Kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen remontti alkaa

Helsingin Töölössä sijaitseva ikoninen rakennus remontoidaan, ja se saa uuden nimen: Aalto-yliopisto Töölö.


Töölöläinen merkkirakennus peruskorjataan ja uudistetaan Kauppakorkeakoulun toiminnan siirryttyä Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen helmikuussa 2019. Uuden elämän myötä rakennus saa nimen Aalto-yliopisto Töölö.

”Meille on tärkeää säilyttää kiinteistön henki ja samalla tarjota monipuolisia tiloja myös tulevaisuuden käyttötarpeisiin. Remontin jälkeen rakennukseen tulee muun muassa Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikka sekä kaikkia kaupunkilaisia palveleva korkeatasoinen ravintola”, sanoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistösijoitusjohtaja Eetu Ristaniemi.

Tulevaisuuden Töölö on elinvoimainen Aalto-yliopiston ja elinkeinoelämän kohtaamispaikka sekä liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluiden uusi koti. Aalto Töölöstä löytyvät muun muassa yksi Suomen kauneimmista saleista, tiloja erilaisille tapahtumille ja ainutlaatuinen työympäristö upealla töölöläisellä maisemalla.  

Päätoimijana Aalto Töölössä on Aalto University Executive Education (Aalto EE), joka tarjoaa korkealuokkaisia liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita globaalisti sekä yksilöille että organisaatioille. 
”Kauppakorkeakoulun perintö jatkuu Töölössä uudessa muodossa, kun Aallon johtamiskoulutus saa uuden tukikohdan historiallisesta rakennuksesta. Meillä on nyt hyvä tilaisuus miettiä, miten vastaamme yritysten ja osallistujien odotuksiin ja tuotamme poikkeuksellisen asiakaskokemuksen myös vuodesta 2020 eteenpäin”, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Pekka Mattila.
Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1950. Viimeinen laaja peruskorjaus ja porrasaulan laajennus toteutettiin vuonna 1996. Korjaustyöt alkavat toukokuussa 2019 ja valmistuvat vuoden 2020 loppuun mennessä.

Korjaus- ja uudistamissuunnitelma perustuu Museoviraston kanssa käytyihin neuvotteluihin ja tilakohtaisiin tarkasteluihin, sillä rakennus kuuluu kansainväliseen Docomomo-rekisteriin. Rakennuksen juhlasali on suojeltu eikä kiinteistön keltatiiliseen julkisivuun tehdä muutoksia, mutta rakennuksen talotekniikka uudistetaan täysin. Samalla rakennuksen energiatehokkuutta ja esteettömyyttä parannetaan merkittävästi.