Kuva: Lapinmäentie 1/ Helsingin kaupunginmuseo

Lapinmäentien purku alkaa

Kuva: Lapinmäentie 1/ Helsingin kaupunginmuseo

Alueelle on tavoitteena rakentaa yhteensä 700 uutta asuntoa, joista 200 asunnon rakentaminen aiotaan aloittaa kesällä 2018.

Pohjola-talona tunnetun kohteen purkulupa sai lainvoiman syyskuussa, ja täten sisäpurut ja haitta-ainepurut alkavat lokakuun alussa ja rakenteiden purkaminen arviolta joulukuussa. Alueen maamerkkinä tunnettu Pohjola-taloon kuuluva toimistotorni, eli niin sanottu A-torni jalustoineen säilytetään ja uudistetaan uuteen käyttöön.

Asuntorakentaminen alkaa kohteen Huopalahdentien puolelta kesällä 2018. Alueelle toteutetaan elokuussa 2016 vahvistetun asemakaavan mukaisesti seitsemän uutta kerrostaloa säilytettävän A-tornin lisäksi. Uusiin asuintorneihin on suunniteltu kaikkiaan yli 700 asuntoa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kaksi kerrostaloa Huopalahdentien varteen.

”A-tornin osalta olemme luoneet erilaisia konseptivaihtoehtoja, ja kohteeseen voi sijoittua esimerkiksi kaupan ja palveluiden tiloja sekä toimistotiloja. Lapinmäentie 1 on kohteena erittäin mielenkiintoinen ja sopii hyvin strategiaamme kaupunkikeskusten kehittäjänä. Keskeisellä sijainnilla, hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä olevilla asunnoilla on kova kysyntä”, asiakkuusjohtaja Toni Kankare SRV:ltä kertoo.

SRV ja OP Tonttirahasto Ky ostivat maaliskuussa 2017 Lapinmäentie 1:den kiinteistön määräaloina Pohj Landlord (Finland) LLC:ltä. Kaupan yhteydessä SRV vuokrasi pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella OP Tonttirahasto Ky:ltä sen hankkimat määräalat. SRV:n ostamat ja vuokraamat määräalat yhdessä muodostavat voimassa olevan asemakaavan mukaisen korttelin.