Kuvassa KONEen liukuportaat länsimetron ykkösvaiheella Tapiolassa. Kuva: Timo Kauppila, INDAV

Kone toimittaa Matinkylä-Kivenlahti- metron hissit ja liukuportaat

Kuvassa KONEen liukuportaat länsimetron ykkösvaiheella Tapiolassa. Kuva: Timo Kauppila, INDAV

Matkustajan metromatka alkaa tai päättyy liukuportaisiin tai hisseihin. Käyttäjäkokemus paranee, kun suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon ihmisten käyttäytyminen arjessa. Liikkumisen pitää olla turvallista, mutta myös mukavaa ja luotettavaa.

– Monet länsimetron vaatimista teknisistä järjestelmistä eivät näy matkustajille. Hissit ja liukuportaat näkyvät ja ovat tärkeä osa metromatkaa, matkustajakokemusta ja esteetöntä liikkumista metroasemalla. KONEella on kansainvälistä kokemusta suurten matkustajamäärien liikuttamisesta esimerkiksi Kiinan suurimmissa kaupungeissa. Siellä päivittäisiä metron käyttäjiä voi olla miljoonia, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Länsimetro on yksi maailman turvallisimmista metroista. Hissit ovat palo-osastoituja, joten niitä voi käyttää myös tulipalon sattuessa. Myös hissien ja liukuportaiden viihtyisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota, valaistus on tehokasta, hisseissä ja kuiluissa on paljon lasisia elementtejä, kuulutukset on räätälöity ja hissinäyttö kertoo jäljellä olevan ajan seuraavalle pysähdystasolle.

– Meille on ilo ja kunnia saada olla mukana rakentamassa myös länsimetron toista vaihetta. Tässä hankkeessa missiomme, joka on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää, toteutuu hienosti.  Suurten ihmisvirtojen liikuttamiseen tarkoitettujen ratkaisujemme ja älykkään kunnossapidon KONE 24/7 Connected Services -palvelumme ansiosta pystymme tarjoamaan entistä sujuvampaa liikkumista metromatkustajille, sanoo KONE Hissit Oy:n toimitusjohtaja Karla Lindahl.

Hissien ja liukuportaiden asennus aloitetaan loppuvuodesta 2019. Tavoitteena on, että seitsemän kilometrin osuus, viisi asemaa ja varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.