Viimeisimmät julkaisut

Nina Rautiainen Jyväskylän Hippos2020-hankkeen projektipäälliköksi

Kasvuyrittäjyyden ja sijoittajasuhteiden kokenut ammattilainen Nina Rautiainen aloittaa Hippos2020–ekosysteemin kehittämisestä vastaavana projektipäällikkönä 1.1.2019 alkaen.

Nina Rautiainen

Rautiainen tulee keskittymään tehtävässään Hippos2020-hankkeen innovaatio- ja liiketoiminta-alustan sekä kansainvälisten kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseen.
Taustaltaan Rautiainen on kasvuyrittäjä ja toinen Kasvun Roihu Oy:n perustajista. Hän on toiminut pitkään suomalaisten kasvuyritysten sparrausohjelma Kasvu Openin yhtenä avainhenkilönä. Kasvu Open palkittiin hiljattain Euroopan komission European Enterprise Promotion Awards -yrittäjyyden edistämispalkinnolla ja Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinnolla. Uransa aikana hän on auttanut satoja suomalaisia yrityksiä valtakunnalliselle ja kansainväliselle kasvu-uralle.
”Olen innoissani uudesta haasteesta: isossa kuvassa haluan olla mukana synnyttämässä tätä kansainvälisestikin kiinnostavaa ilmiötä Jyväskylään ja vauhdittamassa kasvuinvestointeja Suomeen,” Nina Rautiainen sanoo.
Hippos2020 -visio on pohjoismaisesti houkutteleva urbaani hyvinvoinnin, liikunnan ja urheilun keskus. Keskuksen 90%:n yksityisellä pääomalla rahoitettava 250 miljoonan euron investointikokonaisuus on merkittävä panostus tulevaisuuteen.

”Nyt on aika laittaa aivonystyrät hyrräämään: kuinka haluatte olla mukana rakentamassa omalla panoksellanne lasten ja nuorten tasapainoista tulevaisuutta, kukoistavaa työelämää, huippu-urheilijoiden optimaalista suorituskykyä tai ikääntyvien hyvinvointia? Entä miten noin viiden miljoonan kävijän Hippos2020 voisi vauhdittaa liiketoimintanne kasvua? Kansainvälinen ekosysteemi avaa uudenlaisia mahdollisuuksia niin startup-yrityksille, korporaatioille, tutkimusyhteisöille kuin urheiluseuroillekin – tämä kysyy meiltä nyt vahvaa joukkuepeliä”, Rautiainen jatkaa.

”Toivotamme Ninan lämpimästi tervetulleeksi Business Jyväskylän tiimiin mukaan! On hienoa saada Ninan kaltainen kokenut, laajat valtakunnalliset ja kansainväliset verkostot omaava henkilö mukaan elinkeinoyksikköön rakentamaan Jyväskylän kaupungille uudenlaisia kasvuyrittäjyyteen ja Hippos2020-hankkeeseen liittyviä innovaatio- ja palvelukonsepteja”, sanoo elinkeinojohtaja Anne Sandelin.

Tutustu Ninan taustaan ja tarinaan tarkemmin hiljattain julkaistusta, nuorten opiskelijoiden yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa tuottamasta ”Roihutar”-videosta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail