Kannelmäen kauppakeskus, 2. rakennusvaihe

Uutta myymälätilaa otettiin käyttöön vähin erin niin, että viimeinenkin tila, eli viherpiha, avattiin huhtikuun alussa. Kauppakeskuksen kolmannen vaiheen rakennustöiden on määrä alkaa vielä tänä vuonna. Valmiina koko kauppakeskuksen rakennettu pinta-ala on noin kymmenen hehtaaria syksyllä 2013.

Kakkosvaiheen suunnittelu ei Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n arkkitehdin Timo Könösen mukaan juuri poikennut ykkösvaiheesta. Samaa rakennusrunkoa jatkettiin.

– Viime kesänä päätettiin, että uudet tilat viimeistellään suoraan kauppakeskuksen tason mukaisiksi. Tämä merkitsee, että myymälän ulkopuoliset tilat on seinien osalta laatoitettu eikä maalattuja lateksipintoja ole juuri ollenkaan, Könönen sanoo.

Alkuperäisiin suunnitelmiin tehtiin töiden aikana myös sellainen muutos, että luovuttiin kaksikerroksisesta maanalaisesta parkkihallista. Lisäksi vihermyymälää päätettiin laajentaa merkittävästi. Rakennuksen eteläsivulle rakennettiin lastauslaituri, jota ei ollut alun perin suunniteltu.

PrismaKannelmäki5743

Kauppa oli käytössä koko ajan

Kakkosvaiheen rakentaminen alkoi vanhan Prisman purkutöillä kesällä 2009. Kauppakeskuksen ykkösosa oli valmistunut vuoden 2009 keväällä. Aivan kuten ykkösosaakin rakennettaessa myös kakkososan töiden aikana piti noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä tavaratalo oli koko rakennustöiden ajan toiminnassa.

– Louhintatöiden aikana ilmoitimme aina ennen räjäytystä Prisman neuvontaan, jotta siellä osattiin varoitella asiakkaita, rakennustöistä vastanneen Skanska Talonrakennus Oy:n vastaava mestari Tarmo Pyykkönen sanoo.

Osa uudisosasta on maanvaraisella perustuksella. Osa on pitänyt louhia. Jo ykkösosan alle oli rakennettu pysäköintihalli, jota nyt laajennettiin koko tavaratalon alle.

Pyykkönen kertoo, että työmaan ajan pidettiin viikon parin välein yhteistyöpalavereita kaupan kanssa. Näin asiakas oli koko ajan selvillä siitä, missä ollaan menossa. Rakennustyömaalla oli tiedossaan kaupan tärkeät päivät.

Kakkosvaihe oli Pyykkösen mielestä logistisesti helpompi rakennustyö kuin ykkösvaihe, joka oli lähellä viereistä liikenneympyrää. Kakkosvaihe sijaitsee tontin päässä, jonne oli ajo toisen tien kautta.

 PrismaKannelmäki5737Työmaaseinä erotti ykkös- ja kakkosvaiheen

Rakennustöiden toinen vaihe oli erotettu aiemmin valmistuneesta osasta Paroc-seinällä, joka purettiin vasta aivan töiden loppuvaiheessa tammikuussa. Pyykkönen huomauttaa, että muun muassa tulitöiden takia eristys on välttämätön. Näin vältetään myös rakennuspölyn leviämistä uudisrakennuksesta jo käytössä olevaan kauppaan.

– Kun elementtiasennuksissa liikuttiin ykkösvaiheen seinän lähellä, tarvittiin työssä äärimmäistä tarkkuutta. Rakennuksessa on jopa 45 tonnia painavia pilareita, joita käytetään jäykistepilareina, Pyykkönen sanoo.

Prisman alla on lämmintä parkkitilaa 650 autolle. Parkkihallissa on paitsi perheparkki ja invaparkki myös noutoparkki, josta asiakkaat voivat käydä noutamassa suurempia tavaroita. Aiemmin tavaroiden noutopiste oli takapihalla, mutta sisätiloista on nyt helppo hakea esimerkiksi elektroniikkatuotteita ilman pelkoa sateesta tai pakkasesta.

Uudisosan yläkertaan tulee seitsemän pientä myymälää, muun muassa kahvila. Lisäksi pysäköintitason kerrokseen tulee viisi myymälää, muun muassa kukkakauppa ja suutari.

Uudisrakennuksen myötä Kannelmäen Prisman pinta-alaksi tulee vähän alle 20 000 neliömetriä. Näin se ohittaa aiemmin suurimman Prisman titteliä pitäneen Joensuun Prisman.

– Kaikki kysyntäalueet kasvavat. Päivittäis- ja käyttötavaroihin tuodaan uusia elementtejä, Prisma-johtaja Kaj Grahn sanoo.

Rakentamisen osastolta saa muun muassa tapetteja, laminaatteja, parketteja, maaleja ja muita rakennustarvikkeita. Tapetti-, laatta- ja laminaattimalleja on näytteillä esittelyseinillä. Raskaat rakennustarvikkeet kuten betoni tai lautatavara eivät kuitenkaan kuulu valikoimaan.

Aiemmin Prisman kulmalla sijainnut puutarhamyymälä muuttaa kiinteistön takaosaan. Kesäpihalla myydään niin puutarhatarvikkeita kuin kukkia ja taimiakin. Puutarhapuoli voidaan pitää erillisenä auki myös silloin, kun muu Prisma on kiinni.

Päivittäistavarapuolella uudistuminen näkyy muun muassa suurempana palvelutorina. Kaikkiaan päivittäistavarapuolelle tulee tuhansia tuotenimikkeitä lisää.

PrismaKannelmäki5721

Hevi-tuotteissa luovuttiin kylmätiskeistä

Hedelmien ja vihannesten alueella on luovuttu kylmätiskeistä. Tuotteet pärjäävät Grahnin mukaan hyvin tavallisissa lämpötiloissa ja kauppa säästää paljon energiaa.

– S-ryhmä pyrkii tuomaan helpotusta ostamiseen. Täällä tämä näkyy niinkin, että hyllyt ovat matalia, jolloin koko tila nähdään paremmin. Tuomme ostamiseen enemmän virikkeellisyyttä ja elämyksiä, Grahn kertoo.

Grahnin mielestä se on ostamisen edellytys, että koko valikoima on kerralla näkyvissä. Kannelmäen Prisma toimii eräänlaisena pilottimyymälänä. Jos uudet sisustusideat osoittautuvat täällä toimiviksi, niitä voidaan ottaa käyttöön myös muualla maassa.

Uutta myymälätilaa on avattu lisää vaiheittain. Uusien tilojen kalustaminen on edennyt dominopelin lailla Grahnin tietokoneella rakentaman mallin mukaan.
Kun rakennusta on laajennettu, on myös yläkertaan voitu rakentaa liukutasot. Aiemmin yläkertaan pääsi vain liukuportailla ja hissillä. Nyt on helpompi siirtyä ylös vaikka kahville tai muihin liikkeisiin myös kärryjen kanssa.

PrismaKannelmäki5724

Kolmesta liukutasosta yksi kärryliikennettä varten

Pysäköintitasolle johtaa kolme uutta liukutasoa. Kun tasoja on kolme, yhtä voidaan käyttää ostoskärryjen siirtoon niin, ettei siitä koidu häiriötä asiakkaille.

Jo edellisen rakennusvaiheen yhteydessä käyttöönotetut pakastealtaat ovat osoittautuneet käytännöllisiksi. Altaiden kansiluukut ovat kiinni muuten paitsi silloin, kun altaisiin lisätään tuotteita tai asiakkaat ottavat niistä tuotteita.

Koko rakennus on 200 metrin pituinen. Kaikkiaan kaupassa on 46 kassaa.

Yksi näkyvimpiä muutoksia on kaupan pääsisäänkäynnin muuttaminen länsisivulta pohjoissivulle. Myös neuvontapiste on pääsisäänkäynnin tuntumassa. Entisen neuvontapisteen tilalle tulee lisää wc-tiloja asiakkaita varten.

Rakennuksessa on myös lastenhoitohuone. Vähän isompia lapsia varten lastenosastolla on elokuvanurkkaus ja karuselli.

PrismaKannelmäki5725

Jykevät pilarit tukevat kattopysäköintiä

Rakennuksen pilarit on mitoitettu sen mukaisesti, että kattopysäköintiä voidaan rakentaa kaksi kerrosta. Katon kantavuus on mitoitettu niin, että neliökuorma voi olla jopa 500 kg. Näin katolla pääsee työskentelemään riittävän suurilla työkoneilla. Toisaalta katto on varmasti kestävä kaikissa lumioloissa.

Rakennesuunnittelusta vastannut Sakari Kaustinen Rakennusinsinööritoimisto Kaustinen Oy:stä sanoo, että pilarien konsolien kestävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Palkkien ja pilarien välissä on kestävää erikoiskumia, joka välittää palkkien kuorman pilareille.

Ison rakennuksen ontelolaatoissa jänneväli on seitsemäntoista metriä. Ne on mitoitettu paikoitusruutujen koon mukaan. Myymälätiloissa ei ole käytetty vinojäykisteitä. Niitä on kellarissa.

– Myymäläkerroksen ontelolaattojen tasokuormat ovat poikkeuksellisen suuret. Tämä antaa vapautta myymäläsuunnitteluun, kun raskasta myyntiä voidaan sijoittaa minne vain, Kaustinen sanoo.

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.