Kuva: Granlund

Länsiterminaali 2 edennyt aikataulussaan

Helsingin Länsisatamaan rakentuva Länsiterminaali 2 on harjakorkeudessaan. Rakentaminen on edennyt aikataulun mukaisesti yli puoliväliin.

Helsingin Sataman Länsiterminaali 2:n harjannostajaisia vietettiin 18.8.2016. Terminaalin, satamainfran ja infrastruktuurin rakentamiseen osallistuu yhteensä noin 140 yritystä. Terminaalirakennuksen pääurakoitsijana toimii YIT Rakennus Oy.

Kuva: Granlund
Kuva: Granlund

Granlund vastaa hankkeen sähkösuunnittelusta kokonaisuudessaan ja sähkösuunnittelun projektipäällikkönä toimii Tero Nieminen.

Länsiterminaali 2 rakentamisessa on korostettu käyttäjäkokemuksen toimivuutta ja elämyksellistä matkustamista. Granlundin sähkösuunnittelun apuna on käytetty 3D – mallinnusta rakenteiden hahmotukseen, sillä valmistuva terminaali on rakennuksena haastava ja moninainen.

– Länsiterminaali 2 suunnittelussa on täytynyt huomioida monta asiaa. Äänentoistojärjestelmän mallinnus ja Granlund Consultingin toteuttama päivänvalosimulointi ovat toimineet myös sähkösuunnittelumme tukena, kertoo Nieminen.

Ensi kevään aikana asiakkaiden käyttöön avautuva terminaali tulee palvelemaan yhä vilkastuvaa Tallinnan liikennettä. Matkustajille on haluttu tarjota tilat nopeaan ja vaivattomaan liikkumiseen, ja esimerkiksi automaattisilla porttitoiminnoilla on haettu sujuvuutta lähtöselvitykseen.

Sataman rakennustyömaalla yhteistyön sujuvuus, työn organisointi ja työturvallisuus on nostettu keskeisiksi huomion aiheiksi.

– Yhteistyö eri toimijoiden välillä on sujunut projektissa vaivattomasti, vaikka eri osapuolia on paljon, kokoaa Nieminen.

Voit seurata Länsiterminaali kahden etenemistä satamauudistuu.fi:n nettisivuilta tai Youtubesta.