Viimeisimmät julkaisut

Helsingin Musiikkitalo

Klassikko, vaan ei pelkästään klassiselle

Helsingin Musiikkitalon historia on jo pitkä, vaikka talo juuri avattiin yleisölle. Pääkaupungin uuden olohuoneen toteutuminen Töölönlahden alueelle on ollut vaiheikas projekti.

_Q1W4117Idea Sibelius-Akatemian, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisistä tiloista tuli esiin 1990-luvun alussa. Virallisena alkusysäyksenä moni pitää opetusministeriön asettamaa työryhmää, joka laati ehdotuksen Töölönlahden alueelle sijoittuvien toimitilojen ja konserttisalin tilaohjelmaksi.

Musiikkitalotyöryhmän ehdotukseen sisältyi myös näkemys hallintomallista sekä rahoitus- ja omistusjärjestelyistä. Hanketta lähdettiin kehittämään Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin yhteistyönä. Myöhemmin Musiikkitalon omistuksessa päädyttiin kiinteistöyhtiömalliin: Senaatti-kiinteistöt omistaa talosta noin 48 %, ja Helsingin kaupunki sekä Yleisradio omistavat kumpikin noin 26 %.

Musiikkitalon johtaja, ja Musiikkitalon säätiön asiamies, Helena Hiilivirta kertoo, että talon toimintaidea on avoimuus.

– Samojen seinien sisällä kohtaavat yleisö, monien erilaisten musiikkityylien ammattilaiset, sekä opiskelijat ja harrastajat. Talo tulee olemaan elävä osa Helsingin kaupunkikeskustaa monipuolisuutensa ansiosta.

Tilaohjelmasta arkkitehtikilpailuun

Tilaohjelman valmistuttua ja rakennuspaikan vahvistuttua suunnittelusta järjestettiin kaksivaiheinen arkkitehtikilpailu vuosina 1999 2000. Kansainvälisen suunnittelukilpailun voittivat LPR-arkkitehdit Oy ehdotuksellaan ”a mezza voce”. Ehdotuksen laatijat olivat arkkitehdit Ola Laiho, Marko Kivistö ja Mikko Pulkkinen.

Kilpailun ratkettua osapuolten yhteinen Musiikkitalotyöryhmä käynnisti välittömästi hankkeen valmistelun ja tarkentavan suunnittelun. Työryhmä toimi hankkeen johdossa kiinteistöosakeyhtiön perustamiseen saakka, eli vuoteen 2005. Tämän jälkeen vastuu siirtyi kiinteistöosakeyhtiön hallitukselle.

Musiikkitalon hankesuunnitelma valmistui vuonna 2001, ja asemakaava sai lainvoiman vuonna 2003, jolloin myös valtio teki alustavan investointipäätöksen. Helsingin kaupunki ja Yleisradio Oy tekivät omat alustavat investointipäätöksensä seuraavana vuonna.

Tämän jälkeen hankkeeseen voitiin pitävästi kytkeä kaikki suunnittelijat, sekä rakennuttajakonsultti, ja käynnistää suunnittelu täysipainoisesti. Rakennuksen erikoisratkaisujen ja toteutusmuodon vuoksi suunnittelijoiden panostusta tarvittiin poikkeuksellisen paljon koko rakentamisvaiheen aikana.

_3BJ4506

Päätöksistä kilpailuttamiseen

Ennen varsinaista rakentamispäätöstä Musiikkitalon osapuolet tekivät erillispäätökset tontin esirakennustöiden käynnistämisestä. Tältä pohjalta käynnistettiin kesällä 2005 makasiinien purku-urakka sekä tontin patoseinäurakka.

Saman vuoden lokakuussa käynnistettiin Töölönlahdenkadun alle sijoittuvien huolto- ja lastaustilojen urakka, sekä kesällä 2007 tontin pohjarakennusurakka, joka jatkui loppukesään 2008.

Rakennusteknisten töiden ja pääurakoitsijan velvollisuuksien kilpailutus oli pitkä prosessi. Syynä olivat toisaalta suhdannetilanne, ja toisaalta aiottu kokonaisurakkaan tähtäävä toteutusmuoto. Keväällä 2007 alan pahimman korkeasuhdanteen aikana saapui vain yksi ylihintainen tarjous.

Toteutusmuoto muutettiin rakennusurakan osalta projektinjohtourakaksi. Projektinjohtourakkamuotoisessa kilpailutuksessa saatiin samoin pelkästään yksi tarjous, mutta sen pohjalta voitiin siirtyä neuvottelumenettelyyn, ja lopullinen rakentamispäätös syntyi.

Senaatti-kiinteistöjen johtava asiantuntija Tuomo Hahl oli hankkeessa mukana 15 vuotta hanketta valmistelleen Musiikkitalotyöryhmän vetäjänä, sekä rakennuttamisen tilaajatehtävien hoitajana.

– Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin kesällä 2008, kun lopullinen rakentamispäätös ja projektinjohtourakkasopimus oli tehty. Talotekniset työt toteutettiin pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina, joista osa saatiin ensimmäisessä kilpailutuksessa keväällä 2007, kertoo Tuomo Hahl.

Pääosa muista sivu-urakoista kilpailutettiin keväällä 2009, ja viimeiset syksyllä 2010. Hankkeeseen kuului lisäksi vaativien toimintavarusteiden, sekä irtokalusteiden hankinnat ja asennukset rinnan rakennustöiden kanssa.

_Q1W3614

”a mezza voce”

LPR-arkkitehtien voittoisan kilpailuehdotuksen nimi, ”a mezza voce”, kertoo musiikkitermein suunnittelijoiden näkemyksestä Töölönlahden alueen yleisilmeen eheyttämisestä. Arkkitehtien mukaan Musiikkitalo ottaa paikkansa, mutta rakennuksen kokoavaa luonnetta kuvaavat hyvin sanat ”puoliääneen”, ”hiljaisesti”.

– Talon ympäristössä on useita itseään korostavia rakennuksia, joten Musiikkitalon tehtäväksi tuli täydentää ja rauhoittaa alueen arkkitehtuuria. Tärkeintä rakennuksen arkkitehtuurissa on sen sisältämä toiminta, sekä kaupunkikuvallinen kokonaisuus, toteaa arkkitehti Marko Kivistö.

Musiikkitalon päämassan kaksi sivua noudattavat viereisten Finlandia-talon ja Eduskuntatalon suuntia. Korkeimmat osat sijoittuvat mahdollisimman lähelle puistovyöhykettä, ja jatkavat julkisten rakennusten sarjaa puistossa.

Mannerheimintien ja Töölönlahdenkadun puolelta Musiikkitalo on umpinaisempi. Patinoitu kuparijulkisivu hakee yhteyttä Etu-Töölön rakennuskantaan ja puistoalueeseen. Musiikkitalon lasinen osa julkisivua tuo esiin talon toiminnan, sekä liittää rakennuksen etelä- ja itäpuolen alueen uudempaan rakennuskantaan.

Arkkitehti Marko Kivistön mukaan tavoitteena oli yksilöllinen, mutta maltillinen julkisivu: sen tulee kestää aikaa sekä fyysisesti että arkkitehtonisesti. Materiaaleissa suunnittelijat päätyivät hillitysti kuvioituun kupariin, lasiin ja luonnonkiveen.

Musiikkitalon matalan rakennusosan kalteva viherkansi laskeutuu kohti etelää. Tämä ratkaisu jättää maiseman Eduskuntatalon portailta avoimeksi, ja antaa tilaa vastapäisen Kiasman arkkitehtuurille.

Intensiivinen sisältö

Musiikkitalon arkkitehtuurin johtoajatuksena on tilojen asteittainen intensiivisyyden lisääntyminen kohti konserttisalia. Rakennuksen 1700-paikkainen konserttisali on upotettu puoliksi maantason alle. Sali avautuu ääntä eristävien lasiseinien läpi kehämäiseen lämpiö- ja aulatilaan.

Lämpiöön on avoin pääsy, ja tiloja hyödynnetään päivisin kahvila- ja näyttelytoimintaan. Talon sisäänkäynnit ovat rakennuksen kolmannessa ja neljännessä kerroksessa: läpikulku integroi Musiikkitalon voimakkaasti ympäristöönsä. Saattoliikenne ohjautuu Mannerheimintien sisäänkäynnille.

Konserttisalin lisäksi talossa on viisi musiikkisalia vaihtelevasti 140 300 hengelle. Rakennuksen pohjataso on konserttisalin lavan, harjoitussalien, sekä lastaustilan taso. Pohjakerroksissa sijaitsevat lisäksi orkesterien taiteilijahuoneet kahden valopihan ympärillä. Pienempien salien päälle on rakennettu ulkona erottuva viherkansi.

Sibelius-Akatemiassa opiskelee noin 1 500 henkilöä kymmenessä eri koulutusohjelmassa. Musiikkiyliopiston luokka- ja toimistotilat ryhmittyvät Karamzininpuiston suuntaan avautuvan sisäpihan ympärille, kaikkiin seitsemään kerrokseen.

Kahdessa alimmassa kerroksessa on studio-tilat, avoin musiikkikirjasto, sekä esiintyjien pukuhuonetilat. Orkesterien ja talon hallinnon tilat sijoittuvat myös neljännestä kerroksesta ylöspäin rakennuksen ulkoseinän vierellä.

_Q1W4427

Konserttisali keskiössä

Epäsymmetrisen konserttisalin esikuvana on suunnittelijoiden mukaan ollut mielikuva tukkisumasta. Toinen konserttisaliin liittyvä mielikuva on rauhallinen paikka metsän keskellä.

Muodoltaan viinitarhamaiseksi kutsutun salin katsomo laskeutuu kaikilta suunnilta kohti näyttämöä. Orkesterin 283 m²:n lava sijoittuu konserttisalin keskelle. Yleisöistuimet on sijoitettu limittäin ja kerroksittain siten, että akustiikan kannalta salissa ei ole lainkaan huonoja paikkoja.

Konserttisalin permannolle johtaa kuusi sisäänkäyntiä kolmannesta kerroksesta. Neljännen kerroksen yläaulasta ja terassilämpiöstä on vastaavasti kuusi sisäänkäyntiä konserttisalin parvipaikoille.

Konserttisali on noin 27 metriä korkea, ja salin katosta roikkuu 20 tonnia painava pyöreänmuotoinen kanooppi eli orkesteriheijastin soittajien yläpuolella. Kanooppi hajottaa äänet tasaisesti ympäri salia, ja takaa musiikin hyvän erottuvuuden myös orkesterille.

 

Oikeanlainen dynamiikka

Musiikkitaloa toteutettiin akustiikan ehdoilla. Japanilainen Nagata Acoustics oli hankkeessa mukana vuodesta 1998, ja yrityksen alikonsulttina toimi Akukon Oy. Käytännössä Nagata hoiti konserttisalin akustiikan suunnittelun, ja Akukon muun osan taloa.

Nagatan projektinjohtaja Yasuhisha Toyota ja suunnittelija Keiji Oguchi vierailivat Musiikkitalon työmaalla jopa kahden viikon välein. Akukonin edustaja oli työmaalla jatkuvasti valvomassa akustiikan toteutumista.

Konserttisalin akustiikkaominaisuuksia testattiin tarkan 1:10 pienoismallin kautta. Typpikaasun avulla pienoismallin ilma muunnettiin vastaamaan todellisen kokoisen salin ominaisuuksia.

Vanhempi konsultti Olli Salmensaari kertoo, että Musiikkitalon akustiikan haasteena ei ollut sen sijainti, vaan oikean dynamiikan löytäminen:

– Liikenteen häiriöt, ja runkoäänten välittyminen oli huomioitava joka tapauksessa. Mutta talo itsessään on täynnä häiriöääniä: talotekniikan, elektroniikan, tai ihmisten äänet eivät saa kantautua saleihin, tai soittajien työhuoneisiin. Kiinnitykset, tikkaat, ja jopa konserttisalin kameroiden tuuletuksen akustiset ominaisuudet piti miettiä tarkoin.

_Q1W4376

Tiiveys ja massa

Konserttitoiminnan vaatiman hiljaisuuden aikaansaamisessa tärkeimmäksi seikaksi Akukonin Olli Salmensaari nimeää tiiveyden. Hänen mukaansa 60 dB:n tasoon voidaan päästä, kun aukkojen määrä on miljoonasosa rakenteesta. Jokainen kymmenen desibelin lisävaatimus vähentää mahdollisten aukkojen määrää kymmenesosalla. Musiikkitalossa tilojen tiiveyden salaisuus on yksinkertaisesti saumojen huolellinen kittaus.

Toimivan äänieristyksen edellytyksiä ovat myös rakenteiden massa ja paksuus: massan kaksinkertaistaminen parantaa äänieristystä viidellä desibelillä. Näistä syistä Musiikkitalon työmaalla käytettiin mahdollisimman paljon paikallavaluja.

Myös kaksinkertaisten rakenteiden osien keskinäisen etäisyyden tuplaaminen parantaa eristystä viidellä desibelillä. Konserttisalin lasiseinissä pintojen väli on paikoitellen yli metrin. Salin sisäpuolen lasipintojen viistoudella puolestaan eliminoitiin lasin sileyden mahdollisesti aiheuttamat kaiut.

Orkesterilava rakenteena reagoi voimakkaasti soittimiin ja soittajiin. Tästä syystä tekniikan vaatimat rei’itykset, kaapelirasiat, ynnä muut, hyväksyi viimekädessä akustikko.

Musiikkitalon käyttäjien perusvaatimuksiin kuului esitystekniikalle hankalien kynnyksien jättäminen pois rakennuksesta. Eristyksen heikentyminen korvattiin alas laskeutuvilla kynnyksillä, joita asennettiin tarpeen mukaan kaksi peräkkäin.

Rakennuttamisesta

Rakennuttamisen johtamisesta vastasi Senaatti-kiinteistöt, ja käytännön rakennuttajatehtävät kuuluivat ISS Proko Oy:lle. Ennen työmaan käynnistymistä ISS Proko oli ollut mukana jo järjestämässä hankkeen arkkitehtikilpailua, sekä laatimassa hankesuunnitelmaa.

ISS Proko Oy huolehti suunnittelijoiden työn ohjaamisesta, urakkakilpailutuksesta, urakkasopimuksista, ja kaikesta liittyvästä asiakirjaprosessista. Lisäksi rakennuttajakonsultti alihankkijoineen vastasi töiden valvonnasta.

ISS Prokon tiimiin kuului varsinaisen rakentamisen aikana noin 15 henkeä: projektipäällikkö, projekti-insinöörejä, eri tekniikka-alojen asiantuntijoita, rakennusteknisten töiden työmaavalvojat, sähkö-, LVI- ja automaatiovalvojat, sekä erikseen esitys- ja näyttämötekniikan asiantuntijat ja valvojat.

Rakennuttajan myötävaikutusvelvollisuuden hoitaminen on erityisen merkittävässä roolissa kiihkeärytmisissä hankkeissa. Musiikkitalohankkeessa asiat sujuivat joustavasti byrokraattisesta päätöksentekoprosessista huolimatta.

_3BJ4515

Miljoonia toimintavarusteisiin

Toimintavarusteet muodostivat oman rinnakkaisprojektinsa, jossa päätöksenteko oli erillisen Käyttäjä-rakennuttajatoimikunnan vastuulla. ISS Proko Oy:n vastuulla oli muun muassa päätösesitysten valmistelu Käyttäjä-rakennuttajatoimikunnalle, päätösten toteuttamisen varmennus, sekä muut toimintavarusteisiin liittyvät rakennuttajatehtävät.

Kokonaisuus käsitti noin 30 varsinaista urakkasopimusta, sekä lukuisan määrän erillishankintoja, kuten irtokalusteita ja varusteita. Urakat liittyivät näyttämömekaniikkaan, esitystekniikkaan, valaistukseen, äänentoistoon, kulunvalvontaan, av-laitteistoon, ja muihin talon toiminnan erityistarpeisiin.

Käyttäjien tarpeiden optimaalinen toteuttaminen oli tiukan budjettiraamin puitteissa haastavaa. Julkinen hankintamenettely toi haasteita myös aikatauluun.

Selkeä organisaatio ja sovitut menettelytavat loivat erinomaisen pohjan hankintojen onnistumiselle. Useissa teknistä erityisosaamista vaativissa hankinnoissa tarjousvaiheessa määriteltiin varsin tarkasti vaatimukset, jotka liittyivät tarjoajaan, tämän referensseihin sekä projektihenkilöstöön.

– Hyvät ensikokemukset ja äänitekniset mittaukset osoittavat, että jatkuva akustisten yksityiskohtien merkityksen painotus ei mennyt hukkaan, uskoo projektipäällikkö Raine Nieminen ISS Proko Oy:stä.

Monimuotoisia rakenteita

Musiikkitalon käyttöikävaatimukseksi nousi 200 vuotta. Kohteen rakenteista suunniteltiin monimuotoiset: paikallavalua, betonielementtejä, liittorakenteita, terästä, ja jännitettyjä rakenteita.

– Talon rakenneratkaisut alistettiin luonnollisesti akustisille ominaisuuksille, kertoo teknologiajohtaja, diplomi-insinööri Tero Aaltonen Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:stä.

Musiikkitalon tontin merkittävimpiä rakenteille ja rakennejärjestelmille asettamia haasteita olivat Mannerheimintien aiheuttama tärinä, Kluuvin ruhjeen ulottuminen rakennuksen alle, sekä alapohjan sijoittuminen yli 10 metriä merenpinnan alapuolelle.

Patoseinän rakenteeksi valittiin porattu suurpaaluseinämä, jonka alapää porattiin 1,5 metrin syvyyteen kallion sisään. Patoseinän alapuolinen kallio-osuus, sekä koko rakennuksen alapuolinen kallio tiivistettiin verhoinjektoinnilla.

Lisävarmistuksena patoseinän ja rakennuksen ulkoseinän väliin tehtiin noin kolmen metrin levyinen salaojitettu kuilu. Sen tarkoituksena on estää vuotovesien pääsy kosketuksiin rakennuksen rakenteiden kanssa.

_3BJ4563

Vaimentamisen taito

Paikalla valetuilla rakenteilla ei ole teräksen kaltaista värähtelyriskiä. Musiikkitalon japanilainen akustiikkasuunnittelija suositteli paikallavalujen käyttöä, tai ominaisuuksiltaan niitä vastaavia liittorakenteita. Talon pilarit ovat betonielementtejä, liittopalkkeina ovat Delta-palkit, ja välipohjissa käytettiin ontelolaattoja.

Perustusten kautta välittyvä liikenteen aiheuttama tärinä vaimennettiin salien lattian alapinnan tasossa. Konserttisalin permannon rakenteissa käytettiin keinokumilla vaimennettuja pilareita. Konserttisali ja muut salit erotettiin muista rakenteista liikuntasaumoilla.

Mannerheimintietä lähimpänä sijaitsevat pienet salit toteutettiin box-in-box -rakenteena, jossa myös seinien kautta välittyvät värähtelyt on vaimennettu. Harjoitussalien kaksoisrakenne tehtiin erillisen teräsrungon varaan asennetuilla sisäkuorielementeillä; koko rakenteen sisäosa lattioineen erotettiin joustimilla kalliosta.

Konserttisalin yläpohjaa ja parvia, sekä harjoitussalien yläpohjia, kannattavat tekniikkakuilujen varassa olevat jännitetyt primääripalkit. Niiden liitoskohdissa ei tarvittu joustimia, koska laskelmien mukaan värähtely vaimenee riittävästi yläsuunnassa.

Konserttisalin ja sen alla olevan ilmakammion välissä on noin 20 x 40 -metrin laajuinen, ja 400 milliä paksu, jännitetty välipohjalaatta. Ilmakammio ja laatta toimivat osana salin ääneneristystä.

Musiikkitalon rakenteiden jännitystyöt suoritti Oy Alfred A. Palmberg Ab.

Täsmällistä tietoa

Musiikkitalo oli Senaatti-kiinteistöjen suurin tietomallinnusprojekti: rakennuksen arkkitehti-, rakenne-, LVI- ja sähkösuunnitelmat tietomallinnettiin. Etuina olivat suunnitelmien yhteensovittamisen helpottuminen, monipuolinen simuloitavuus, sekä mahdollisuus havainnollistaa suunnitelmia työn suorittajille.

Vaikka suunnittelun alkaessa rakennesuunnittelun mallinnusohjelmat olivat vielä kehitysvaiheessa, konserttisalin betonirungon toteutuspiirustukset tehtiin kokonaan mallintamalla. Arkkitehdilta saatuina lähtötietoina oli salin pintamalli 2D-leikkauksin täydennettynä.

Mallinnusvaiheessa voitiin tarkastella erilaisia olosuhteita, kuten ilmavirtauksia, lämmönjakautumista, valaistusolosuhteita, ja asennusten sijoittumista. Musiikkitalon tietomallit olivat urakoitsijoiden käytössä lisäksi tarjousten laadinnan ja rakennustyön apuvälineenä.

Konserttisalin epäsymmetrisyyden ja monimuotoisuuden vuoksi tietomallinnus oli ehdoton edellytys täsmälliseen lopputulokseen pääsemiseksi: suoria kulmia ei salista juuri löydy.

Suunnitteluvaiheen tietopankki oli Senaatti-kiinteistöjen oman mallin mukainen, ja toteutusvaiheen tietopankki oli SRV:n hankintayksikön mallin mukainen. Musiikkitalon sähköisen tiedonhallinnan, eli projektinjohtopankin, toimittaja Buildercom Oy on Senaatti-kiinteistöjen pitkäaikainen kumppani. Yritys kokoaa rakennushankkeeseen asiakkaan tarpeen mukaan kokonaisuuden erilaisista tiedonhallintaan kehitetyistä moduuleista.

Musiikkitalon projektipankista jokainen suunnittelija ja toteuttaja sai ajan tasalla olevat dokumentit. Käyttöä helpottaakseen järjestelmä myös kertoi, kenelle kyseinen tieto oli osoitettu.

Kiinteistön huoltokirja lähtee rakentumaan saman tien. Dokumenttien ja muutoksien tallentaminen selkeyttää takuu- ja vastuuajan velvollisuuksista huolehtimista.

_Q1W4550

Kookkaita kanavia

Musiikkitalon äänitekniikkaan vaikuttavat myös putkistojen ja kanavien aiheuttamat sivutiesiirtymät. Äänen kulkeutumista rajoitettiin suunnittelemalla mahdollisimman häiriöttömiä kanavareittejä, ja kanavien haarautumiset tarpeeksi kauas tiloista. Savunpoistokanavissa on lisäksi kammiovaimentimet.

Ilmastointikonehuoneen sijoittaminen kellariin oli arkkitehtonisesti tärkeä seikka. Akustiikkaan se muodosti omat haasteensa, sillä ilman kierrättäminen yläkerroksiin, takaisin alas lämmön talteenottoa varten, ja jälleen ylös poistoa varten, täytyy tapahtua riittävän hitaalla liikkeellä virtausäänen vähentämiseksi. Hidas liike puolestaan tarkoittaa laajaa putken poikkipintaa: Musiikkitalon kokoisessa rakennuksessa jopa kymmeniä neliöitä.

Harjoitussalien vesipisteiden putkistoäänien kulkeutuminen estettiin tärinäeristetyillä kiinnikkeillä, ja tarvittaessa joustavilla liitoksilla. Harjoitussalien seinissä olevat tekniikan läpiviennit tarkastettiin, valokuvattiin ja siitä tehtiin tarkastusraportti työnjohtajan, valvojan ja akustikon edustajan tarkastuksen jälkeen.

 

Talotekniikan vaimennus

Konserttisalin sisään tuleva ilma otetaan salin alla olevan laajan ilmakammion kautta. Ylipaineistetusta tuloilmakammiosta ilma jaetaan tasauslaatikon ja säleikön kautta.

Nagata Acoustics suunnitteli konserttisalin penkkien alle mutkittelevat ilmastointiputket vaimentamaan laajakaistaista ääntä. Jokainen mutkapala putkistossa vuorattiin vaimennusaineella.

Lisäksi saleissa hyödynnetään syrjäyttävää ilmanjakoa esiintymislavan ja orkesteritilojen osalta. Musiikkitalon talotekniikan epätyypilliset ratkaisut varmennettiin sisäilmalaboratoriossa tehdyillä täysmittakaavakokeilla.

Soittajien instrumentit ovat kosteudelle herkkiä, ja rakenteiden vaimennusmateriaaleihin mahdollisesti tiivistyvän kosteuden hallitsemiseksi kohteeseen laadittiin kosteudenhallintasuunnitelma.

Musiikkitalon talotekniikan ääniteknisissä ratkaisuissa käytettiin alikonsulttina Heikki Helimäen toimistoa. LVI-suunnittelusta vastasi Insinööritoimisto Olof Granlund Oy. Musiikkitalon talotekniikka rakennettiin SRV:lle alistettuina tilaajan erillisurakkoina.

 

Esitys- ja tuotantotekniikasta

Insinööritoimisto Akukon Oy toimi Musiikkitalon esitystekniikan ja av-tuotantojärjestelmien pääkonsulttina. Suunnittelutiimiin kuului 16 henkilöä, ja suunnitteluun käytettiin yli 10 henkilötyövuotta. Tavoitteena oli monipuolinen ja joustava infrastruktuuri.

– Esitystekniset valaistusjärjestelmät, saliäänijärjestelmät, av-tuotantojärjestelmät, näyttämömekaniikka, sekä esitys- ja tuotantotekniikan kaapelointi ja sähkönjakelu, listaa AV-osaston johtava konsultti Ari Lepoluoto yrityksen tehtäviä.

Esitys- ja tuotantotekniikka suoritettiin tilaajan erillisurakoina, joita oli useita kymmeniä. Kaikkiaan esitys- ja tuotantotekniikan laitteet tarvitsivat yli 1 000 IP-osoitetta, ja kaapelia vedettiin noin 1 000 kilometriä.

Konserttisaliin asennettiin kuusi kauko-ohjattavaa HD-tason televisiokameraa, sekä liittymät liikkuvia kameroita varten. Salin näyttämövalaistuksen maksimiteho on 800 kW, ja tavanomaisessa tasossaan valaistus saa aikaan noin 100 kW:n lämpötehon.

Yleisradio tarvitsi mahdollisuuden yhtäaikaiseen tv- ja radiolähetysten tekemiseen, sekä ulkolähetysauton kytkemiseen Musiikkitalon järjestelmiin. Talon komentojärjestelmä yhdistää rakennuksen useat eri tarkkaamot ja kuuluttamot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Rakennuttajakonsultti ISS Prokon puolella esitystekniikan kokonaisvastuu oli teatteritaiteen maisteri Antti Rehtijärvellä. Näyttämötekniikan järjestelmistä vastasi Esa Laine.

Esitystekniikan sähkösuunnittelun kohteessa teki Akukonin alikonsulttina Projectus Team Oy. Verkkosuunnittelun esitystekniikalle teki Pöyry Oyj. Muun sähkösuunnittelun kohteessa suoritti Insinööritoimisto Lausamo Oy.

 

Rakentamisesta

Musiikkitalon rakentamispäätös syntyi, kun vuoden 2007 lopulla pidetyn toisen kilpailutuksen jälkeen neuvottelumenettelyllä saatu SRV Toimitilat Oy:n projektinjohtourakkatarjous hyväksyttiin.

SRV Toimitilat Oy:ssä Musiikkitalon sopimusasioista vastasi Heimo Sillanpää, työmaavastuu oli Markku Muhosella, työmaapäällikkönä toimi Jukka Nikkola, ja suunnittelupäällikkönä toimi Esa Marttila.

Ensimmäinen Musiikkitalosta yleisölle näkynyt osa olivat kuusi tekniikkakuilua, jotka valettiin kiipeävillä muoteilla. Syvimmillään tekniikkakuilujen perustuksen ulottuvat -15 metriin. Konserttisali talon keskellä ulottuu -4:stä +17 metriin.

Pääurakoitsija SRV:n projektinjohtaja Markku Muhonen kertoo, että seinien paikallavaluja tehtiin jopa 10-metrisillä muoteilla. Paikan päällä valettiin betonia 23 000 kuutiota, ja terästä käytettiin 2,3 miljoonaa kiloa.

Paikallavalujen vaativuutta lisäsi rakennuksen monimuotoisuus. Työjärjestyksen laatiminen ja työsaumojen järkevä sijoittaminen ei ollut helppoa, kun samanaikaisesti työskenneltiin lukuisilla eri tasoilla.

 

Työtä suojassa

Talon rungon valmistuttua tehtiin sääsuojaus erityisesti lasijulkisivujen asennustyötä ajatellen. Suoja tehtiin riittävän kauas rungosta, jotta suojan sisällä voitiin työskennellä myös koneilla.

Musiikkitalon ulkolasiseinät ja lasikatot ovat pistekiinnitteisiä ja SG-liimattuja. Lämpiön kolminkertainen turvalasiseinä ripustettiin katosta vetotankojen varaan, ja lasielementit kiinnitettiin lasipilareihin vastaavasti pistekiinnikkein.

Konserttisalin yläpohjaa kannattaa kolme 39-metristä seinämäistä palkkia, jotka kulkevat tekniikkakuilusta toiseen. Näiden lisäksi konserttisalin kattoon asennettiin ristikkäiseen suuntaan pienemmät jännitetyt palkit. Itse välipohja tehtiin paikallavaluna.

Harjoitussalien yläpohjissa on jälkijännitetyt teräsbetonipalkit. Katot ovat samalla pihakannen tasoja, ja kattorakenteeksi valittiin 200-mm kuorilaattaan perustuva liittolaatta.

Harjoitussalien sisäkatoissa jännitetyn holvin ja ilmaraon alle asennettiin teräsrungon varaan teräspoimulevyt muotiksi, ja sisäkuori tehtiin ruiskubetonoimalla alakautta. Tavanomaisen muotin tukeminen ja ilmatilan ääneneristeiden kuivana pitäminen olisi ollut hankalaa.

Harjoitussalien lattian alla on tuuletettu, rossipohjatyyppinen 1 1,5 metriä korkea tila. Pääsalin alla on teknistä tilaa, joissa on maanvarainen lattia.
Aliurakoitsijoita tontilla oli yhteensä yli 200. Työmaan kokonaisvahvuus on suurimmillaan noin 450 henkilöä.

 

Sisustuksen ”a mezza voce”

Teksti: Kaisu Ravantti

Musiikkitalon arkkitehtuurin ajatus, ”a mezza voce”, jatkuu talon sisustuksessa. Rakennuksen julkinen puoli, eli yleisölle tarkoitetut tilat, on sisustettu hyvin hillitysti. Salit, lämpiötilat, ja niihin liittyvät aputilat ovat väri-, materiaali- ja kalustemaailmaltaan rauhalliset, ja tällä tavoin tukevat ajatusta hiljaisesta äänestä.

– Tilat toimivat taustana musiikille ja musiikkikokemukselle, eivätkä siten varasta roolia itselleen myöskään kalustuksen osalta, toteaa LPR-Arkkitehdit Oy:stä sisustusarkkitehti Tuomas Lemmetyinen.

 

Kaksijakoinen värimaailma

Musiikkitalon sisustuksen värimaailma jakautuu kahtia. Julkinen puoli on hyvin hillitty, ja värimaailma muodostuu lähinnä pintamateriaalien ominaisväreistä, ja niitä värimaailmaltaan tukevista irto- sekä kiintokalusteista.

Orkesteritoiminnan taustatilat, ja Sibelius-Akatemian tilat ovat värikkäämmät: näissä tiloissa värejä käytettiin sekä seinäpinnoissa että irtokalustuksessa. Tämä oli myös käyttäjän toive.

Arkkitehtitoimiston sisustusarkkitehtien tiimiin kuuluivat Tuomas Lemmetyisen lisäksi Philip Kronqvist, Assi Sandelin ja Markus Gerke. Eri alueet painottuivat eri suunnittelijoille.

Konserttisalin sekä auditorion tuolit ovat sisustusarkkitehti Philip Kronqvistin suunnittelemat. Hän teki myös enimmän osan julkisen puolen kiintokalusteista. Assi Sandelin suunnitteli Sibelius-Akatemian kirjaston kiintokalusteet.

Tuomas Lemmetyinen työskenteli orkesteritilojen, ja Sibelius-Akatemian kiintokalusteiden parissa. Myös irtokalusteet olivat Tuomas Lemmetyisen yhdessä Markus Gerken kanssa.

– Normaalin rakentamisen haasteiden lisäksi Musiikkitalon kohdalla erityisen vaativaa oli suunnitelmien sovittaminen akustiseen suunnitteluun. Se on luonnollinen vaatimus, kun kyse on musiikille omistetusta talosta.

– Lisäksi rakennuksessa oli poikkeuksellisen paljon toimintaan liittyvää tekniikkaa ja varustetta, mikä täytyi sovittaa muuhun suunnitteluun, Lemmetyinen toteaa.

 

Kalustesuunnittelun haasteita

Musiikkitaloa varten tehdyistä erityisistä kalusteista suunnittelija mainitsee muun muassa soittimien säilytykseen tarkoitetut kaapit.

Orkesteritilojen soitinkaapeissa on pyritty siihen, että ne ovat ilmastoituja, akustoivia, ja soveltuvat kaikille eri soitinryhmille. Kaapeissa on akustoiva rei’itys, koska huoneet toimivat samalla myös harjoittelutiloina.

Kaapin sisällä on taiteltava lokerikko, jonka mitoituksen lähtökohtana toimi nuottikansio. Taiteltavuus antaa mahdollisuuden muokata kaapin sisätilaa soittimen koon mukaan.
Konserttisalin tuoli oli aivan erityisasemassa talon kalusteita suunniteltaessa:

– Tuoliin kohdistui useita vaatimuksia. Istuimen tuli olla akustisesti toimiva, eli tuolin tuli akustisesti vastata ”täyttä tuolia” myös tyhjänä. Ulkonäöltään tuolin tuli olla taloon sopiva, eli mahdollisimman vähäeleinen ja pelkistetty.

Istuimeen pyrittiin saamaan mahdollisimman kapea rakenne, jotta tuolirivien täyttäminen, ja sieltä poistuminen olisi mahdollisimman helppoa. Istuinosan etureuna pyrittiin asettamaan sellaiselle korkeudelle, että tuoli on mahdollisimman helppo kääntää käyttöön. Käsi löytää siitä tarttumakohdan helposti.

– Viinitarhatyyppinen konserttisali koostuu erillisistä katsomolohkoista. Tämä taitteinen muotokieli näkyy ajoittain myös kalustemaailman yksityiskohdissa: esimerkiksi irtokalusteissa, ja soitinkaappien akustiikkarei’ityksissä, sisustusarkkitehti Tuomas Lemmetyinen valaisee suunnittelutyötä.

 

Palonsuojalasit täyttävät korkeimmat laatuvaatimukset

Teksti: Vitrea Oy / Kari Miettinen

Helsingin Musiikkitalo on lasirakentamisen näkökulmasta varmasti eräs mielenkiintoisimmista viimeaikaisista uusista rakennuskohteista Suomessa. Lasia on käytetty rakennuksessa erittäin laajasti sekä ulkovaipassa että sisällä. Näyttävä arkkitehtuuri sekä eri käyttäjäryhmien korkeat tekniset vaatimukset näkyvät myös lasirakenteissa valittujen lasityyppien ja kiinnitystapojen osalla.

Kohteessa käytetyt osastoivat palonsuojalasit eivät tee poikkeusta tästä. Vitrea Oy:n toimittamat palolasit sisäseiniin, ovirakenteisiin ja lämpiön lasilattiaan kertovat nykyaikaisten palolasien mahdollisuuksista täyttää kaikkein korkeimmat laatuvaatimukset ja suunnittelutavoitteet unohtamatta luonnollisesti paloturvallisuutta.

Esimerkkeinä näistä kohteen erityisvaatimuksiin sovelletuista palolasiratkaisuista voidaan mainita:

Contraflam Litefloor 60 -lasiyhdistelmä lämpiön lasilattiassa, joka täyttää EI 60 -luokan vaatimukset kantavana rakenteena. Kantavaan pintalasiin on tehty kulutusta kestävä liukuestepainatus samalla pallokuviolla, joka toistuu useassa paikassa eri puolilla rakennusta.

Contraflam Srtucture 60 -lasitukset osastoivissa EI 60 -seinissä ja yhdyssiltojen laseissa. Näissä lasituksissa vierekkäisten lasien väliset saumat on toteutettu huomaamattomilla kittisaumoilla ilman pystyprofiileja.

Contraflam 30 EI30 -lasit, joita toimitettiin sekä standardin 16 mm:n paksuisena (Rw 38 dB) että ns. Stapid Silence ääneneristys -versiona (Rw 44 dB, paksuus 23 mm) tiloihin, joissa oli erityisvaatimuksia ääneneristykselle.

 

Musiikkitalon sähkösuunnittelu on suomalaisen insinöörityön taidonnäyte

Teksti: Satu-Maria Nurisalo / Republic of Communications Oy

Insinööritoimisto Lausamo Oy sai kuusi vuotta sitten tehtäväkseen Musiikkitalon sähkösuunnittelun, joka sisälsi kaikki sähköiset järjestelmät aina valaistuksesta telejärjestelmiin.

Kuuden vuoden mittaiseen projektiin mahtuu monta käännettä, mutkaa ja tekijää. Sähkötekniikan pääsuunnittelijana toiminut Juha Mattila oli mukana hankkeessa alusta saakka ja hän pääsi näkemään talon rakennuksen koko kaaren. Musiikkitalon tarjoamat haasteet olivat aivan uudenlaisia jopa tälle kokeneelle tekijälle, jonka työhistoriaan kuuluvat muun muassa eduskunnan lisärakennuksen ja Merikeskus Vellamon kaltaiset sähkösuunnitteluhankkeet.

– Tämä projekti oli aivan erityinen. Kaikki ratkaisut piti miettiä, viritellä ja kehitellä tarpeen mukaan. Minulla on takanani 28 vuoden mittainen ura, mutta tämän kohteen kautta jouduin ihan uudenlaisiin tilanteisiin, Mattila kertoo.

 

Innovatiivisia ratkaisuja

Musiikkitalon rakentamiseen osallistui suuri määrä tekijöitä ja jo pelkästään organisaatiorakenteensa puolesta projekti oli poikkeuksellinen. Parhaimmillaan kokouksissa istui 45 henkilöä pohtimassa, kuinka kokonaisuus saadaan toimimaan. Projekti eli ja muuttui jatkuvasti, mikä loi lisähaastetta sähkösuunnittelulle ja vaati tekijöiltä joustavuutta.

– Talo on jo rakenteellisesti monimutkainen ja täynnä kimurantteja paikkoja. Sen lisäksi huomioon oli otettava esitystekniset vaatimukset, sillä esimerkiksi valaisimet eivät saaneet pitää ääntä. Kun taloa vielä muutettiin ja sähkötiloja pienennettiin rakennusvaiheessa, niin kaikki muutokset piti huomioida myös sähkösuunnittelussa. Toisinaan istuttiin yötä myöten muutoksia ja lisäyksiä tehden, Mattila selvittää.

Sähkösuunnittelun osalta projekti oli massiivinen. Rakennuksessa ei ole yhtään samanlaista tilaa, vaan jokainen piti suunnitella erikseen. Talon vaatimukset valaistuksen ja esitystekniikan osalta haastoivat sähkösuunnittelijat etsimään luovia ratkaisuja, sillä johtoteitä oli suunniteltava moninkertainen määrä perinteiseen rakennukseen nähden.

 

Ainutlaatuista tietomallintamista

Musiikkitalon rakennuksesta ainutlaatuisen teki paitsi sen käyttötarkoitus ja arkkitehtuuri, myös tietomallintaminen. Kaikki suunnittelualat toteuttivat 3D-tietomallinnuksen, jonka avulla suunnittelun eri osa-alueet pystyttiin sovittamaan entistä paremmin yhteen. Musiikkitalossa käytetty tietomallintaminen on tähän mennessä laajin kolmiulotteinen mallintaminen mitä Suomessa on tehty. Sähkösuunnittelun tietomallintamisesta vastasi projektissa Roni Leppänen.

– Musiikkitalon rakentamisen aikana olemme oppineet todella paljon lisää tietomallintamisesta. Se auttoi hahmottamaan, kuinka johtotiet reititetään ja minne sähkökeskukset sijoitetaan. Tällä hetkellä meillä on huippuluokan osaamista tietomallintamisesta tämän projektin ansiosta, Leppänen kertoo.

Useiden ammattilaisten tiiviin yhteistyön, luovien ratkaisujen ja vahvan osaamisen ansiosta Musiikkitalo on nyt valmis. Kun talossa kajahtaa ilmoille mahtipontinen musiikkiesitys ja valot himmenevät, saa kuuden vuoden uurastus uuden merkityksen. Onnistuneella sähkösuunnittelulla voidaan parhaimmillaan luoda elämyksiä.

 

Musiikkitalon valo- ja äänikattaus maailman huippua

Teksti: Starlike Oy / Mika Pynnönen

– Musiikkitalon esitystekniikkaprojektien suurimmat haasteet tulivat eri urakoiden yhteensovittamisesta, mikä oli tavallaan odotettavissakin näin ainutlaatuisessa hankkeessa, kertoo Mika Sundström Starlike Oy:stä. Sundström kantoi vetovastuun Musiikkitalon saliäänentoistosta mikrofonijärjestelmiin ja talon kattavasta valo-ohjauksesta heikkokuuloisten vahvistinjärjestelmään. Projekteihin sisältyi mittavasti laitetoimituksia olennaisine asennustöineen.

– Konserttisaliin toimittamiemme lavamikrofonien signaali kiertää kolmen muun osaurakoitsijan osuuden läpi ennen paluutaan äänentoistojärjestelmäämme, Sundström kuvailee Musiikkitalon esitysteknistä palapeliä.

 

Hiljaista valoa

Koska Musiikkitalon esitysvalaistuksen ohjaukseen haluttiin vain parasta, talon saleihin asennettiin identtiset MA Lightingin järjestelmät. Konserttisalissa GrandMA2 Light -valokonsoleita on peräti kaksi.
Identtisistä kattauksista on paljon etua päivittäiskäytössä, sillä MA-Net2 -verkko mahdollistaa salien valojärjestelmien yhdistämisen.

– Melutasovaatimukset olivat tiukat, joten MA kehitti tiskistä Silent-mallin, jonka käyntiääni on poikkeuksellisen alhainen, paljastaa Starliken GrandMA-spesialisti Eero Helle.

Projektiin sisältyi myös suojattu kauko-ohjaus langattomassa paikallisverkossa sekä valojen reaaliaikaiseen ohjelmointiin GrandMA 3D -softalle optimoidut tilamallit Musiikkitalon saleista.
GrandMA:n valinnassa painoi käyttövarmuuden lisäksi asema arvostetuimpana valo-ohjaimena. – Musiikkitalolle oli etua valita tiskit, joilla moni osaa pienen lisäopin jälkeen työskennellä, käyttäjäkoulutuksesta vastaava Helle lisää.

 

Langatonta huippua

Musiikkitalon langalliset ja langattomat mikrofonijärjestelmät soveltuvat sekä äänityksiin että saliäänen vahvistamiseen. Talossa on myös langaton korvamonitorointijärjestelmä.
Sennheiserin 5000-lippulaivasarjan lähettimissä käytetään valmistajan omien mikrofonikapselien lisäksi Neumannin ja DPA:n huipputuotteita, joiden piti täyttää tilaajan tiukat vaatimukset äänenlaadusta esteettisiin ominaisuuksiin.
Starliken Jouko Suonio uskoo, että alussa tusinasta vyö- ja käsilähettimestä koostuva langaton järjestelmä laajenee, kunhan toiminta talossa pääsee kunnolla vauhtiin.
Talon langallista mikrofonikattausta täydennettiin mainittujen maailmankuulujen merkkien lisäksi Schoepsin modulaarisella Colette-sarjalla.

Musiikkitalon toteutus vaati erityisosaamista, kun järjestelmiä räätälöitiin palvelemaan tarkoitustaan. – Hajautettu antennijärjestelmä mahdollistaa langattomien mikkien ja korvamonitorien käytön ympäri taloa, Suonio paljastaa. – Ne ovat yhteensopivia Ylen kanssa, joten tv ja radio voivat käyttää Musiikkitalon kalustoa lähetyksissään, aulassa tehtäviä haastattelupätkiä myöten. Myös Sibelius-Akatemian käyttöön toimitettiin Sennheiserin 2000-sarjan langaton liikuteltava räkki vastaanottimineen ja lähettimineen.

 

Konsertissa on KIVAa

Ylistetyn konserttisalin äänentoistosta huolehditaan liki viidenkymmenen KIVA-kaiuttimen voimin. Vaatimuksena oli tasainen äänenpaine ja -sävy jokaiselle yleisölohkolle, mihin L-Acousticsin linjasäteilijä tarjosi ihanteellisen ratkaisun. Erityishaasteita aiheutui viinitarhamallisesta katsomosta, joka levittäytyy esiintymislavan ympärille. Äänentoisto ratkaistiin suuntaamalla eteenpäin kaksi yhdeksän kaiuttimen nippua ja taakse vastaavat kahdeksan kaiuttimen niput, joiden lisäksi kummallakin sivulla on vielä kuusi KIVAa. Settiin sisältyy kiinteästi kaksi SB18-subkaiutinta, ja jykevämpi bassotoisto vuokrataan konserttikohtaisesti. Eturivien äänentoistoa tuetaan Renkus-Heinzin IC Live -pilareilla sekä etufilleillä, sillä pääkaiuttimet ovat korkealla orkesterin akustisen sointilatvuksen päällä. Tosin KIVA-nippujen laskeminen alemmas – aina lattiatasoon asti – käy helposti moottorinostimilla.

Linjasäteilijäsysteemin lisänä on kahdeksan L-Acousticsin 12XT-kaiutinta monitorointiin ja muuhun pistemäiseen äänentoistoon. Tarvittava wattimäärä napataan LA8- ja LA4-vahvistimista. Starliken ääniprojektiin sisältyi vielä salimikserin, järjestelmäprosessorien ja ohjelmalähteiden toimituksia sekä aulan kattokaiutinjärjestelmä. – Musiikkitalo on ensimmäinen tämän kokoluokan projekti Suomessa, jossa signaalinsiirtoon käytetään Audinaten digitaalista Dante-audioverkkoa, Starliken Pave Molnár paljastaa. Konserttisalin tärkeimpiä käyttäjiä ovat Radion sinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri ja Sibelius-Akatemia. Pääkäyttäjien tarpeisiin optimoidun äänentoiston täytyy kuitenkin tarvittaessa venyä myös toiseen ääripäähän – jo avajaissyksynä salissa raikuu Apocalyptican sellohevi!

_Q1W4600

Suomalaista kiveä

Musiikkitalo oli vuonna 2010 2011 merkittävin kotimainen kivirakennuskohde. Kurun harmaata graniittia ja Korpilahden mustaa gabroa käytettiin ulkopäällysteissä, julkisivuissa, lattianpäällysteessä ja portaissa yhteensä 7500 m2.

Kiven valinnassa tärkeäksi tekijäksi nousi kotimaisuus. Kivialan asiantuntijoiden kanssa kehitettiin suunnitteluratkaisuja niin, että tekniset ja taloudelliset edellytykset suomalaisen kiven hankinnalle saavutettiin. Kivirakenteiden suunnitteluun, laadunvarmistukseen ja valvontaan liittyvästä teknisestä konsultoinnista vastasi Stonecon Oy. Toimitusjohtaja Pekka Mesimäen mukaan kotimaiseen luonnonkiveen liittyy merkittäviä toiminnallisia, taloudellisia ja aineettomia arvoja. Luonnonkivi on kestävän kehityksen materiaali ja kansakunnan ykköspaikalla kotimainen kivi on luonnollinen valinta.

Kivien pintakäsittelyissä sovellettiin innovatiivisia menetelmiä. Lattianpäällysteiden mustan kiven pintakäsittely on poltto+harjaus, mistä johtui vaatimuksia muun muassa luonnonkiven mineraalikoostumukselle. Ulkotasojen päällystyksessä käytettiin kuulapuhallusta, jolla saatiin tasaisen karkea pinta ja hyvät kitkaominaisuudet.

Musiikkitalon luonnonkivirakenteiden laatuvaatimukset ja laadunvarmistuksen periaatteet yksilöitiin jo suunnitteluvaiheessa. Rakentamisen aikana kivien ja kivirakenteiden valvonta toteutettiin kohdetta varten suunnitellun ohjelman mukaisesti.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail