Viimeisimmät julkaisut

Oodi teräskaarille – asennustyöt alkavat

Keskustakirjasto koostuu ainutlaatuisen teräsrunkoisen sillan ja rakennuksen yhdistelmästä. Massiiviset kaaret saapuvat Helsingin keskustaan osissa ja öisin.

Puolentoista vuoden rakentamisen jälkeen Keskustakirjasto Oodi alkaa kohota ylös maantasolta. Ensi viikolla YIT ryhtyy kokoamaan työmaalla kahta, kirjaston pituussuuntaan tulevaa noin 100 metriä pitkää teräskaarta. Kaarien asennustyöt pyritään saamaan valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä.

Kuva: YIT

Teräskaarien osat saapuvat työmaalle helmi-maaliskuun aikana. Kerran viikossa kulkevat kuljetukset ovat niin mittavia – yhden kaaren yksi osa painaa runsaat 85 000 kiloa – että ne ajoitetaan hiljaiseen yöaikaan. Kuljetukset saapuvat kaarien valmistajan Normek Oy:n tehtaalta Oulusta. Normek on toteuttanut myös Helsingin Kalasataman ja Mustikkamaan välille avatun kevyen liikenteen sillan. Mustikkamaan sillan rakentaneet, kokeneet asentajat osallistuvat myös Oodin kaarien pystytykseen.

”Yhden kaarisauman hitsaaminen kestää vähintään viikon, kun töissä on kaksi, 12 tunnin työpäivää tekevää hitsaajaa. Kaaria hitsataan sekä ulko- että sisäpuolelta. Lämpötila kaaren sisäpuolella nousee jopa 120 asteeseen,” kertoo Normek Oy:n vastaava teräsrakennetyönjohtaja Markku Roininen asennustyöstä.

Keskustakirjaston työmaalle on kaarien asennusta varten tuotu Havator Oy:n 350-tonninen, tela-alusteinen ristikkopuominosturi, joka on melko harvinainen näky talonrakennustyömailla.

Keskustakirjasto koostuu harvinaislaatuisen teräsrunkoisen sillan ja rakennuksen yhdistelmästä. Nyt pystytettäviin teräskaariin tuetaan myöhemmin ylempien kerrosten runkoa kannattelevat teräsristikot.

”Rungon kaariratkaisun vuoksi rakenteissa on otettava huomioon tietty liikkumavara. Kun kaaria kuormitetaan rakenteilla, ne painuvat alaspäin. Tästä syystä emme tee sitovia rakenteita ennen kuin kaarten päälle on saatu koko niille tuleva rakenteellinen kuormitus”, vastaava työnjohtaja Tero Seppänen kertoo itse rakennustyöstä.

Myös valmiiseen rakennukseen jää muutamien kymmenien millien liikkumavara. Jousto on käytännössä niin vähäinen, ettei sisällä olija sitä huomaa.

Helsingin kaupungin keskustakirjasto on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden merkkihanke ja sen laajuus on noin 17 000 bruttoneliömetriä. Pääarkkitehtina toimii Arkkitehtitoimisto ALA Oy.
Kirjasto avaa ovensa joulukuussa 2018 ja sen rakentamiskustannukset ovat noin 98 miljoonaa euroa.


YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi  

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail