Kuva Marjaana Malkamäki

Pohjola Rakennuksen Juha Metsälä Spondan hallitukseen

Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä on valittu Sponda Oyj:n hallituksen jäseneksi 21.3. pidetyssä Spondan yhtiökokouksessa.

Valinta perustui Spondan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukseen.

– Tämä on minulle erittäin mieluinen ja samalla myös haastava luottamustoimi. Uskon, että voin tuoda Spondan hallitustyöskentelyyn kokemustani yrittäjänä.

Kuva Marjaana Malkamäki
Kuva Marjaana Malkamäki

Juha Metsälä perusti Pohjola Rakennus Oy:n 1989. Hän on nykyisin konsernin pääomistaja sekä emoyhtiö Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n toimitusjohtaja.

– Perheyrityksenä Pohjola Rakennuksen yrityskulttuuri perustuu muun muassa dynaamiseen, tehokkaaseen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyteen panostaminen on tärkeää kaikille yrityksille toimialasta riippumatta, Juha Metsälä toteaa.

Sponda Oyj on Suomen suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,1 miljardia euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,1 miljoonaa neliömetriä.

Spondan toimisto-, liiketila-, kauppakeskus- ja logistiikkakiinteistöt sijaitsevat Suomen ja Venäjän suurimmissa kaupungeissa. Kotimaan kiinteistöt sijaitsevat pääosin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa. Venäjällä Sponda omistaa kiinteistöjä Pietarissa ja Moskovassa.

Sijoituskiinteistöjen käypä arvo 31.12.2015 oli noin 3,1 miljardia euroa.

Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 230,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 178,1 miljoonaa euroa.