Viimeisimmät julkaisut

Projektiuutiset 2 – 2019

Parempaan päin

Rakennetun omaisuuden tilaa Suomessa kuvaava ROTI-raportti ansaitsee kiitoksen selkeydestään. Sata erilaista rakentamisen ammattilaista on antanut kouluarvosanat rakennuksille, liikenneverkoille, yhdyskuntatekniikalle, koulutukselle ja kehitykselle, digitaalisille ratkaisuille sekä arkkitehtuurille, suunnittelulle, muotoilulle ja taiteelle.

Todistuksen keskiarvo on 7½, kun se edellisessä ROTI:ssa kaksi vuotta sitten oli tasan 7. Asiat ovat siis menossa parempaan päin. Keskiarvon nostosta saa kiittää kansainvälistäkin huomiota keräävää arkkitehtuuriamme ja entistä kestävämmän kehityksen mukaista yhdyskuntatekniikkaamme. Korjausvaje on silti suuri, ja alan koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta on nakerrettu aivan liikaa viime vuosina. Paljon on vielä tekemistä siinäkin, että kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio olisi jo niin luonnollinen osa toimintaa, ettei sitä tarvitsisi enää erikseen edes mainita.

Jos iskee oikein paha ahdistus kiinteistö- ja rakennusalasta kestävän kehityksen paineissa, kannattaa käydä esimerkiksi ympäristöministeriön sivuilla. Siellä on nytkin nähtävissä paljon hyvää edistystä monella rintamalla: avustusta puurakentamiseen, öljyjätteen keräykseen ja hiilijalanjäljen halkaisuun, tehostusta vesiensuojeluun, uusia ohjeita esteettömään rakentamiseen ja melun torjuntaan.

Tieto rakennetusta ympäristöstä on Suomessa hyvällä tasolla. Tiedämme mikä on kunnossa ja mikä tarvitsee pikaista korjausta. Korjausliikkeiden toteutukseen tarvitaan pitkäjänteistä rahoitusta, ja siksi on syytä toivoa, että eduskuntavaaleista siivilöityy päättäjiksi väkeä, joka ymmärtää, että kiinteistö- ja rakennusalassa on 83 prosenttia kansallisvarallisuudestamme.

Tämän lehden teemana on korjausrakentaminen. Esittelemme peruskorjatun koulun, sairaalan ja kaksi hotellia – kaikki omalla laillaan erittäin vaativia kohteita, joissa moniammatilliset korjaustiimit ovat suunnitelleet ja toteuttaneet ratkaisuja, joista kannattaa kertoa muillekin. Onnistuneet korjaushankkeet ansaitsisivat enemmän huomiota.

Projektiuutisia on tehty 32 vuoden ajan. Tästä kiinteistö- ja rakentamisalan vaikuttajasta on pidetty huolta: pitkin matkaa on tehty korjauksia, joilla lehden ulkoasua ja sisällön asiantuntevuutta on hiottu vastaamaan lukijoidemme muuttuviin tarpeisiin.

Arkkitehti totesi äskettäin, että koska Projektiuutiset esittelee Suomen tärkeimpiä rakennushankkeita aina ensimmäisenä, artikkeleillamme ja kuvillamme on suuri merkitys: niillä luodaan tärkeä ensivaikutelma kohteista. Se on hyvin sanottu.

Jaana Ahti-Virtanen
päätoimittaja

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail