Viimeisimmät julkaisut

Jukka Karhu vetämään Granlundin rakennusautomaatio-osastoa

Uusi osastojohtaja haluaa panostaa erityisesti Smart Building -liiketoimintaan

Kuvassa: Jukka Karhu/ Granlund. Valokuvaaja: Mikko Mäntyniemi

Jukka Karhu aloitti Granlundilla vuoden 2018 alussa rakennusautomaatio-osaston uutena johtajana. Hän haluaa korostaa tulevaisuudessa erityisesti Granlundin Smart Building -osaamista ja -palveluja.

”Digitalisaatio ja IoT tulevat muuttamaan merkittävästi koko rakennus- ja kiinteistöalan ekosysteemejä ja me voimme olla mukana vaikuttamassa siihen. Granlundilla on mielestäni alan vahvin näkemys siitä, miten toimintatapoja on muutoksessa kehitettävä. Me voimme olla eri toimijoita yhdistävä muutosvoima”, Karhu kiteyttää.

Karhulla on pitkä kokemus Granlundista, jossa hän on toiminut useissa eri tehtävissä, viimeksi johtavana asiantuntijana keskittyen kiinteistöjen käytönaikaisiin palveluihin. Lisäksi hän on työskennellyt urakointiliiketoiminnassa sekä huolto -ja ylläpitopalvelujen parissa eri yrityksissä, kuten TAC Finland Oy:ssä ja Schneider Electricissä. Kyseisissä yrityksissä hän on operatiivisen johtamisen lisäksi ollut kehittämässä ja käyttöön ottamassa kiinteistöjen energiatehokkuus- ja ylläpitokonsepteja.

Hän näkee, että tulevaisuudessa kiinteistö- ja rakennusalalla tulee korostaa ihmistä järjestelmien sijaan.

”Meidän tulee siirtyä eteenpäin järjestelmäajattelusta ja kehittää käyttäjiä paremmin palvelevia kiinteistöjä. Asiantuntijoillamme on tärkeä rooli, kun haluamme älykkäillä automaatioratkaisuilla parantaa kiinteistön olosuhteita, energiatehokkuutta sekä samalla ihmisten hyvinvointia.”

Granlundin Rakennusautomaatio-osastoa pitkään johtanut Anders Strand siirtyy vastaamaan konsernin rakennusautomaation kehittämisestä sekä IT-asioiden ja riskienhallinnan koordinoinnista nimikkeellä Johtava asiantuntija.

 

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni. Vuonna 1960 perustettu yhtiö on Suomessa talotekniikan johtava toimija, joka panostaa voimakkaasti innovaatioihin ja kehitykseen. Toiminnan keskiössä on rakennusten energiatehokkuuden edistäminen. Granlundilla työskentelee yli 800 asiantuntijaa 20 kotimaan toimipisteessä sekä Malmössa, Shanghaissa ja Dubaissa.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail