Viimeisimmät julkaisut

Oulussa viides avanto-pitch

Koko Oulun yhteiseksi luovien ideoiden toteuttamisalustaksi kehittynyt Polar Bear Pitching järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa

Kuva: Polar Bear Pitching

Tapahtuma on kasvanut kansainväliseksi menestykseksi ja kokoaa vuosittain Oulun keskeisimmät toimijat näyttämään yhdessä maailmalle, mitä pohjoinen sisu tarkoittaa.

Helmikuussa sisua testataan taas, kun yrittäjät yli 20 maasta hyppäävät Pohjanlahden jäiseen veteen ja esittelevät yritysideoitaan eli pitchaavat kansainväliselle yleisölle. Sitä ennen Oulun yliopisto, Ammattikorkeakoulu, kaupunki ja monet muut tahot ovat yhdistäneet parhaan osaamisensa tapahtuman järjestämiseksi.

Polar Bear Pitching on kuuluisa finaalistaan, jossa yrittäjät pitchaavat avannosta, mutta kaksipäiväinen startup-tapahtuma sisältää paljon muutakin. Tiistaina 6.2. järjestetään Dark Bear -semifinaalit, joiden kautta on yhä mahdollisuus päästä mukaan keskiviikon finaaliin. Keskiviikko 7.2. aloitetaan kasvuun ja kehitykseen keskittyvällä konferenssilla, minkä jälkeen itse finaali järjestetään Oulun Torinrannassa. Lisäksi molempina iltoina on tietysti bileet. Finaalissa nähdään näillä näkymin ainakin yksi oululainen yritys, Kipuwex. Kaikilla on kuitenkin vielä mahdollisuus lunastaa paikkansa finaalissa ilmoittautumalla tiistain semifinaaliin.

Polar Bear Pitching ilmentää hyvin sisua, ja sen ansiosta koko ilmiö saikin alkunsa. Vuosikymmenen alussa Nokia irtisanoi valtavan määrän teknologia-alan osaajia, joten kaupungissa velloi sekä epätoivoa että hyödyntämätöntä potentiaalia. Tästä tilanteesta kehittyi kuitenkin valtava määrä uusia startup-yrityksiä, joiden tarkoituksia Polar Bear Pitching palvelee. Tapahtuman taustalla olevan sitoutumattoman ja voittoa tavoittelemattoman järjestön, Polar Bear Pitching ry:n, päällimmäinen tavoite onkin tuoda esiin Oulun alueen osaamista ja lisätä menestymisen edellytyksiä vielä entisestään.

Konsepti keksittiin Business Kitchenissä, kun Mia Kemppaala sai ideansa kääntää Oulun kylmä talvi markkinoinnin vetonaulaksi ja avanto yritysten viestin kirkastajaksi. Konsepti lähti pyörimään alusta alkaen kuin lumipallo ja on kerännyt ympäriltään lisää massaa ja vauhtia koko ajan. Tapahtumaa ovat olleet järjestämässä Oulun yliopiston, Oulun kaupungin ja Oulun ammattikorkeakoulun lisäksi suuri määrä järjestöjä, opiskelijoita, vapaaehtoisia ja aktiivisia oululaisia laidasta laitaan kaikilta aloilta. Ovet ovat yhä avoinna uusille tekijöille, joten kuka tahansa voi tuoda panoksensa ja osaamisensa tämän alueen kehittämiseen.

Paikkabrändien asiantuntija Pärtel-Peeter Pere on nostanut Polar Bear Pitchingin yhdeksi malliesimerkiksi siitä, kuinka luodaan toimiva kaupunkibrändi. Brändin tulee hänen mukaansa olla sekä autenttinen että erilainen. Avantouinti ja teknologia todella kohtaavat Oulussa, minkä vuoksi idea on enemmän kuin autenttinen. ja erilaisuus toimii markkinoinnillisena keihäänkärkenä.

Kuitenkin juuri tapahtuman erilaisuus ja hulluus tekevät siitä kansainvälisen menestyksen. Esittelemällä yritystään avannossa seisten helmikuussa voi todella näyttää konkreettisesti, kuinka pitkälle on valmis menemään yrityksensä vuoksi. Tämä saa rahoittajat uskomaan yrittäjiin, ja muutkin kuin voittajat ovat yleensä kasvattaneet yrityksensä tunnettavuutta ja myyntiä räjähdysmäisesti kilpailun jälkeen – sijoituksesta riippumatta. Nykyään jopa liikesarja, jossa henkilö kävelee avantoon, pyytää rahaa siellä ollessaan ja kävelee pois, on suojattu tuotemerkki. Tämän ansiosta Polar Bear Pitching pysyy todennäköisesti myös tulevaisuudessa maailman omalaatuisimpana businesstapahtumana.

Polar Bear Pitching kerää jo viidettä kertaa sisukkaat yrittäjät, sijoittajat ja median ympäri maailmaa Ouluun 6. – 7.2. Tapahtuma tunnetaan finaalista, jossa yrittäjät pitävät myyntipuheitaan avannosta. Lisäksi kahden päivän aikana järjestetään konferenssi, iltajuhlia ja kaikille avoin talvikylpylä.

Polar Bear Pitching ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on auttaa startup-yrityksiä menestyksen polulle ja tukea niiden kasvua ja kehitystä. Vuotuinen Polar Bear Pitching -avantopitsaustapahtuma järjestetään Oulussa yhteistyössä Oulun yliopiston, Oulun kaupungin, Oulun ammattikorkeakoulun, Business Kitchenin sekä muiden yhteisöön kuuluvien organisaatioiden, yrittäjien ja vapaaehtoisten kanssa

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail