Viimeisimmät julkaisut

IKEA sai suunnitteluvarauksen Koivusaareen

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on myöntänyt IKEA Real Estate Oy:lle suunnitteluvarauksen Koivusaareen. Länsiväylän ylittävään kokonaisuuteen kaavaillaan IKEA-tavarataloa, liike- ja toimistotiloja, kaupallista tilaa sekä hotellia.

Koivusaareen kaavailtu Ikea tulee lähemmäs ydinkeskustaa. Myös Hampurin Ikea (kuvassa) on keskellä kaupunkia.
Kuva: ikea.fi

–     Suomen strategiaamme kuuluu toimintojemme kehittäminen pääkaupunkiseudulla. Tämä suunnitteluvaraus tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden lähteä suunnittelemaan kokonaisuutta, jossa voisimme olla inspiroivana osana toimivaa, kehittyvää ja kestävää kaupunkirakennetta, kertoo IKEA Suomen kiinteistöjohtaja Ann-Christin Pilviö.

Suunnitteluvaraus tarkoittaa, että IKEA lähtee selvittämään mahdollisen hankkeen toteutusedellytyksiä yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Mahdollinen investointi- ja rakentamispäätös tulee ajankohtaiseksi vasta selvitystyön valmistuttua suunnitteluvarauksen voimassaoloajan puitteissa.

–     Suunnitteluvaraus on voimassa 31.12.2020 saakka. Meillä on nyt loistava tilaisuus tarkastella yhdessä Helsingin kaupungin kanssa, miten tämä hanke voitaisiin toteuttaa parhaiten. Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä ideoimaan sekä visuaalisesti että toiminnallisesti uudenlaista IKEA-kokonaisuutta, Pilviö sanoo.

Tällä hetkellä Helsingin Koivusaareen on kaavoitettu asuntoja, toimistotiloja ja kauppapaikkoja. IKEA Suomen ehdotuksessa suunniteltavaan kokonaisuuteen voisi kuulua IKEA-tavaratalon lisäksi liike- ja toimistotiloja, hotelli sekä muita kaupallisia tiloja.

Tällä hetkellä Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa ja yksi IKEA-lähipiste. Tämän lisäksi IKEA Real Estate Oy on vuonna 2016 ostanut tontin Lappeenrannasta.


IKEA
IKEA-visio on luoda parempi arki mahdollisimman monille ihmisille. Visiomme ja liikeideamme mukaisesti tarjoamme kauniisti muotoiltuja, toiminnallisia, edullisia ja laadukkaita kodinsisustustuotteita, jotka on valmistettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. IKEA perustettiin Ruotsissa vuonna 1943. Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa sekä lisäksi IKEA-lähipiste Jyväskylässä. www.IKEA.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail