Santasport

Lapin urheiluopisto

Teksti Antti J. Lagus | Kuvat Timo Lindholm

Ounasvaaralla toimiva Lapin Urheiluopisto on valtakunnallinen liikunnan koulutuskeskus, joka kuuluu Rovaniemen koulutuskuntayhtymään. Kiinteistön omistaa kokonaisuudessaan koulutuskuntayhtymä. Oppilaitoksesta valmistuu muun muassa liikunnanohjaajia; opiskelijoita on nykyään lähes 200.

SantasportLapin Urheiluopiston elinkeinotoimintaa harjoittava yhtiö on Santasport Finland Oy.

Koulutuskuntayhtymälle esitettiin uuden majoitusrakennuksen rakentamista opistorakennuksen viereen tyydyttämään lisääntyvää matkailu- ja vapaa-ajan majoitustarvetta.

– Puolet oli vapaan sivistystyön rakentamista ja puolet oli markkinaehtoista. Vapaan sivistystyön puolella oli mukana opetus- ja kulttuuriministeriö, Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kiinteistöjohtaja Hannu Kerkelä sanoo.

Urakkatarjoukset käsiteltiin vuoden 2016 elokuussa ja aikataulu laadittiin niin, että valmista tuli olla vuotta myöhemmin, elokuun lopussa vuonna 2017. Kerkelä on tyytyväinen, kun rakennus valmistui aikataulun mukaan ja pysyi sille asetetussa viiden miljoonan euron budjetissa. Ylitystä tuli 7000 euroa.

Tilaajan ohjauksessa

Kerkelän mukaan koulutuskuntayhtymässä on ollut pitkään käytössä urakoitsijoiden viikkopalaverikäytäntö, joka oli tässä hankkeessa erityisen hyödyllinen. Näin varmistettiin se, että talosta tuli aikataulultaan ja kustannuksiltaan sellainen rakennus kuin oli suunniteltu. Työmaakokouksissa tehtiin päätöksiä, mutta aikataulullisesti hanke saatiin sujumaan viikkopalavereiden ansiosta.

– Työmaakokoukset ovat päätöksiä varten ja urakoitsijoiden viikkokokoukset keskusteluitavarten. Niissä löydettiinkin aina lääkkeet asioiden eteenpäin viemiseksi, Kerkelä toteaa.

– Kaikki osapuolet sitoutuivat kireisiin aikatauluihin. Kun tilaaja ohjaa suunnittelua ja koko hanketta, rakennuksesta tulee tilaajan tahdon mukainen. Kustannukset eivät pysy kurissa, jollei rakennuttaja pane itseään likoon, sanoo Kerkelä, jolla on lähes 30 vuoden kokemus erilaisten rakennusten rakennuttamisesta.

Pistetalo säästää energiaa

Koulutuskuntayhtymässä ovat elinkaariratkaisut olleet pitkään esillä; tuttua on muun muassa Esco-energiansäästöhanke. Siihen nivoutuen uudesta majoitusrakennuksesta tehtiin pistetalo. Sen muoto on omiaan energiansäästössä, jota tehostaa poistoilman lämmöntalteenotto. Pistetalossa on keskitetty porrashuone, joka on tavanomaista väljempi.

– Keskellä rakennusta on kattolyhty, jonka kautta auringonvaloa saadaan sisätiloihin. Myös porrashuoneen valaisimet on sijoitettu valoaukon alueelle. Tilaaja halusi rakennukseen sisätiloihin väljyyttä ja näyttävyyttä eikä vain hotellimaisia pitkiä käytäviä. Tämä korkea valokuilu onkin tavallaan rakennuksen sydän, Arkkitehti ja pääsuunnittelija Timo Tamminen Arkkitehtuuritoimisto Arktes Oy:stä kertoo.

Paikallavalettu runko

Rakennuttajakonsultoinnista vastanneen Prodeco Oy Lapin Tuomo Nevala kertoo, että rakennus perustettiin moreenimaalle, joten perustustöistä selvittiin anturoita käyttämällä, ilman paalutusta. Vuonna 2010 valmistuneessa ensimmäisessä vaiheessa tehtiin jo kaavavaraus, että rakennusta laajennetaan myöhemmin. Tästä oli helppo jatkaa. Rakennuksessa on paikallavalettu betonirunko. Elementtejä on käytetty Nevalan mukaan todella vähän, vain parvekelaatoissa ja sokkelielementeissä.

Laajennusosan kolmeosainen pulpettikatto on kermipäällysteinen. Rakennuksen julkisivu on läpivärjättyä ja maalattua kuitusementtilevyä. Julkisivuun haluttiin lennokkuutta ja kaupunkikuvallista näyttävyyttä, mikä on toteutettu siipimäisin räystäsrakentein. Julkisivu on jaoteltu värein kolmeen osaan käyttäen Santasportin sinistä, punaista ja harmaata. Ylimpänä on ilmanvaihtokonehuone, jonka äärellä on myös kattolyhty.

– Kustannuspaineiden vuoksi rakennuksen alun perin lasisiksi suunnitellut parvekeseinät rakennettiin umpinaisiksi. Tätä ei tosin huomaa lopputuloksesta lainkaan, sillä parvekeseinät on kauttaaltaan maalattu iloisen punaisiksi tai sinisiksi, Tamminen sanoo.

Vanhassa kiinni

Uusi rakennus on suoraan kiinni vanhan osan seinässä, josta purettiin ulkoverhousta. Vanhaa osaa myös korotettiin rakentamalla katolle muutama majoitushuone.

Ruokailutilat ja saunaosasto sijaitsevat vanhassa opistorakennuksessa, jonka vastaanoton kautta on käynti myös uudelle puolelle. Uudessa osassa on hotellihuoneita ja hotellihuoneistoja. Hotellihuoneet ovat kooltaan 23 neliötä. Suurin huoneisto on 51,5 neliötä. Huoneistoja on kaikkiaan 43 kappaletta. Majoituskapasiteettia uudessa rakennuksessa on yhteensä noin 190 vuodepaikkaa.

Kiintokalusteet ovat arkkitehdin suunnittelemia. Niissäkin näkyy tilaajan toiveen mukainen Santasportin värimaailma.

Lapin urheiluopiston majoitusrakennus
Rakennuttaja: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Tilavuus: 8824 kuutiota
Kokonaisala: 2757 neliötä
Kustannukset: 5 miljoonaa euroa
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Arktes Oy

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.