyse sitten liikenneinvestoinneista, maankäytöstä ja kaavoituksesta tai panostuksista koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen. On katsottava kauas ja tehtävä valintoja, jotta saadaan kokonaistaloudellisia, kansallista kilpailukykyämme ja hyvinvointia aidosti tukevia ratkaisuja”, painottaa Harri Kailasalo.

Harri Kailasalo toimii Lemminkäisen infraprojektit-liiketoimintasegmentin johtajana ja aloittaa Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtajana vuoden 2017 alussa. Hän on osallistunut strategian laatimiseen RT:n hallituksessa.

Kailasalo odottaa niin alan toimijoilta kuin muiltakin osapuolilta avointa vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä valmiutta muuttaa omia toimintatapoja. Tässä on isossa roolissa myös digitalisaation hyödyntäminen.

RT:n visiona eli tavoiteltavana tulevaisuudenkuvana on ”Uudistumme yhdessä ja ylitämme odotukset”. Tätä arvioidaan jäsenten tyytyväisyydellä liiton toimintaan sekä toisaalta suomalaisten näkemyksillä rakennusteollisuuden vastuullisuudesta muun muassa tuotteiden ja palveluiden laadun, työllisyyden ja ympäristön ja ilmaston suhteen.

Tutustu strategiaan tarkemmin RT:n nettisivuilla www.rakennusteollisuus.fi/strategia Tiedote löytyy myös RT:n verkkosivuilta www.rakennusteollisuus.fi/ajankohtaista.


Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluu kaikkiaan viisi toimialaa: Talonrakennusteollisuus, Rakennustuoteteollisuus, INFRA, Pinta ja LVI-tekninen urakointi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail