Kuva: Designtalo

Pohjolan Design-Talo on nyt DEN

Kuva: Designtalo

Nimenmuutoksen taustalla on konsernin strategiauudistus, sen mukainen liiketoiminnan voimakas kasvu ja toiminnan laajentuminen perinteisen taloteollisuuden ulkopuolelle.

DEN osti maaliskuussa 2017 alajärveläisen hirsitalovalmistaja Finnlamelli Oy:n liiketoiminnot. Kesäkuussa 2017 konserniin yhdistettiin varasto-, työ- ja vapaa-ajantilaratkaisuja tarjoava Talliosake. Sekä Finnlamelli että Talliosake jatkoivat toimintaansa omalla nimellään, kuten myös muut tuotemerkit Designtalo ja Ainoakoti.

Joulukuussa 2017 yritysostot jatkuivat maanlaajuisesti toimivan maarakennusyhtiö PohjanTeon ja maa- ja pohjarakentamisen sekä talonrakennuksen suunnitteluun erikoistuneen PohjanGeon kaupoilla.

DEN:in toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski sanoo yrityksen kasvaneen ja kehittyneen uuteen vaiheeseen, josta nimenmuutos on yksi osa. DEN kuvaa yrityksen omassa kielenkäytössä ”kotipesää”, jossa konsernin henkilöstö tekee työtään ja josta eri tuotebrändit ponnistavat markkinoille. Keskeistä strategiassa ja DEN:in toiminnassa on kyky ottaa huomioon ja täyttää asiakkaiden tarpeet entistä laadukkaammin ja laajemmin.

Sana DEN tulee Taivalkosken mukaan englannin ja amerikanenglannin kielistä, joissa sillä tarkoitetaan konsernissa ”kotipesää”, ”leikkimajaa” tai ”ihan omaa tilaa”.

– Konserniin tuli useita uusia yrityksiä, laajennuimme kohtaamaan asiakasryhmiä myös perinteisen toimialamme ulkopuolelta. Talonrakentamisessa tarjontamme laajeni oleellisesti. Asiakkaiden kannalta tilanne on parantunut huomattavasti, sillä DENillä on nyt tarjota kattava valikoima palveluita ja tuotteita uuden kodin hankkimisesta vapaa-ajan asuntoihin ja erilaisiin tilaratkaisuihin. Henkilöstömäärämme kaksinkertaistui vuoden aikana, samoin kuin ennakkotietojen mukaan liikevaihtomme (2016 71,3 MEUR). Haluamme varmistaa parhaat mahdolliset edellytykset konsernin jatkokehitykselle yhtenäiseksi, alamme parhaaksi työyhteisöksi. Kunnioitamme perinteisten ja uusien asiakasryhmiemme mukaisia tuotebrändejämme, kuten Design-Talo, josta kehityksemme aikanaan lähti liikkeelle, Taivalkoski luettelee nimenvaihdoksen taustatekijöitä.

Yritys kertoo strategian ja brändin uusista linjauksistaan sekä toiminnan kehittymisestä tarkemmin kevään 2018 aikana.

 

DEN Group Oy on johtava muuttovalmiiden omakotitalojen sekä toiminnallisten tilojen valmistaja ja palvelujen tuottaja. Yrityksen palveluksessa oli vuoden 2018 alussa noin 480 henkilöä. DENin pääomistajia ovat pääomasijoittaja CapManin hallinnoimat rahastot. Yrityksen merkittävinä osakkaina ovat myös valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen henkilökuntaa. DEN Groupiin kuuluvat Design-Talo, hirsivalmistaja Finnlamelli, työ- ja vapaa-ajantilaratkaisuja tarjoava Talliosake, maarakennusyhtiö PohjanTeko, maa-, pohja- ja talonrakentamisen suunnitteluyhtiö PohjanGeo sekä yrityksen yhdessä Keskon kanssa omistama Ainoakoti.