Karelia Ikkunan toimitusjohtaja vaihtuu

Ikkunavalmistaja Karelia Ikkunan uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Otto Ahtonen.

Toinen yrityksen perustajista ja lähes kolme vuosikymmentä menestyksekkäästi yritystä johtanut Kauko Ahtonen siirtää vetovastuun pojalleen Otto Ahtoselle 1.6.2018.

Otolle yritys on tuttu, hän on itsekin ollut monipuolisesti yrityksen toiminnassa mukana jo lähes 20 vuotta. Kauko siirtyy yrityksessä kehitystehtävien pariin. 

Tulevan toimitusjohtajan Otto Ahtosen mukaan yritys tullaan pitämään kannattavan kasvun tiellä myös jatkossa asiakaslähtöisellä toimintatavalla. Tätä toimintatapaa vahvistavat jatkossa myös edistykselliset tuotantolinjat ja osaava henkilöstö.

Myös Kaukon jälkikasvusta Elli Ahtonen työskentelee yrityksessä talousjohtajana sekä  Joensuun yksikön tehtaanjohtajana. 

Vuosikymmenten aikana Karelia Ikkunasta on kasvanut suurin kotimaisessa omistuksessa oleva ikkunavalmistaja. Myös yrityksen kannattavuus on viime vuonna ollut kilpailijoita parempi.

Karelia Ikkuna valmistaa vuodessa 75 henkilön voimin lähes 100 000 ikkunayksikköä. Yrityksellä on kolme toimipaikkaa: (Hammaslahti, Joensuu sekä Kerimäki). Vuoden 2017 liikevaihto oli 21,2 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle tavoitellaan yli 25 miljoonan euron liikevaihtoa.