Kuvituskuva artikkelista: TTY / ProjektiUutiset 5/2015

LED-valoilla et polta turhaan rahaa

Kuvituskuva artikkelista: TTY / ProjektiUutiset 5/2015
Kuvituskuva artikkelista: TTY / ProjektiUutiset 5/2015

Toimistotilassa LED-lamppujen vaihdolla sysätään ekologista asennemuutosta eteenpäin ja saadaan merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Syksyllä huomaa iltaisin toimistotaloja, joiden ikkunoissa tai kerroksissa palaa valo, mutta ihmisiä ei näy. Pimeänä kautena kaikki valot ovat päällä myös päivällä. Rappukäytävissä, hisseissä, varastoissa ja erilaisissa toimitiloissa jatkuva valaistus ja vanhat lamput kuluttavat valtavan määrän ylimääräistä energiaa.

Tällaisissa tiloissa ongelmaan löytyy yleensä talotekninen ratkaisu. Koko toimistorakennusta ei kannata valaista, jos yksi ihminen on enää töissä. Ensimmäinen helppo askel kiinteistön ylläpitokustannuksien vähentämiseen on valaistuksen muuttaminen energiatehokkaaksi.

”Talotekniikan käytön optimoinnilla saadaan todistetusti hyviä tuloksia. Pelkästään LED-valoihin vaihtamalla saavutetaan parhaimmillaan noin 90 prosentin energiansäästöt toimistossa. Olemme saaneet hyvää palautetta myös työntekijöiltä. Ihmiset arvostavat, jos työympäristössä otetaan energiansäästö huomioon. Valaistus on työntekijöille konkreettisesti tärkeä asia energiantehokkuuden lisäksi myös viihtyvyyden kannalta”, sanoo Bravidan Service-liiketoiminnan johtaja Ilkka Nurmela.

Tässä muutamia vinkkejä ja syitä valaistuksen uudelleensuunnitteluun LED-valoilla.

Laske valaistuskustannuksia 90 prosenttia – Vaihto LED-lamppuihin vähentää parhaimmillaan kustannuksia jopa 90 prosenttia, sillä ne kuluttavat energiaa vain murto-osan esimerkiksi loisteputkiin verrattuna. Vaihto kannattaa etenkin silloin, kun lamput ovat päällä monta tuntia päivässä.

Parempi värintoisto ja pitkäikäisyys – Esimerkiksi energiansäästölamppujen käyttö vähenee jatkuvasti, koska ne sisältävät elohopeaa, ovat kalliita ja toistavat värit usein liian kylminä. LED-lamput toistavat eri värisävyjä hyvin, kestävät paremmin ilman huoltoa ja niitä tarvitsee vaihtaa muita lampputyyppejä harvemmin: ledit palavat jopa 50 000 tuntia.

LED syttyy ja valaisee heti – Loisteputkivalot ärsyttävät silmiä, sillä ne vilkkuvat monta kertaa syttyessään. Energiansäästölamput syttyvät hitaasti ja niiden täyttä valaistusta täytyy odottaa. LED-lamput sen sijaan syttyvät 0,1 sekunnissa ja valaisevat tilan välittömästi.

LED-lamput sopivat ulos – Vanhat valaisinpylväät kannattaa säilyttää, mutta vanhat elohopealamput on hyvä vaihtaa LED-lamppuihin. Vanha lamppu kuluttaa jopa 500 kWh:a, kun LED-lamppu vie vain 100 kilowattituntia.

Monisääteiset valaisimet yleisiin tiloihin – Toimistoihin, rappukäytäviin, varastoihin, pesutupiin ja ulkovalaistukseen on saatavilla valaisimia, joissa on sekä liiketunnistin että päivänvaloasetukset. Vaikka monisääteiset valaisimet voivat vaikuttaa hintavilta, investoinnit maksavat itsensä takaisin parissa vuodessa, varasto- ja ulkovalaisinten kohdalla jo ensimmäisen vuoden aikana.

Rappujen, hissien, vessojen ja varastojen valoihin liiketunnistimet – Valot ovat työpaikoilla tällaisissa tiloissa usein aina päällä. Vaihtamalla tiloihin LED-lamput liiketunnistimilla, voi säästää jopa 70–90 prosenttia kustannuksista vuodessa.

”Tärkeimpiä asioita valaistuksessa ovat oikean tyyppiset LED-lamput ja käyttöaikojen optimointi. Energian kulutus on sitä pienempää, mitä vähemmän valot ovat turhaan päällä. Valaistustarpeen tulisi aina vastata käyttötarvetta”, Nurmela muistuttaa.