Kuva: Helsingin kaupunki / uuttahelsinkia.fi

Pääkaupunkiseudun ensimmäiset vapaarahoitteiset puukerrostalot valmistuivat Honkasuolle

Pääkaupunkiseudun ensimmäiset vapaarahoitteiset puukerrostalot ovat valmistuneet Honkasuolle.  Osoitteessa Haapaperhosentie 15 sijaitsevaan kohteeseen on valmistunut neljä kolmikerroksista puukerrostaloa. Taloissa on yhteensä 43 vapaarahoitteista omistusasuntoa, kooltaan 29–65 m2.

Kuva: Helsingin kaupunki / uuttahelsinkia.fi

Talot on sekä rakennuttanut että urakoinut Sikla. Kohteen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä.

-Onnistuneen projektin mahdollisti Helsingin myönteinen suhtautuminen puurakentamiseen. Rakennusvalvonta otti joustavasti vastaan ehdotuksemme sekä asuntojakaumasta että arkkitehtuurista ja pääsimmekin toteuttamaan tavoitteemme toiveidemme mukaisesti. Helsingin rakennusvalvonnan kanssa yhteistyö toimi kokonaisuudessaan erittäin jouhevasti. Myös asukkaat ja naapurusto ovat antaneet positiivista palautetta erilaisesta kerrostalorakentamisesta. Tulevaisuudessa puurakentaminen tulee näkymään Siklan toteuttamissa kohteissa entistäkin laajemmin, kertoo Siklan asuntotuotantojohtaja Pekka Karhumaa.

Helsinki on edistänyt puurakentamista aktiivisesti viimeisen viiden vuoden aikana: Honkasuon lisäksi erilaisia puurakentamisen hankkeita on Helsingissä suunnitteilla tai rakenteilla muun muassa Kuninkaantammessa, Jätkäsaaressa, Myllypurossa ja Koskelassa.

-Honkasuon vapaarahoitteisen omistusasumisen puukerrostalokohde on merkittävä päänavaus ja osoitus teollisen puurakentamisen kilpailukyvyn kehittymisestä, toteaa projektinjohtaja Ulla Loukkaanhuhta Helsingin kaupungilta.

Honkasuo on Helsingin suurin uusi, rakenteilla oleva puurakentamisen kaupunginosa. Valmistuessaan 2020-luvulla Honkasuolla on noin 2 000 asukasta. Honkasuon rakentamisessa noudatetaan matalaenergiarakentamisen periaatteita ja tonteilla tuotetaan uusiutuvaa energiaa, nyt valmistuneessa puukerrostalokohteessa aurinkosähköä.

Lähde: uuttahelsinkia.fi