Viimeisimmät julkaisut

Pohjola Sairaala

Oulu sai oman Pohjola Sairaalan

OP Ryhmä rakentaa maata kattavaa sairaalaverkkoa; Oulun-sairaala avattiin keväällä. Nopeasti nousseeseen rakennukseen tuli talotekniikka kokonaistoimituksena ja leikkaussalit avaimet käteen -ratkaisuna.

Teksti: Pasi Puuperä Kuvat: Timo Lindholm

Pohjola Sairaalat on jo rakennettu Helsinkiin ja Tampereelle. Kuopiontoimipiste avattiin juuri, ja Turku saa omansa ensi vuonna. Pienet sairaalat ovat avoinna paitsi OP Ryhmän vakuutusasiakkaille myös muille palveluja tarvitseville.

Oulun-rakennuksen pääurakoitsija oli oululainen rakennusliike Lapti. Rakentamiseen pisti vauhtia se, että Laptilla oli tarjota sairaalalle sovelias tontti Hiirosen kaupunginosasta. Sairaalan rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2016, ja ensimmäiset asiakkaat otettiin vastaan 15. toukokuuta 2017.

Kolmikerroksisen rakennuksen kaksi alinta kerrosta ovat sairaalakäytössä ja kolmanteen sijoittuu vakuutusyhtiön tiloja. Rakennuksen rakennuttajana ja kiinteistön omistajana toimivat OP Ryhmän vakuutus- ja eläkeyhteisöt. Kustannusarvio oli noin 25 miljoonaa euroa ilman sairaalan investointeja.

Projektipäällikkö Tapio Ronkainen Lapti Oy:stä on erittäin tyytyväinen, että konserni pääsi mukaan ensimmäiseen sairaalaprojektiin; muusta hoivarakentamisesta heillä oli jo kokemusta.

– Vauhti oli hurja, valmista tuli 13 kuukaudessa rakennusluvan saannista. Työntekijöitä oli enimmillään yli sata ja aliurakoitsijan edustajia 40–50.

Sairaalan eli Kiinteistö Oy Oulun Kiilakiven kokonaisala on 9295 neliömetriä ja tilavuus 39 290 kuutiota. Kiinteistöllä on Leed-ympäristöluokituksen kultatason sertifikaatti.

Pohjola-henkinen sisustus

Tamperelainen arkkitehtitoimisto Aihio Arkkitehdit on ollut mukana kaikissa OP:n sairaalahankkeissa Helsinkiä lukuun ottamatta. Arkkitehti Kalevi Näkki kiittelee sujuvaa yhteistyötä ja rivakkaa aikataulua.

– Turussa jouduttiin paaluttamaan 25 metriä, mutta Oulussa päästiin töihin, kun vähän pintaa raavittiin.

Ikkunoiden pielistä häivytettiin elementtisaumat, ja ne korvattiin sileävaletulla valkoisella betonipinnalla. Elementtejä käytettiin siksi, ettei tarvittaisi pitkää kuivatusaikaa.

– Katto tehtiin kaltevaksi, niin sanotuksi pulpettikatoksi. Katolle ei nouse ilmastointihormeja ja muita piippuja, vaan se voitiin kattaa kokonaan aurinkopaneeleilla, jotka tuottavat osan rakennuksen tarvitsemasta sähköstä. Poistoilma poistetaan seinäsäleikköjen kautta, Näkki kertoo.

Rakentamisessa noudatettiin Kuivaketju10-toimintamallia, jolla pyritään estämään kosteusvaurioiden syntyminen kaikissa rakennusprosessin eri vaiheissa. Toimintamalli sisältää kosteusriskilistan, jonka arkkitehti-, rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelijat tarkentavat suunnittelun aikana kunkin kohteen erityispiirteiden mukaiseksi. Valitut kosteusriskit torjutaan kaikissa vaiheissa tilaamisesta käyttöön ja torjumisen onnistuminen todennetaan jokaisen riskikohdan osalta.

Leikkausalit pakettina

Oulun sairaalassa on neljä leikkaussalia. Ne ovat Haltonin, Hermetin ja Merivaaran kehittämiä älykkäitä avaimet käteen -kokonaisuuksia. Leikkaussaliratkaisussa on kiinnitetty erityistä huomiota helppokäyttöisyyteen, toiminnallisuuteen, hygieenisyyteen ja ilman puhtauteen.

– Sijoitimme leikkaussalit ykköskerrokseen, samoin heräämön. Myös 7,5 tonnia painava magneettikuvauslaite oli järkevää sijoittaa jo kantavuussyistä ykköskerrokseen,
samoin röntgen, Näkki kertoo.

Vastaanottohuoneita on 40 sekä sali kuntosaliasiakkaita varten. Varsinaisia potilashuoneita ei ole, koska kyseessä on päiväkirurgiasairaala. Sairaalassa on kuitenkin kaksi huonetta, joissa potilas voidaan majoittaa yön yli.

– Sisustuskonseptin on tehnyt yhteistyökumppanimme Aivan Oy. Uudisrakennuksiin olemme luoneet samantyyppisen ilmeen, vaikka se ei olekaan samanlainen kuin Pohjolalla. Mielestäni siitä pystyy silti aistimaan Pohjolan pääkonttorin, Näkki sanoo.

Sairaalassa työskentelee jatkossa satakunta henkilöä, lääkärit ja fysioterapeutit ammatinharjoittajina, muut työsuhteisina.

Talotekniikka pakettina

Talotekniikan kokonaistoimituksiin erikoistunut Caverion Oy on toimittanut laitteistot OP Ryhmän sairaaloihin Ouluun ja Kuopioon. Sopimusten arvo on noin 10 miljoonaa
euroa. Lisäksi Caverion on ollut mukana Tampereen-yksikön toteuttamisessa.

– Sopimuspaketti käsittää talotekniikan suunnittelun ja projektoinnin, johtamisen ja toteuttamisen. Caverion vastaa kiinteistöjen lämmitys-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto-, ilmastointi-, jäähdytys-, sähköistys-, informaatio- ja viestintäteknologiasta sekä turvallisuus- ja automaatiojärjestelmistä, hankekehityspäällikkö Arto Paaso kertoo.

Paason mukaan sairaala asettaa kiinteistön talotekniikalle erityisvaatimuksia; jatkuva yhteistyö takaa parhaan lopputuloksen. Koja Oy toimitti sairaalaan yhdeksän koneparia ilmanvaihtoon sekä kylmävesialtaan ja lauhduttimen jäähdytystä varten.

– Olimme tiiviissä yhteistyössä alusta lähtien Caverionin kanssa ja kiinnitimme erityistä huomiota ilmanvaihtokoneiden energiankulutukseen, Kojan myyntipäällikkö Matti Riskumäki kertoo.

Pohjola Sairaala, Oulu
Bruttoala: 6000 neliötä
Rakennuttaja: Real Estate Fund Finland III Ky/Pohjola
Kiinteistösijoitus Oy
Rakennuttajakonsultti: Prodeco Oy
Arkkitehti: Aihio Arkkitehdit Oy
Rakennesuunnittelu: WSP Finland Oy
Sähkösuunnittelu: Ramboll Finland Oy
LVI-suunnittelu: LVI-Ins.tsto Plan-Air Oy
Rakennusurakointi ja projektinjohto: Rakennusliike Lapti Oy
LVIS-urakointi: Caverion Suomi Oy

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail