Viimeisimmät julkaisut

Paloheinäntunnelin rakentaminen alitti budjetin miljoonilla euroilla

Joukkoliikennettä palveleva Paloheinäntunneli ja siihen liittynyt Kuusmiehentien kadunrakennusurakka ovat valmistuneet aikataulussa Helsingin Paloheinässä ja alittaneet rakentamiselle varatun budjetin yhteensä lähes 12 miljoonalla eurolla. Tunnelin rakentaminen alitti budjetin kuudella ja puolella miljoonalla ja katu-urakka viidellä miljoonalla eurolla.

HKL oli varannut Paloheinäntunnelin ja siihen johdattavan Kuusmiehentien joukkoliikennekadun rakentamiseen ja sekä vanhan Kuusmiehentien parantamiseen yhteensä 42,5 miljoonaa euroa. Kustannuksista selvittiin kuitenkin 30,5 miljoonalla eurolla.

– Paloheinäntunnelin rakentamisessa suurin säästö saatiin aikaan suunnitelmaa yksinkertaistamalla. Alun perin kaksiputkiseksi suunniteltu tunneli muutettiin yksiputkiseksi. Kuusmiehentien parantamisessa puolestaan kustannuksia säästi alkuperäistä suunnitelmaa kevyempi rakentamistapa, kertoo Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) kehittämispäällikkö Artturi Lähdetie

Tunnelityömaalla syntynyt louhe käytettiin samalla alueella Paloheinän ulkoilumaaston kunnostamiseen sekä tunnelin länsipäässä sijaitsevan uuden asuinalueen, Kuninkaantammen, maanrakennukseen. Hyvällä suunnittelulla vältyttiin louheen kuljettamisen haitoilta.
Keskuspuiston alle rakennettu 1,2 kilometriä pitkä Paloheinäntunneli on tarkoitettu vain joukkoliikenteelle. Ensi vaiheessa tunnelia käyttää runkolinja 560, joka aloittaa liikennöinnin 10.8.2015 ja ajaa Vuosaaren ja Myyrmäen välillä. Bussitunneli on mahdollista muuttaa tulevaisuudessa pikaraitiotietunneliksi.

Tunnelin turvallisuus on varmistettu yli 50 kameran avulla sekä kiinteistönvalvontaan ja liikenteenhallintaan liittyvillä järjestelmillä. Muun liikenteen pääsy tunneliin on estetty puomeilla.
Turvallisuutta valvoo Liikenneviraston lähiliikenteen turvavalvomo ja käytännön turvallisuuspalveluita sekä järjestyksen valvontaa hoitaa Turvatiimi Oyj. Tunnelin tekninen valvonta kuuluu HKL:n teknisen valvomon tehtäviin.

Paloheinäntunnelin rakentamisen yhteydessä Paloheinään rakennettiin kilometrin mittainen joukkoliikennekatu vanhan Kuusmiehentien pohjoispuolelle sekä reilun 1,5 kilometrin mittainen kevyenliikenteen väylä.

Hankkeeseen kuuluu myös Malmin bussiterminaalin peruskorjaus sekä pysäkkien ja liittymien parannuksia niin Helsingissä kuin Vantaalla.

Tunneli- ja katu-urakan tilaajana oli HKL ja rakennuttajana Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR). Tunnelin urakoitsijana toimi Kalliorakennus-Yhtiöt Oy. Joukkoliikennekadun rakentamisesta ja Kuusmiehentien parantamisesta vastasi YIT.

HKL on metron ja raitioliikenteen liikennöitsijä ja Helsingin joukkoliikenneinfran omistaja ja ylläpitäjä. HKL pitää Helsingin liikkeellä: noin puolet kaupungissa tehdyistä joukkoliikennematkoista kuljetaan HKL:n kyydissä.

Lisätietoa: www.hkl.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail