Kuva: Jussi Ojanen

Jussi Ojanen aloittaa Kiwa Inspecta Suomen maajohtajana

DI Jussi Ojanen on nimitetty Kiwa Inspecta Suomen maajohtajaksi 11.3.2019 alkaen. Jussi on kokenut yritysjohtaja ja on viimeksi toiminut Naps Solar Oy:n toimitusjohtajana. Ennen tätä Jussille on kertynyt paljon kokemusta erityisesti energiateollisuuden yrityksistä. Hän on toiminut mm. Adven Oy:n toimitusjohtajana, energiasektorin liikkeenjohdon konsultoinnin johtajana Pöyry Oyj:llä sekä johtajana Fortum Power & Heat Oy:ssä. Jussi on 46-vuotias, perheellinen kolmen lapsen isä Helsingistä.

Kuva: Jussi Ojanen

”Olemme iloisia saadessamme Jussin mukaan tiimiimme. Jussin monipuolinen kokemus asiakastoimialoiltamme, kaupallinen osaaminen sekä keskusteleva ja ihmislähtöinen johtamistapa ovat ehdottomia vahvuuksia hänen uudessa tehtävässään” toteaa Topi Saarenhovi.

”Olen päässyt tutustumaan Kiwa Inspectaan ja sen palveluihin asiakkaan näkökulmasta aiemmissa tehtävissäni. Kiwa Inspecta on vahva ja perinteikäs yhtiö, jonka menestys pohjautuu huippuosaaviin ihmisiin. Odotan innolla mahdollisuutta päästä mukaan tekemään vahvaa kasvua yhdessä kaikkien kiwainspectalaisten kanssa.” kertoo Ojanen.

Toivotamme Jussin lämpimästi tervetulleeksi Kiwa Inspectaan ja menestystä uuteen tehtävään.