Kuva: Peab

Peab rakentaa uuden toimistotalon Helsinkiin

Kuva: Peab

Ultimes Business Garden II on 7- kerroksinen toimistorakennus, jonka vuokrattava pinta-ala on noin 7900 m2. Kohde käsittää toimistokerrosten lisäksi maanalaiset paikoituskerrokset. Kohteen rakennustyöt ovat käynnistyneet ja kohde valmistuu alkuvuodesta 2019. Rakennus tuo valmistuessaan alueelle uusia toimijoita ja elävöittää koko Pitäjänmäen yritysaluetta.

Kortteliin, aivan Raide-Jokerin varteen, tulee vaiheittain yhteensä kuusi toimistotaloa käsittäen noin 50 000 m2.

”Tarve moderneille toimitiloille on kasvanut, tähän kysyntään meidän Business Garden -konsepti vastaa erinomaisesti” kertoo liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg Peabilta.

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 14 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Konsernin toiminta on jakautunut neljään liiketoiminta-alueeseen; rakentaminen, asunnot ja toimitilat, infrarakentaminen sekä teollisuus. Peab-konsernin liikevaihto on 4.8 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.